Tämän asian 5-kymppisenä tekevät ovat terveempiä 8-kymppisenä

Kukapa ei haluaisi pysyä terveenä ja olla sitä vielä vanhemmalla iälläkin.
Asialle voi tehdä jotain paljon jo nyt, jos haluaa yrittää saada itselleen terveen tulevaisuuden. Ne liittyvät tietysti esimerkiksi terveelliseen syömiseen ja liikkumiseen. On eräs teko, jonka tekeminen vielä viisikymppisenäkin auttaa siihen, että olisi terveempi vielä 80-vuotiaanakin. Tämä teko ei liity syömiseen eikä liikuntaan.
Jos olet viisissä kymmenissä, olisi viimeinen hetki alkaa tekemään kaikkensa, että eläisit onnellista elämää. Nimittäin onnellisuus ennustaa pitkää ikää jopa paremmin kuin kolesterolitasot.
Harvardissa tehdyssä tutkimuksessa tutkittiin ikääntyneiden terveyttä ja onnellisuutta. Sen mukaan onnelliset ihmiset elävät pidempään kuin elämäänsä tyytymättömät ihmiset.
Kannattaisi miettiä mikä elämässä tekee oikeasti onnelliseksi
Tämän hetken maailma asettaa valitettavasti monia asioita ihmisten terveyden ja onnen edelle. Jos ihmisiltä kysytään, mikä tekee heidän onnelliseksi, moni vastaa, että rikastuminen. Se ei ole mahdollista kovinkaan monen kohdalla. Moni vastaa myös, että uralla eteneminen, matkustelu ja helppo elämä. Mikään näistä edellä mainituista asioista eivät sinällään tee ketään onnelliseksi, joka olisi hyvä muistaa.
Jos pysyy terveenä, sen ainakin pitäisi tehdä onnelliseksi. Ja onnellisuus taas pitää paremmin terveenä kuin se, että surkuttelee elämäänsä. Ehkä kannattaisi miettiä mitä kaikkea hyvää elämässä jo on ja päästää irti niistä asioista, jotka eivät tee onnelliseksi ja tavoitella vain niitä onnellisuutta tuovia asioita, jotka ovat oikeasti mahdollisia. Sen voi tehdä vielä viisikymppisenäkin, jos haluaa olla kymmenienkin vuosien päästä mahdollisimman terve.
Ihmiset, joilla on monenlaisia läheisiä suhteita esimerkiksi hyvä parisuhde, perhe, ystäviä tai työtovereita, ovat onnellisempia ja siten myös terveempiä.
Lähde: Healthy
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ota nämä 10 rutiinia osaksi aamujasi, ja elämänlaatusi paranee
- Yli 50-vuotiaan naisen kannattaa hankkiutua eroon näistä vaatekappeleista – oletko samaa mieltä?
- 10 edullista ruokaa, jotka auttavat selviämään kun rahat ovat tiukassa
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Vältä näitä 4 kuvaa – ne voivat pilata mahdollisuutesi Tinderissä