Riitele puolisosi kanssa viisaasti! – 12 vinkkiä onnistuneeseen parisuhdekiistaan
Riidat ovat parisuhteessa ihan normaalia, eikä niitä ainakaan kannata pelätä ja yrittää aina välttää.
Toiset ovat sitä mieltä, että helpoin tie on yrittää synnyttää riidanaiheita mahdollisimman vähän ja toiset taas haluavat ratkaista pienimmätkin ongelmat riitelyn kautta. Olit sitten millainen tahansa riitelijä, tässä alla on terapeuttien vinkkejä siihen, kuinka riidellä puolison kanssa viisaasti.
1. Vedä ensin henkeä
Jos olet todella vihainen, ei siinä tilassa ole helppoa nähdä tilanteen kokonaisuutta. Joten ennen kuin aloitat riitelyn, hengitä ensin sisään ja sitten ulos nenän kautta. Sen aikana ehdit vähän rauhoittumaan ja näkemään tilanteen paremmin.
2. Harkitse riitaan johtavan keskustelun aikatauluttamista
Epäreilu riiteleminen ei ole reilua. Jos sinulla on tiedossa aihe, josta haluat puhua ja tiedät, että saatatte joutua siitä kiistelemään, anna kumppanillesi aikaa ajatella aihetta ennen keskusteluanne. Silloin riitaa ei synny ainakaan sen takia, että toinen ei olisi aiheesta tarpeeksi tietoinen.
3. Pidä kiinni asiastasi
Kun riitelee, ei kannata siirtyä riitelystä toiseen riitelyaiheeseen, jos edellistäkään ei ole sovittu. Varsinkaan, jos tavoitteena on päästä toimivan ratkaisun syntymiseen.
4. Älä riitele siksi että voittaisit riidan
Kun muistutat itseäsi siitä, että sinä ja kumppanisi kuulutte samaan joukkueeseen, et riitele hänen kanssaan vain sen takia, että saisit voittaa. Suhteessa kumpikaan ei ole diktaattori, vaan kompromissi on aina paras ratkaisu riitaan. Koittakaa tehdä yhteistyötä.
5. Yritä ottaa vastaan toisen huolet
Ehkä kumppanisi lähestyy sinua ongelmalla, josta hän haluaisi keskustella. Jos se johtaa riitaan, voi sen jälkeen olla vaikea puhua toiselle avoimesti, jos se vain johtaisi taas riitaan. Siksi on hyvä koittaa vastaanottaa toisen huolenaiheet ilman että heti suuttuu tai järkyttyy.
6. Toista kuulemasi
Yksi parhaista tavoista pysyä avoimena, on toistaa kumppanisi sanomat, joten hän tietää, että ymmärsit mitä hän sanoi. Jos riidassa on mukana vielä väärinkäsityksiä, ei se ainakaan tee riidasta helpompaa.
7. Käytä mahdollisimman vähän sanaa ”vihaan”
Voit olla hänelle liian ankara, jos haukut asioita ja kerrot vihaavasi niitä. Voit antaa hänelle sen sijaan rakentavaa kritiikkiä. Älä sano, että vihaan sitä, kun…vaan sano, että kun jotain tapahtuu, niin tunnen että…
8. Löydä yhteinen kanta hänen kanssaan
Kuuntele häntä tarkkaan. Kysy häneltä, jos et ymmärrä jotain hänen sanomaansa. Ehkä silloin jopa ymmärrät paremmin hänen kantansa, kun olet ensin kuullut sen kunnolla?
9. Älä puhu hänelle epäkunnioittavasti
Terve järki voi kadota, kun tunteet purkautuvat. Yritä kuitenkin olla lyömättä häntä vyön alle tai puhumasta hänelle epäkunnioittavilla tai suorastaan loukkaavilla tavoilla. Se voi aiheuttaa suhteeseen pysyviä ongelmia, jos puhut hänelle liian törkeästi. Kun meinaat tehdä niin, katso ensin seuraavan kohdan vinkki.
10. Pidä taukoja (mutta älä vain poistu paikalta)
Tätä on varmasti vaikea toteuttaa, jos on kiihtynyt, mutta riidassa kannattaa pitää lyhyt tauko. Paikalta ei silti kannata poistua kokonaan, koska silloinhan riitä jäisi ratkaisematta. Tauon jälkeen olet rauhoittuneempi ja riidan selvittäminen onnistuu paremmin kuin kiihtyneenä.
11. Aseta ”oikeudenmukaisen taistelun” rajat
On hyvä sopia jo etukäteen, että mitä riitelyn aikana saa tehdä. Se voi koskea toisen nimittelyä ja äänen volyymin nostamista. Rakentava keskustelu ei sisällä näitä kahta asiaa.
12. Mieti mitä riidan jälkeen voisi tehdä
Kun riita on sovittu, sen jälkeenkin voi vielä tehdä jotain, joka tekee suhteelle hyvää. Ehkä voisit halata tai suudella häntä sovinnon merkiksi? Läheisyys on tässä vaiheessa tärkeää.
Lähde: Self
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Tiettyjen ruokien syöminen illalla tekee unista levottomampia – kierrä nämä kaukaa