Tällainen on FLR-parisuhde – nainen, kuulostaako tutulta?
Parisuhteessa oleminen ei ole aina helppoa. Moni parisuhteeseen liittyvä asia voi tuntua monimutkaiselta.
Suhteessa olevien valtasuhdekin voi vaihdella. Joissakin suhteissa se voi olla nainen, joka päättää suuresta osasta tai kaikista suhteeseen liittyvistä asioista. Sellainen suhde on FLR-suhde. Se ei tarkoita tietysti aina sitä, että nainen päättää ja mies on naisen orja. Mieshän voi toki haluta sitä itsekin, koska ei itse osaa päättää mistään. Siihen, että FLR-suhde olisi jotenkin ongelmallinen, ei tässä nyt puututa, vaan kerrotaan mistä tietää, että suhde on juuri naisen vallassa oleva suhde.
Miten FLR-suhde määritellään?
Asiantuntijan mukaan FLR-suhteessa nainen on kumppaneista hallitsevampi ja hän ottaa johdon päätöksissä, kontrollissa, auktoriteetissa tai seksuaalisessa dynamiikassa. Silloin miehen rooli suhteessa on olla alistuvampi.
Jokaisella suhteella on oma dynamiikkansa, joten FLR ei ole välttämättä huono asia. On kuitenkin tärkeää, että nämä roolit sovitaan yhdessä ja kumpikin hyväksyy ne. Naisen ei tarvitse päättää välttämättä kaikesta, jotta kyseessä olisi juuri FLR-suhde. Tällaisen suhteen tasoja löytyy peräti neljä kappaletta:
1. Matala kontrolli: Mukana on enemmän yhteistä päätöksentekoa ja nainen johtaa tietyissä suhteeseen liittyvissä asioissa tai tietyissä tehtävissä.
2. Kohtuullinen kontrolli: Nainen voi ottaa vastuun päivittäisistä tehtävistä ja hänellä on viimeinen sana tietyissä asioissa tai päätöksissä. Tämä voi tuntua tasapainoisemmalta suhteen kannalta.
3. Määritelty kontrolli: Naisen johtoasemassa on määritelty raja, jotta molemmat osapuolet voivat hallita odotuksiaan ja tietää, millaisessa suhteessa he ovat.
4. Äärimmäinen hallinta: Naisella on valtaa ja myös päätöksentekovalta ja hän osoittaa suhteessa äärimmäistä dominointia.
Naisjohtoiset suhteet haastavat tyypilliset perinteiset sukupuoliroolit, joissa mies yleensä ottaa johdon.
Lähde: Cosmopolitan
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Uskallatko vastata rehellisesti? Nämä kysymykset voivat paljastaa ongelman, jonka moni yrittää sivuuttaa
- 14 asiaa, jotka tekevät deittailusta välillä todella raskasta
- Tämä lista vie takaisin aikaan, jolloin Nokia 3310 ja Tamagotchi olivat kaikki kaikessa
- Testaa tietosi: tunnetko näiden 8 tutun sanonnan alkuperän?
- Tarkista, ettet julkaise näitä tietoja sosiaalisessa mediassa
- Krapulaa helpottava smoothie valmistuu kolmesta raaka-aineesta
- Lista, joka saa monet purskahtamaan itkuun – älä unohda omia oikeuksiasi
- 10 taitoa, jotka jokaisen naisen pitäisi opetella – kuinka monta sinä jo osaat?
- Tämä piirre vetää miehiä puoleensa kuin magneetti – ”seksikkäintä ikinä”
- Psykologin mukaan nämä 3 harhaluuloa tekevät lapsiperheen arjesta turhaan raskasta
- Oletko kasvattanut pilalle lellityn lapsen? Nämä 7 merkkiä paljastavat
- Tämä piirre vetää miehiä puoleensa kuin magneetti – ”seksikkäintä ikinä”
- Pettääkö kumppanisi? Näihin merkkeihin moni havahtuu aivan liian myöhään
- 10 asiaa, joiden sanomista kannattaa harkita kahdesti parisuhteessa
- Miehet ovat tästä yllättävän yksimielisiä – nämä asiat saavat kiinnostuksen lopahtamaan
- Oletko erityisherkkä? Katso, kuinka moni näistä 10 merkistä osuu sinuun
- Kuivaatko pyykit sisällä? Tämä voi lisätä yllättävää terveysriskiä
- Haluatko exäsi takaisin? 10 neuvoa ennen kuin otat yhteyttä
- Nämä 10 virhettä voivat pilata suhteen heti alkuunsa – älä tee niitä uuden poikaystävän edessä
- Pesetkö hiukset yleensä iltaisin? Tätä tapaa kannattaa harkita uudelleen