Pudotteleeko kissasi tavaroita lattialle? Asiantuntija kertoo, miksi kissat tekevät niin

Kissoihin perehtynyt tutkija selitti, mikä mahdollisesti on tällaisen käytöksen taustalla.
Kissoilla on erikoisia tapoja, joista yksi on se, miten ne tykkäävät pudottaa lattialle tavaroita, joita omistajat sitten joutuvat nostelemaan ja laittamaan takaisin paikoilleen. Tällaiselle käytökselle on kuitenkin olemassa mahdollinen selitys.
”Monet kissat kaatavat ja pudottelevat tavaroita, koska ne ovat oppineet sen olevan nopea ja helppo tapa saada omistajansa huomio”, kissatutkija Mikel Delgado kertoi Inverse-sivustolle.
”Tämä käytös yleensä kumpuaa tylsistymisestä ja/tai siitä, että omistaja on epäonnistunut huomioimaan kissan ’hyvän käytöksen'”, hän jatkoi.
Inversen mukaan on mahdollista, että kissojen impulssi kaataa tavaroita on vain osa niiden luontoa saalistajina. Sivusto muistuttaakin, miten usein saatetaan unohtaa, että luonnossa kissat ovat villejä saalistajia ja kotioloissa asustavilla lemmikeilläkin se vietti on olemassa, vaikka ne saalistavatkin leluja.
”Kissasi vaistot kertovat sille, että tavara voisi osoittautua hiireksi”, tohtori H. Ellen Whiteley kertoi HowStuffWorksille.
”Kissan tökkivä tassu voisi lähettää sen pakenemaan, antaen kissalle hyvän leikin (ja mahdollisesti hyvän lounaan”, hän lisäsi.
Kukaan ei voi täysin tietää, mitä kissan uteliaassa mielessä liikkuu, mutta Delgadon mukaan omistajien pitäisi yrittää viettää hieman enemmän aikaa kissojensa kanssa leikkien. Kissa, jolla on tekemistä, kaataa ja pudottelee epätodennäköisemmin rakkaita tavaroitasi.
”Käytä klikkikoulutusta palkitaksesi käytös, josta kissa pitää ja jos on särkyviä, arvokkaita tavaroita, kannattaa ne kiinnittää tukevasti pintoihn, jotta kissa ei saa kaadettua niitä”, Delgado suosittelee.
Suuntaa siis leikkimään kissasi kanssa ja tavarasi saavat olla rauhassa.
Lähde: Inverse
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Nämä 6 piirrettä miehet haluavat jokaisella naisella olevan
- Nämä 4 kehonkielen merkkiä kertovat, että kumppanisi haluaa erota
- Juo illalla jotain näistä 5 juomasta ja laihdut yön aikana
- Näistä horoskooppimerkeistä pidetään vähiten – katso onko omasi listalla ja miksi
- Jos rakastuu vanhemmalla iällä, se tuntuu näillä 7 tavalla erilaiselta kuin nuorempana
- Näiden 5 asian nauttimisella voi olla negatiivinen vaikutus mielenterveyteesi
- Tämä urheilulaji saa kasvosi vanhenemaan nopeammin – älä harrasta liikaa
- Nämä 3 nerokasta kotikonstia auttavat hampaitasi näyttämään valkoisemmilta
- Lisää tätä maustetta hoitoaineeseesi ja huomaat hiuksissasi mielettömiä muutoksia
- Jätä hajuvesi suihkauttamatta, jos menet näihin 6 paikkaan
- Mies! Aloita tämä liikuntalaji, ja sinusta tulee seksijumala
- Syö illalla näitä kolmea asiaa ja nukahdat helposti sekä heräät aamulla virkeänä
- Älä syö banaania ennen yöunia, koska se voi johtaa ikäviin seurauksiin
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää päästä varpaisiin
- Mies! Tämä yksi asia tekee sinusta naisten silmissä kaikkein seksikkäimmän
- Sano miehelle jokin näistä kolmesta lauseesta ja saat heti hänen huomionsa
- Tämä urheilulaji saa kasvosi vanhenemaan nopeammin – älä harrasta liikaa
- Nämä 5 unta merkitsevät, että parisuhteessanne on ongelmia
- Näin käy kehollesi, jos juot kahvia päivässä enemmän kuin 2 kupillista
- Tämän horoskooppimerkkisi paljastaa terveydestäsi