Tällä tavoin nukkuvilla pareilla on aktiivisin seksielämä, paljastaa tutkimus

Tutkimuksella on selvitetty mitä eri nukkuma-asennot paljastavat seksielämästä ja missä asennoissa ihmiset nukkuvat mieluiten.
Jokaisella parilla on oma tapansa nukkua yhdessä: toiset ovat kietoutuneita yhteen ja nukkuvat lähekkäin, toiset ottavat etäisyyttä ja omaa tilaa sängyssä. Mattress Advisorin väki päätti selvittää, mitä erilaiset nukkuma-asennot kertovat ihmisten seksielämästä ja miten he mieluiten nukkuvat.
Tutkimusta varten haastateltiin tuhatta ihmistä ja heidän avulla selvisi, että eniten seksiä harrastavat ne parit, jotka nukkuvat kasvotusten, kädet ja jalat toisiinsa kietoutuneina. Tällä tavoin nukkuvat antoivat seksielämänsä aktiivisuudelle keskimäärin arvion 4,2 viidestä.
Jos kasvotusten nukkuminen ja kumppanin haisevan hengityksen haistelu aamulla ei ole mieleesi, ei huolta. Lusikka-asennossa nukkuvat parit eivät jääneet kauas kasvotusten nukkuvista, arvioiden seksielämän aktiivisuudeksi keskimäärin 3,7 viidestä.
Ne parit, jotka nukkuvat hieman etäämmällä kumppaneistaan ja vain yksi raaja koskettaa nukkuessa kumppaniin, arvioivat seksielämän aktiivisuudeksi 3,3 viidestä. Ero halailevassa lusikka-asennossa nukkuviin ei siis ole suuri.
Mieluisin nukkuma-asento selvitettiin myös
Vaikka lähekkäin nukkuminen vaikuttaa olevan kytköksissä aktiivisempaan seksielämään, ei se ole ihmisten lempiasento nukkua. Suosituin nukkuma-asento tutkimuksen mukaan sekä naisten että miesten mielestä on nukkua selät vastakkain.
Lusikka-asento on toisena, mutta pienellä erolla naisten ja miesten välillä. Miehet suosivat lusikkaa, jossa on otettu hieman väliä kumppaniin, kun taas naiset pitävät enemmän lusikka-asennosta, jossa väliä ei ole otettu.
Tutkimuksen mukaan nukkuminen voi kertoa myös muustakin kuin seksielämästä; se voi kertoa onnellisuudesta parisuhteessa. Huonosti nukkuvista 74,5 prosenttia sanoi olevansa tyytyväisiä parisuhteessaan, kun taas hyvin nukkuvista 95,9 prosenttia sanoi samaa – tutkimus ei kuitenkaan kertonut, aiheuttiko huono suhde huonot unet vai huonot unet huonomman suhteen.
Lähde: Metro
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä