Suomalaisen naisteekkarin työnhakupäivitys kuohahduttaa Facebookissa
Ympäristöteekkari Laura Kulmalan status-päivitystä on jaettu jo yli 10 000 kertaa Facebookissa.
Statuksessaan kesätöitä hakeva Laura Kulmala ihmettelee sitä, miksi hän ei saanut lähettää hakemustaan alan yritykseen, vaikka on fyysesti työhön täysin pätevä. Asian päivitteleminen onkin aiheellista, sillä anynyymin metsäteollisuusalan yrityksen vastaus puhelimessa on uskomaton: he eivät voi palkata haettuun tuotannon puolen tehtävään naista. Vastaus oli tyly: ”Meillä ei ole näihin hommiin naisia otettu — aiemmin siinä hommassa on kyllä yksi nainen ollut, mutta hän on jo jäänyt eläkkeelle”.
Laura ei kielteisestä vastauksesta kuitenkaan lannistunut, vaan päätti sinnikkäästi selvittää asiaa. Hän pyysikin pian miespuolista ystäväänsä soittamaan perään samaiseen yritykseen ja tiedustelemaan työtilannetta. Miehen kohdalla työhakemus pyydettiin lähetettäväksi – ja vieläpä saman aiemmin naispuolisen hakijan tyrmänneen henkilön taholta.
Laura kannustaakin statuksessaan kaikkia jakavan tarinaansa sekä kokemuksiaan naisena työelämässä hashtagilla #vaikkaolennainen.
Soitin tänään suureen suomalaiseen metsäteollisuusyritykseen, koska kuulin heillä vielä olevan kesätyöpaikkoja jäljellä…
Posted by Laura Kulmala on Tuesday, May 5, 2015
Lähde: Facebook
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Nainen tekee nämä 4 virhettä, kun hän täyttää 30 vuotta
- 40 miesten tekoa, joita toivoisit omankin miehesi tekevän
- Nainen ei pese käsiään jokaisen WC-käynnin jälkeen ja toimii omasta mielestään oikein
- Tällä keinolla saadaan kaksi toisille vierasta rakastumaan toisiinsa
- Karoliinan tytär saa rahaa koulun myyjäisiin – tyttö tulee kotiin vieläkin suuremman rahamäärän kanssa
- Tässä ovat 10 oudointa miesten haluamaa asiaa, joista he eivät edes myönnä haaveilevansa
- Nämä 9 asiaa ärsyttävät aviomiehissä suunnattomasti: ”Hän ei katso tarpeeksi usein peiliin, joten…”
- Näin tunnistat narsistin, kun vain katsot häntä kohti
- Tästä syystä hiuksia irtoaa syksyllä enemmän kuin muina vuodenaikoina
- Jos miehesi pettää sinua, näet sen näistä 5 kehonmerkistä
- Jos miehesi pettää sinua, näet sen näistä 5 kehonmerkistä
- Tässä ovat 10 oudointa miesten haluamaa asiaa, joista he eivät edes myönnä haaveilevansa
- Näin tunnistat narsistin, kun vain katsot häntä kohti
- Nämä 9 asiaa ärsyttävät aviomiehissä suunnattomasti: ”Hän ei katso tarpeeksi usein peiliin, joten…”
- Tällä keinolla saadaan kaksi toisille vierasta rakastumaan toisiinsa