Paranna suhdettasi: Nämä 6 uudenvuodenlupausta jokaisen parin pitäisi tehdä

Näiden lupausten pitäminen voi auttaa tekemään suhteesta entistä vahvemman.

On se aika vuodesta, kun uudenvuodenlupaukset ovat viimeistään ajankohtaisia. Mennyttä vuotta muistelee sekä ajattelee, mitä saavutti ja mitä olisi voinut saavuttaa.

Samalla mielessä pyörivät toiveet uuden vuoden varrelle. Monien uudenvuodenlupaukset liittyvät fyysiseen ja emotionaaliseen terveyteen, mutta parisuhde olisi myös syytä ottaa huomioon.

Alla onkin kuusi ehdotusta uudenvuodenlupauksiin, jotka liittyvät parisuhteeseen ja tapoihin tehdä siitä entistä vahvempi.

1. Poista menneet. Ajattele riitoja, epäonnistumisia ja ongelmia suurena liitutauluna, sitten pyyhi taulu ja aloita puhtaalta uusi vuosi. Tämä valinta ja muutos voi olla voimakas. Se on valinta elää nykyhetkessä, keskittyä toisiinsa ja olla ottamatta menneitä esiin riidellessä.

2. Puhu rahasta. Vuoden vaihtuessa raha-asiat on hyvä ottaa puheeksi vakaassa suhteessa tai varsinkin, jos kyse on avo- tai avioliitosta. Raha-asiat voivat aiheuttaa paljon riitoja, joten yhden kunnon keskustelun avulla ongelmilta voi välttyä vuoden aikana. Hyviä aiheita ovat esimerkiksi se, kuka huolehtii mistäkin? Kuinka paljon rahaa voidaan laittaa mahdollisesti syrjään? Miten sinä ja kumppanisi suhtaudutte rahaan ja raha-asioihin? Minkälaiset taloudelliset tarpeet teillä on pariskuntana?

3. Lupaus riidellä reilusti. Eli tarkoitus on keskittyä ongelmaan, ei toisiinsa. Kun erimielisyyksiä ilmenee, pysykää yhdessä aiheessa sen sijaan, että turvautuisitte henkilökohtaisuuksiin. Jos riidan aiheeseen keskittyy, voi ratkaisukin löytyä helpommin. Jos taas riitely menee henkilökohtaisuuksiin, mieliä pahoitetaan ja ongelman ratkaisun eteen ei tapahdu juuri mitään.

4. Aseta realistiset odotukset itsellesi, kumppanillesi ja suhteellenne. Jokaisella on mielessään omat arvot ja uskomukset, mutta aina niitä ei tule jakaneeksi. On kuitenkin syytä muistaa, ettei kumppanisi osaa lukea ajatuksiasi, joten näistä on syytä puhua. Jos et ilmaise tarpeitasi, tulet aina pettymään. Jos sinulla on odotuksia kumppanisi ja suhteesi suhteen, niiden kohdalla kannattaa olla realistinen ja myös kertoa odotuksista toisilleen.

5. Opettele tekemään kompromisseja. Kukaan ei pyydä sinua tekemään kompromisseja siinä, minkälainen ihminen pohjimmiltasi olet, vaan tekemään niin ongelmien kanssa, jotka aiheuttavat kitkaa suhteessa. On paljon asioita, jotka ovat niin kiinni omissa arvoissa, ettei niistä suostu tekemään kompromisseja, mutta on myös asioita, joiden kohdalla se on helpompaa. Kun kumpikin kohtaa toisensa puolivälissä, kumpikin myös tuntee toisen välittävän mielipiteestään ja haluavan pitää parisuhteessa rauhaa ja harmoniaa yllä.

6. Kommunikointi. Kommunikoinnin parantaminen voi olla vaikeaa, mutta jo siitä huolehtiminen voi vaikuttaa suuresti parisuhteen tilaan. Itselle ja kumppanille kannattaakin luvata, että teet seuraavat asiat:

– Olet aktiivinen kuuntelija. Sinä todella kuuntelet, mitä kumppanisi sanoo ja annat heidän puhua loppuun.

– Olet rehellinen. Älä valehtele kumppanillesi mahdollisten riitojen välttämiseksi.

– Älä ”lue ajatuksia”. Älä oleta tietäväsi, mitä toinen ajattelee tai mitkä hänen aikomukset ovat. Kysy uuden vuoden aikana simppeleitä, mutta tärkeitä kysymyksiä. Näin toimien ymmärrette toisianne paremmin ja voitte välttää riitoja.

– Puhut rauhallisesti. Sinut kohdataan sillä tasolla, jolla itse olet. Älä huuda ja toinenkaan ei huuda tai hän lopettaa huutamisen.

Lähde: Huffington Post


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.