Tämän horoskooppimerkkisi paljastaa terveydestäsi
Horoskooppimerkin perusteella voi etsiä tietynlaista rakkautta, mutta sen avulla voi myös selvittää tietoja omasta terveydestä.
Lääketieteellisen astrologian mukaan jokainen horoskooppimerkki liittyy tiettyihin kehonosiin, elimiin ja kehon järjestelmiin. Tätä ei kuitenkaan pidä ottaa minään terveystarkastuksena.
On kuitenkin mielenkiintoista selvittää, että jos jotain oireita ja sairauksia on jo ollut, niin ovatko ne olleet oman horoskooppimerkin mukaisia:
Oinas, härkä ja kaksoset hallitsevat ylävartaloa
Oinas eläinradan merkki, joka hallitsee päätä, aivoja ja kasvoja, jolloin oinas on alttiina poskiontelotulehdukselle, päänsäryille, kaljuuntumiselle ja jopa hammasvaivoille.
Härkä, joka hallitsee niskaa, korvia ja kurkkua ja on altis vilustumiselle sekä kurkku- ja korvakivuille.
Kaksoset hallitsevat hartioita, käsivarsia, keuhkoja ja hermostoa, joten valitettavasti heillä on taipumus saada kaksi vaivaa kerralla. Hengityselinten ja niskaongelmien sanotaan vaivaavan heitä sekä heillä on hermostohäiriöitä, sekä fyysisesti että henkisesti.
Rapu, leijona ja neitsyt hallitsevat vartaloa
Rapu on eläinradan merkki, joka hallitsee rintoja, rintaa ja vatsa-alueita. He ovat hyvin emotionaalisia ja voivat kärsiä masennuksesta ja ruoansulatusongelmista. Kun rapu on masentunut, hän voi syödä, ja kun hän syö, hän voi masentua siitä. Se on siten yhtä emotionaalista vuoristorataa, joka voi johtaa ruoansulatuskanavan ongelmiin sekä syömishäiriöihin.
Leijona hallitsee sydäntä, rintaa ja selkää. Vaikka heillä on yleensä hyvä terveys, on heidän silti hyvä huolehtia sydän- ja verisuonijärjestelmistään, koska heitä voi rasittaa tukkeutuneet valtimot, verenpainetauti ja sydänsairaudet.
Neitsyillä on ainutlaatuinen vastustuskyky taudeille. Neitsyet hallitsevat vatsaa ja suolistoa, ja heillä on taipumusta olla suolisto- ja ruoansulatusongelmia, paino-ongelmia ja syömishäiriöitä.
Vaaka, Skorpioni ja Vesimies hallitsevat alapäätä
Vaaka ei ole kovin onnekas, kun on kyse terveysasioista. Vaaka hallitsee munuaisia, alaselkää ja ihoa. Vaa’alla voi olla usein kipuja alaselässä, ruuansulatusongelmia ja iho voi olla herkkä, joka saattaa vaatia ylimääräistä nesteytystä ja rasvaamista.
Skorpionit hallitsevat sukupuolielimiä, jotka ovat yleensä heidän suurin ilonsa ja suurin kipupaikkansa. He hallitsevat virtsarakkoa, sukupuolielimiä, munasarjoja, kiveksiä, joten heillä on hyvä libido. He saavat usein vaivoja alapäähän.
Vaikka Jousimies on yleensä terve, heillä on taipumus joutua alttiiksi onnettomuuksille. Silmien, lantion, reiden ja maksan hallitsemisen takia heillä voi esiintyä ongelmia lonkissa, iskiashermossa ja silmissä.
Kauris Vesimies ja Kalat hallitsevat kehon alaosaa
Kauriin kaksiteräinen miekka tukee heidän terveyttään. Kauris hallitsee luustoa, luita ja niveliä. Luut ovat heillä yleensä vahvat ja ryhti on hyvä, mutta he voivat kärsitä myös hauraista luista, erityisesti polvesta alaspäin.
Vesimiehet säätelevät sääriä, nilkkoja ja verenkiertoelimistöä. Vesimies voi olla siro ja normaalipainoinen, mutta voi olla samalla altis nyrjähdyksille, rasituksille, turvotuksille näillä alueillaan. Heillä voi olla myös suonikohjuja ja verenkiertoon liittyviin ongelmia.
Kalat hallitsevat hermostoa, jalkoja ja varpaita. Heillä on taipumus kärsiä kaikista jalkoihin liittyvistä vaivoista ja vammoista. Heillä voi olla myös paljon unettomuutta ja jopa psyykkisiä sairauksia.
Ehkä tunnistit oman horoskooppimerkkisi kohdalta jotain tuttua? Tämä ei silti ole mikään terveysopas, joten huolehdi jokaisen kehonosasi terveydestä ja mene lääkäriin, jos sille on syytä.
Lähde: The List
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Stressaatko jatkuvasti? Nämä 9 tapaa vain pahentavat oloasi entisestään
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Helppo Nutella-kakku syntyy mikrossa 3 minuutissa
- Tässä on vaarallinen lause, jota äiti ei koskaan saisi sanoa lapsestaan
- Kaada vodkaa pesukoneeseen – sillä on vaikutus, jota et olisi uskonut
- Haluatko pudottaa painoa? Tee tätä asiaa kaksi kertaa viikossa 10 minuutin ajan
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Kävele näin monta askelta, jos haluat laihtua yhden kilon
- Näihin 4 asiaan mies kiinnittää naisessa ensimmäisenä huomiota – joukossa yllätyskohta
- 10 pahaenteistä lausetta – nämä voivat olla merkki siitä, että mies miettii eroa
- Jos mies tekee nämä 11 tekoa, tiedät että hän rakastaa sinua
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Nämä 11 kodin esinettä kertovat hyvästä parisuhteesta – löytyvätkö nämä myös teidän kotoanne?
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan