Pitkän elämän salaisuus? Nämä tavat auttavat sinua elämään pidempään
![Young woman eating chocolate](https://www.nainen.com/app/uploads/2014/04/Nainenherkutteleesuklaalla.jpg)
Kun otat nämä tavat osaksi elämääsi nyt, niin koet niiden hyödyt tulevien vuosien muodossa.
Ikuinen elämä on ainakin toistaiseksi vielä mahdottomuus, mutta elinikäänsä voi koettaa itse vaikuttaa ja pidentää sitä erilaisilla tavoilla. Women’s Health -lehti listasi kahdeksan tällaista tapaa ja suomensimme ne alle.
Syö sushia
Japanilaisnaisilla on yhdet pisimmistä elinajanodotteista maailmassa ja asiantuntijoiden mukaan se voi johtua heidän ruokatavoistaan. Sen lisäksi korkeat määrät omega-3-rasvahappoja, jota on muun muassa kalassa, olivat kytköksissä tutkimukseen osallistuneiden alhaisempaan riskiin kuolla mistä tahansa syystä vuonna 2013 julkaistussa tutkimuksessa.
Hemmottele itseäsi suklaalla
Tutkimukset ovat osoittaneet tumman suklaan syömisen – kohtuudella – olevan kytköksissä alhaisempaan riskiin sairastua sydämen vajaatoimintaan.
Ole onnellisempi
Vuonna 2012 julkaistun tutkimuksen mukaan onnellisimmat ihmiset kuolevat kolme kertaa epätodennäköisemmin tiettynä ajanjaksona kuin vähiten onnelliset. Kyse ei ole pelkästään optimismista: onnellisilla ihmisillä on alhaisemmat kortisolitasot ja alhaisempi verenpaine. Alhaisempi verenpaine vähentää muun muassa sydän- ja verisuonitautien uhkaa.
Syö pähkinöitä
Pähkinöitä syövät vähentävät merkittävästi riskiään sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, diabetekseen, syöpään, keuhkosairauksiin sekä muihin. Eräässä tutkimuksessa ilmeni, että pähkinöitä syövät menehtyivät 20 prosenttia epätodennäköisemmin kuin he, jotka eivät syö pähkinöitä.
Lopeta tupakointi
Tupakoinin lopettamiselle on runsaasti syitä. Yhden tutkimuksen mukaan ennen 40 ikävuotta tupakoinnin lopettavat naiset elävät vuosikymmenen pidempään kuin ne naiset, jotka lopettavat myöhemmin.
Seiso
Koko päivän istuminen voi olla tarpeen joissakin työpaikoissa, mutta se ei ole hyvästä kehollesi. Tutkimus on osoittanut, että naiset, jotka istuvat yli kuusi tuntia päivässä on noin 40 prosenttia korkeampi riski kuolla mistä tahansa syystä kuin naisilla, jotka istuvat alle kolme tuntia päivässä – huolimatta siitä, millainen heidän kuntonsa on.
Juo lasillinen viiniä
Kyllä, vain yksi. 24 tutkimuksen arviossa tutkijat huomasivat, että naiset, joiden alkoholin kulutus oli alhaisesta kohtalaiseen, omasivat alhaisemman riskin kaikkiin kuolinsyihin. Kohtalainen alkoholin juominen on naisille määritelty korkeintaan yhtenä juomana per päivä.
Jatka liikkumista
Kuntoilu pitää sinut kunnossa, antaa energiaa ja vapauttaa endorfiineja muiden hyötyjensä lisäksi. Yksi tutkimus sai selville myös, että aktiivisena pysyminen on kytköksissä pidempään elinajanodotteeseen.
Lähde: Women’s Health
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Jos mies tuijottaa naisessa tätä kehonosaa, mies elää pitempään – tutkimus todistaa
- Nainen, älä koskaan kanna näitä kolmea asiaa mukanasi
- Nämä 4 kehonosaa kielivät älykkyydestä – Onko sinulla fiksun maha tai pää?
- 10 syytä juoda sitruunavettä – uskomattomat hyödyt!
- Oletko sinä ärsyttävä turisti? Olet, jos täytät nämä 8 kohtaa
- 6 neuvoa trikoiden käyttöön yli 65-vuotiaille naisille – näin vältät tyylimokat
- Todennäköisesti syöt suklaata liian vähän – tämän artikkelin jälkeen syöt enemmän!
- Parhaat ruoat laihduttajalle – Nämä 6 ruokaa sisältävät alle 100 kaloria
- 7 syytä, miksi meidän pitäisi syödä banaani joka päivä
- Älä missään nimessä tilaa näitä 10 ruokaa ensimmäisillä treffeillä – tai pilaat treffinne
- Nämä ovat 5 yleisintä katumuksen aihetta, kun ihmiset siirtyvät eläkkeelle – varo itse tekemästä näitä asioita
- Tämä hyvältä vaikuttava piirre ennustaa, että avioliittonne päättyy eroon
- Nämä 4 kehonosaa kielivät älykkyydestä – Onko sinulla fiksun maha tai pää?
- Näin usein lakanat pitäisi oikeasti vaihtaa – lähes kaikki tekevät sen liian harvoin
- Näitä 10 naisten tekemää asiaa miehet rakastavat salaa
- 7 parasta asiaa sinkkuna olemisessa – näiden vuoksi kannattaa olla ilman miestä!
- Näitä asioita eronneet ihmiset toivovat tehneensä toisin – 6 asiaa nousi esiin
- Nämä 5 rajaa on tärkeää asettaa appivanhemmille – pysy tiukkana erityisesti anoppia vastaan!
- Nämä 10 outoa asiaa miehet tekevät, kun rakastuvat
- 7 terveellisintä iltanaposteltavaa, jos mielesi tekee jotain hyvää