Tämä kumppanisi piirre vaikuttaa yllättävän paljon yhteisiin päätöksiin
Ominaisuus vaikutti yhteisten päätösten teossa esimerkiksi ruoan suhteen.
Journal of Consumer Research -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan parisuhteissa se osapuoli, jolla on heikompi itsehillintä, vaikuttaa yhteisiin päätöksiin enemmän. Tutkijat selvittivät sitä kahdella tavalla.
Ensimmäisessä tutkimuksessa 74 osallistujan itsehillinän määrä arvioitiin, minkä jälkeen osallistujat jaettiin kolmenlaisiin pareihin: yhdessä parityypissä oli sekä hyvän itsehillinnän omaava henkilö että heikkon itsehillinnän omaava henkilö, toisessa kaksi hyvän ja kolmannessa kaksi heikomman itsehillinnän omaavaa henkilöä.
Näitä parityyppejä pyydettiin valitsemaan yhdessä ateria menusta, jossa oli mukana ravintoarvot. Parien piti pitää mielessään, että he olivat luvanneet pysyä tänä kesänä hyvässä kunnossa.
Women’s Healthin mukaan tutkimuksesta selvisi, että jos parissa oli mukana heikomman itsehillinnän omaava henkilö, pari valitsi silloin huomattavasti rasvaisemmat annokset – vaikka parin toinen osapuoli olisikin ollut hyvän itsehillinnän omaava.
Toisin sanoen siis, jos kumppanisi antaa periksi huokutuksille ja sinä olet maltillisempi syöjä, vaikuttaa kumppanisi syömiseesi todennäköisesti enemmän kuin sinä hänen syömiseen. Syy tähän voi olla se, että on helpompi toimia toisen halun mukaan kuin houkutella toinen syömään terveellisemin.
Tutkijat testasivat tätä päätelmäänsä myös pitkissä parisuhteissa olevien ihmisten avulla. Women’s Healthin mukaan tutkijat tutkivat avioparien pikaruoan kulutusta ja kulutus- ja säästötapojaan.
Tuloksista selvisi, että jälleen kerran heikomman itsehillinnän omaava dominoi päätösten teossa. Pareista ne, joissa vähintään toisella oli heikko itsehillintä, söivät enemmän pikaruokaa, säästivät vähemmän rahaa ja heillä oli enemmän luottokorttivelkaa.
Tutkijoiden mukaan kun on kyse laihduttamisesta, voi yksikkönä toimiva pariskunta päätyä suboptimaalisiin ratkaisuihin. Itseään voi kuitenkin vahvistaa kumppanin vaikutusta vastaan muistuttamalla itseään siitä, että omia mielipiteitä kannattaa puolustaa, koska on kyse omasta terveydestä. Kyseinen strategia auttoi tutkimuksissakin paremman itsehillinnän omaavia vaikuttamaan enemmän yhteisiin päätöksiin.
Lähde: Women’s Health
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Näillä 12 lauseella kumppani voi saada sinut uskomaan, että kaikki on sinun syytäsi
- Nykykodeissa moni ratkaisee tilaongelman näin – asiantuntija varoittaa sen vaaroista
- Näitä tehtiin 80- ja 90-luvuilla ihan pokkana – nykyään saisi paheksuvia katseita
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- 4 merkkiä, jotka paljastavat heti, ettei joku pidä sinusta
- Ilmestyykö leukaasi aina uudelleen yksi pitkä ja tumma karva? Tästä se johtuu
- Somessa leviää makuuhuonetrendi, jossa piilee ikävä ongelma
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Sokeritoukan aavemainen sukulainen yleistyy Suomessa – näin pidät sen poissa kodistasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Mitä vaatteidesi väri kertoo sinusta? Näitä asioita eri värit symboloivat
- Kodinkonehuoltaja kertoo, miten suomalaiset rikkovat induktiolietensä huomaamattaan