Tämä on ”oikea” määrä aiempia seksikumppaneita – tekee sinusta haluttavan kumppanin
Kun suhde on alkuvaiheessa, kysytään toiselta usein kysymys, johon vastaaminen ei välttämättä ole kovin miellyttävää: ”Kuinka monen henkilön kanssa olet harrastanut seksiä?”
Kysymykseen tuskin vastataankaan aina rehellisesti. Varsinkin naisilla voi olla houkutus kertoa todellisuutta pienempi luku. Eikä ihme. sillä seksikumppanien lukumäärä voi vaikuttaa siihen, kuinka houkutteleva sinä olet kumppanina toisten silmissä.
Eräässä tutkimuksessa tutkittiin, tekeekö aikaisempien seksikumppanien määrä sinusta toisen silmissä viehättävän, vai epäviehättävän.
Tämä määrä seksikumppaneita on paras
Mikä sitten on tämä maaginen luku?
Houkuttelevalla kumppanilla pitäisi olla jonkin verran seksikokemuksia ennen suhdetta, mutta ei silti liikaa. Valtaosa tutkimukseen osallistuneista kertoi, että houkuttelevimpia kumppaneita olivat he, joilla oli ennen suhdetta ollut 2–3 seksikumppania.
Jos kumppaneita oli enemmän, tuli kumppanista helposti vähemmän houkutteleva. Jos aiempien seksikumppanien määrä oli enemmän kuin 15, kiinnostus laski huomattavasti.
Tutkimukseen osallistujien omat seksikumppanien määrät ylittivät selkeästi ideaaliluvut, sillä miesten keskimääräinen seksikumppanien määrä oli 8,4 ja naisten puolestaan 5,81.
Mitä mieltä sinä olet näistä luvuista? Kuulostaako 2–3 aiempaa seksikumppania sinusta paljolta vai vähältä?
Lähde: Wunderweib
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Löytyvätkö nämä 14 ihmistä lähipiiristäsi? Olet onnekas, jos vastaus on kyllä
- Terapeutit varoittavat 8 lauseesta, jotka myrkyttävät suhdetta huomaamatta
- Haluatko tuntea itsesi ikäistäsi nuoremmaksi? Unohda tämä vanha ”sääntö”
- Sanotko lapselle yhtä mutta teet toista? Opetat hänelle tahtomattasi nämä 11 asiaa
- Pahennat vain koirasi eroahdistusta tekemällä näin
- Miksi aikuinen lapsi katkaisee välit vanhempiinsa? Taustalla toistuvat nämä 11 asiaa
- 11 lausetta, joista tunnistat huomionhakuisen ihmisen somessa
- Älä sano näitä 5 asiaa puolisollesi edes suutuspäissäsi
- Mitä vanhemmaksi nainen tulee, sitä tärkeämmiksi nämä 3 asiaa nousevat
- Menestyviä ihmisiä yhdistää 2 aliarvostettua piirrettä – löytyvätkö ne sinulta?
- Nainen, kasvaako leukaasi tai ylähuuleesi tummia karvoja? Taustalla voi olla jokin näistä syistä
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- Lempivärisi paljastaa, millainen olet parisuhteessa – katso, osuuko kuvaus sinuun
- Yli 60-vuotiaiden parisuhteissa yleistyy ratkaisu, joka lisää onnellisuutta
- 4 merkkiä, jotka voivat viitata siihen, että saatat joskus pettää kumppaniasi
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Eronneet kertoivat mitään kaunistelematta, miksi heidän avioliittonsa päättyi
- Jos tässä kohtaa vatsaa tuntuu kipua, voi olla tosi kyseessä
- Jos mies ei halua seksiä, moni ajattelee heti pahinta – tässä todennäköisimmät syyt
- Nämä piirteet nuoremmissa naisissa vetoavat vanhempiin miehiin