Tällaiset ovat viehättävimmät naisen huulet – tutkijat selvittivät

Tietokoneella käsiteltyjen kuvien perusteella selvitettiin, minkälaiset ovat viehättävimmäksi koetut naisen huulet.
Nykypäivänä plastiikkakirurgian ansiosta omaa vartaloa voi muokata monin eri tavoin ja myös huulet ovat saaneet osansa, kun monet hankkivat täytettä huuliinsa tehdäkseen niistä suuremmat. Uuden tutkimuksen mukaan kuitenkin luonnollisemmat huulet ovat ihanteellisimmat.
JAMA Facial Plastic Surgery -julkaisussa ilmestyneen tutkimuksen mukaan viehättävimmissä naisen huulissa ylähuuli on puolet alahuulen koosta eli huulissa on 1:2-suhde. Todayn mukaan se on kuitenkin nykyisen kauneusleikkaustrendin vastainen, sillä potilaat suosivat selvästi suurempaa ylähuulta, jota tutkijoiden mukaan pitäisi välttää.
Tutkimusta varten tietokoneella luotiin yhdistelmäkuvia pohjautuen kuviin 18-25-vuotiaista naisista. Näitä kuvia käsiteltiin niin, että niissä oli nähtävissä erilaisia huulia samoissa kasvoissa ja tutkimuksen tekoon osallistunut fokusryhmä arvioi, mitkä kasvoista ovat viehättävimmät.
Fokusryhmän mielestä luonnollisemmat huulet olivat viehättävämmät, mutta tutkimuksen tekoon osallistuneen Brian Wongin mukaan valitettavasti jotkut julkisuuden henkilöt koettavat luoda trendiä, joka rikkoo tätä estetiikkaa.
Todayn mukaan tutkimuksessa ilmeni, että viehättävimmissä huulissa pinta-ala oli noin 50 prosenttia suurempi kuin naisten luonnollisen suun koko, huulet veivät noin kymmenen prosenttia kasvojen alakolmanneksesta ja huulissa oli 1:2-suhde.
Tutkimuksen toisen tekijän, Natalie Popenkon mukaan esimerkiksi malleina työskentelevillä Miranda Kerrillä ja Alessandra Ambrosiolla on tähän suhteeseen sopivat huulet. Wongin mukaan huulet ovat erittäin tärkeät kasvojen yleisen viehättävyyden suhteen ja huulioperaatiot ovat erittäin suosittuja hänen potilaidensa joukossa – iästä riippumatta.
Todayn mukaan ei kuitenkaan pitäisi murehtia yhdestä tietystä kasvojen ominaisuudesta.
”Koko kasvot ovat enemmän kuin osiensa summa ja viehättävyyttä voidaan määritellä myös ainutlaatuisilla kasvojen piirteillä”, Popenko sanoi.
Voit katsoa tutkimuksessa käytettyjä kuvia erilaisista suhteista huulten koossa täällä ja halutessasi voit lukea lisää tutkimuksesta täällä.
Lähde: Today
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ota nämä 10 rutiinia osaksi aamujasi, ja elämänlaatusi paranee
- Yli 50-vuotiaan naisen kannattaa hankkiutua eroon näistä vaatekappeleista – oletko samaa mieltä?
- 10 edullista ruokaa, jotka auttavat selviämään kun rahat ovat tiukassa
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Vältä näitä 4 kuvaa – ne voivat pilata mahdollisuutesi Tinderissä