Tämä kikka paransi Jennifer Anistonin univaikeudet – yllättävän helppoa
Monen muun lisäksi myös Jennifer Aniston on kärsinyt uniongelmista. Nyt tähti in kuitenkin saanut ongelmansa taakseen.
Ikävä kyllä uni- ja nukahtamisvaikeudet ovat nykyisin todella tuttuja monelle meistä. Moni meistä kärsii toistuvasti vaikeuksista saada unta tai nukkua tarpeeksi laadukkaasti, ja ikävä kyllä unen puute voi aiheuttaa isojakin ongelmia meille.
Meidän tavallisten tallaajien lisäksi myös julkkikset voivat kärsiä tästä ikävästä vaivasta. Esimerkiksi Frendeistä tuttu, iki-ihana Jennifer Aniston on kertonut, että hän kärsi pitkään univaikeuksista. Sen seurauksena hän muun muassa ei jaksanut treenata, hän söi huonosti ja hänellä oli tummat silmänaluset.
Mikä Anistonin kohdalla siis auttoi?
Tähti kertoo, että hän aloitti tietynlaisen iltarutiinin tekemisen joka ilta, ja se auttoi häntä lopulta voittamaan uniongelmansa. Aniston kertoo, että hänen iltansa alkaa rentoutumisella, johon kuuluu esimerkiksi joogaa tai venyttelyä. Hän myös laittaa puhelimen syrjään illalla, eikä enää vilkuile sitä. Lisäksi Aniston ryhtyi menemään nukkumaan joka ilta samaan aikaan. Tämä yhdistelmä auttoi hänen univaikeuksiinsa, ja tähti suosittelee samaa muillekin.
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Best Life
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yli 50-vuotias? Kokeile tätä tuolitestiä – tulos voi paljastaa karun totuuden terveydestäsi
- Muistatko karppauksen? Vuosien jälkeen esiin noussut tieto yllättää
- Kiusallista alapään ongelmaa on turha hävetä – näin hoidat sen kuntoon helposti
- Haluatko eroon vatsarasvasta? Näin onnistut askel kerrallaan
- Lapset oppivat pyöräilemään jopa päivässä – tässä suosittu uusi menetelmä
- Jos sinulla on korkea verenpaine, tarkista ettet käytä näitä ravintolisiä tai rohdoksia
- Tiesitkö nämä vapusta? 11 faktaa, jotka avaavat juhlan historiaa
- 5 tapaa, joilla seksin puute näkyy kehossa ja mielessä
- Top 12 parisuhteen riidanaihetta – numero 1 on selvästi yleisin
- 9 asiaa, jotka kannattaa miettiä ennen kuin ryhdyt vanhemmaksi
- Älä hanki lapsellesi tällaista vaatetta – Tukes varoittaa turvallisuusriskistä
- Tehosta painonpudotusta tällä simppelillä juomalla – ainekset löytyvät keittiöstä
- Seksin jälkeinen käytös kertoo enemmän kuin uskot suhteestanne
- 6 kysymystä, jotka jokaisen pitäisi kysyä itseltään viikon jokaisena päivänä
- Lapsen yksi pahimmista peloista on tällainen vanhempi – moni ei ymmärrä vaikutusta
- Tämän verran suomalaiset säästävät pahan päivän varalle – suurella osalla jää alle suosituksen
- Näistä merkeistä tunnistat uskollisen miehen – 6 miestyyppiä erottuu edukseen
- Kuusi juomaa, jotka lisäävät turvotusta ja närästystä – yksi tulee monelle yllätyksenä
- Kaikista onnellisimpien parien viikonloppu koostuu näistä asioista
- Tutkimus paljastaa suomalaisten miesten huolestuttavat asenteet – joka viides ajatteli näin