”Tämä oli p*skaa” – Ihmiset paljastavat kamalimmat asiat, joita heille on sanottu seksin aikana

Ihmiset ovat antaneet esimerkkejä, miten kamalia asioita he ovat saaneet kuulla seksin harrastamisen yhteydessä.
Seksin aikana tai sen jälkeen suusta saattaa päästä jos jonkinlaisia sammakoita, koska siinä hetkessä saattaa vain sanoa ensimmäisen asian, joka mieleen tulee. Moni on saanut kuulla sulosanoja, mutta toisinaan seksikumppanin suusta tulee vähemmän ihastuttavaa tekstiä.
15 ihmistä on paljastanut Metro-lehdelle, mitkä ovat kamalimpia seikkoja, joita he ovat saaneet kuulla seksin aikana tai sen jälkeen. Voit lukea paljastukset alta.
1. ”Onnistuneiden Tinder-treffien jälkeen menin miehen mukaan. Harrastimme seksiä ja jälkikäteen vitsailin, että parhaat ensitreffit ikinä. Tähän hän vastasi, että parhaat viimeiset treffit ikinä. Joten se siitä.” – Simone
2. ”Mies siveli kasvojani. Hän katsoi silmiini ja sanoi ’Bloop, bloolp, bloop – rakkauskuplia.’ Välittömästi sen jälkeen hän kysyi, voisimmeko harrastaa anaaliseksiä.” – Sally
3. ”’Tämä oli p*skaa.’ Se ei olisi ollut niin kamalaa, jos en olisi ollut reppureissaajien makuusalissa sillä hetkellä ja kaikki kaverini kuulivat. Saan kuulla siitä edelleen.” – Neal
4. ”’En voi uskoa, että emme ole harrastaneet seksiä neljään viikkoon!’ Olimme, pari kertaa, hän ei vain muistanut.” – Carly
5. ”’Sori, minun täytyy lopettaa. Muistutat siskoani.’ En tiedä kumpi oli kamalampaa. Se, että hänen mielestään näytin naiselta tai se, että hän odotti siihen saakka, että olimme täysin alasti ennen kuin kertoi.” – Joe
6. ”Voisitko olla katsomatta minuun. Koetan keskittyä.” – Gillian
7. ”’Älä tee tuota ilmettä. Se saa sinut näyttämään Mr. Beanilta.’ Tätä seurasi niin paljon hervotonta naurua, että meidän piti lopettaa. Naisen puolustukseksi, minä näytän hieman Mr. Beanilta.” – Dan
8. ”Ajoitettuna työntöjeni tahtiin… ’Älä tule sisääni, älä tule sisääni, älä tule sisääni… Tule sisääni!'”
9. ”Nukahdin kerran yhden yön jutun jälkeen vain tullakseni ravistelluksi hereille… ’Herää ja anna minulle orgasmi tai painu v*ttuun.’ Ei ollut vaihtoehtoja. Heräsin ja hoidin homman.” – Charlie
10. ”Nainen kerran kysyi minulta, miksi olin niin äänekäs. Se oli noloa.” – Shane
11. ”’En ole oikeasti koskaan nähnyt noin pieniä kiveksiä.'” – Robert
12. ”’Taisin juuri pissata sisääsi.’ Se oli ensimmäinen poikaystäväni. Meidän piti lopettaa ja googlata, oliko se edes mahdollista.” – Bertha
13. ”’Haittaako, jos tulen päälle – painat vatsaani ja söin currya aiemmin.'” – Ella
14. ”’Taidan oksentaa.’ Kun hän sanoi sanan oksentaa, miehen ennustus toteutui. Hän oli päällä.” – Cheryl
15. ”Falirakissa… ’Ei epäilystäkään, tämä menee minun koko elämäni viiden huonoimman panon joukkoon.’ Kun vastustin… ’Et voi rehellisesti ajatella, että se oli hyvää! Mikä sinua vaivaa?’ Mies ei helposti toivu tällaisesta arviosta.” – James
Mikä on kamalin sinun kuulemasi kommentti? Tai oletko kenties itse päästänyt sammakoita suustasi? Kerro se kommenteissa!
Lähde: Metro
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Olet käyttänyt nukkuessasi tyynyä väärin – asiantuntija neuvoo miten tyynyä tulisi käyttää
- Tästä syystä sadesäällä väsyttää – 4 mielenkiintoista tieteellistä selitystä
- Älä laita hiuksiisi hoitoainetta, jos tilanne on tämä
- Näillä 8 tavalla voi kokea rakkauden
- 13 merkkiä siitä, että sinä olet tossun alla
- 8 tapaa saada lisää energiaa ilman kofeiinia tai sokeria
- 7 hyvää syytä, miksi kannattaa tehdä mehupaasto – Mielettömät vaikutukset kehoon ja mieleen
- Näiden 6 neuvon avulla selviydyt paniikkikohtauksesta
- 9 parasta tapaa rentoutua ja päästä stressistä eroon
- 5 tapaa pitää huolta ihmissuhteistasi, jos olet masentunut
- Tämä urheilulaji saa kasvosi vanhenemaan nopeammin – älä harrasta liikaa
- Suhteesi on menetetty, jos nämä 5 asiaa on jo tapahtunut
- Nämä 3 nerokasta kotikonstia auttavat hampaitasi näyttämään valkoisemmilta
- Nämä 12 päivittäistä tapaa edesauttoivat Tina Turneria elämään kunnioitetut 83 vuotta
- Tähän aikaan sinun pitäisi horoskooppisi mukaan mennä nukkumaan
- Nämä 5 merkkiä paljastavat, ettet nuku tarpeeksi
- Anna hänelle nämä 7 asiaa ja hän lankeaa sinuun
- Tee nämä 7 asiaa, ja sinusta tuntuu onnellisemmalta