Pakkaatko aina liikaa tavaraa reissuun lähtiessä? Sitten voit samaistua näihin hauskoihin tokaisuihin ylipakkaamisesta

Ylipakkaaminen on kenties yllättävänkin yleistä.
Olipa edessä parin päivän tai parin viikon reissu, tulee pakkaamisen yhteydessä helposti pakattua mukaan niin ylimääräisiä vaatteita, kenkiä kuin viihdykettä matkan ajalle – siis ihan kaiken varalta. Jos sinulla on tapana pakata muutaman päivän reissulle monta paria kenkiä, hiustenkuivaaja, iso kasa kirjoja sekä useat farkut, hameita ja paitoja, et suinkaan ole ainoa.
Kroonisia ylipakkaajia on maailma pullollaan ja osa heistä on jakanut hauskoja kommentteja pakkaamistavoistaan Twitterissä. Huffington Post poimi tviittien joukosta esiin samaistuttavia tokaisuja ja me suomensimme ne alle.
”Minä yleensä: Käytän yhtä asua tänään ja luen muutaman sivun yhtä kirjaa
Minä pakatessa: jokainen päivä tarvitsee rennon, muodollisen ja jos syntyi sotkua -asukokonaisuuden ja tarvitsen vähintään kolme kirjaa tunnin lennolle ja nouse ylös aamukuudelta nostamaan painoja ja minun täytyy ottaa välineet mukaan”
me packing: each day will demand a casual, formal and In Case Of Spillage ensemble and i need at least THREE books for the hour plane ride and I will arise at 6 to lift weights and must bring equipment
”Pakkaa läppärin, kaksi kirjaa, yhden aikakauslehden, yhden värityskirjan ja iPhonen lentokoneeseen. Istuu hiljaisuudessa koko lennon”
*sits in silence the entire flight*
”Kun matkustan, pakkaan aina 10 paria kenkiä ja käytän samoja, surkeita lenkkareita joka päivä. Miksi olen tyhmä?”
”Minä: Käytän normaalisti samoja rintaliivejä viikkoja kerrallaan ja vaihtelen kolmen asukokonaisuuden välillä. Minä pakatessa lomamatkaa varten: Täytyä matkalaukun 16 asulla ja kolmilla erilaisilla rintaliiveillä, ’kaiken varalta'”
Me, packing for vacation: *fills suitcase with 16 outfits and three different types of bras, "just in case"
”Minä: Ei ole juuri mitään harrastuksia
Minä käsimatkatavaroita pakatessa: Otan nämä 14 kirjaa savenvalannasta ja tämän ranskan lausekirjan, koska minun täytyy virkistää muistiani, vaikak olenkin vain menossa Philadelphiaan ja tämä virkkuukoukku siltä varalta, että haluan opetella tekemään pitsiliinoja”
Me, packing my carry on: "I will take these 14 books on pottery, and this French phrasebook because I really need to brush up on that even though I'm just going to Philadelphia, and also this crochet hook in case I want to learn how to make doilies"
”’Ei hotelissa kuitenkaan ole TÄTÄ’ – minä, pakkaamassa hiustenkuivajaa, joka ikine kerta”
”Rakastan sitä, kun pakkaan matkalaukkuni niin liian täyteen, että valun hikeä, kun koetan sulkea sen.”
”(Normaalissa elämässä) Olen käyttänyt samaa paitaa joka päivä viikon ajan (Minä lomalle pakatessa) Hmm. Vaihdan varmaan muutaman kerran päivässä, joten se on… 32 paitaa”
ive worn the same shirt everyday for a week
[packing for vacation]
hmmm. i'll prob change a few times a day so thats…32 shirts
”Olen siinä vaiheessa pakkaamista matkaani varten, että olen laittanut esiin tusinan kirjoja ja nyt joudun lukemaan ensimmäisen luvun jokaisesta valitakseni sen kourallisen, jotka ylipakkaan enkä koskaan tule lukemaan.”
”Ei, en ’ylipakannut’. Halusin vain kaikkien vaatteideni tuntevan kuin olisivat päässeet lomalle.”
”Aina reissuun lähtiessäni minä pakkaan liian vähän (missä sukkani ovat?) tai ylipakkaan (minulla on tarpeeksi paitoja Game of Thronesin näyttelijöiden vaatettamiseksi kuukauden ajaksi)”
”1. Käyttää tunteja pakatakseen liikaa. 2. Saapuu matkakohteeseen. 3. Muuttaa mielensä asusta. VAATEKRIISI 4. Shoppailemaan! 5. Toista vuosien aikana ja ympäri maailman.”
2. Arrive in destination city.
3. Change mind about attire.
4. Shop!
5. Repeat over the years and around the globe.
”Minä pakkaamassa mitä tahansa varten: ’täytyy varmistaa, että minulla on ainakin 4 iltapukua, minun koko alusvaatekokoelma ja 0 mukavat kengä’.”
”Se on hassua, miten pakkaan tyyliin 75 asua 3 päivän lomalle, kun käytän samaa asua kaksi kuukautta putkeen, kun olen kotona.”
”Ylipakkaaminen. Sen takia matkalaukuissa on pyörät.”
Lähde: Huffington Post
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Haluatko panostaa omaan hyvinvointiisi? Nämä 20 arkista tapaa saavat sinut voimaan paremmin
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Oletko valmis hankkimaan lapsen? Varmista seuraavat 3 asiaa
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- Yksi yllättävä syy voi selittää seksin vähenemisen parisuhteessanne
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- 10 salakavalaa päivittäistä tapaa, jotka saavat painosi nousemaan – teetkö näitä huomaamattasi?
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- 10 kasvatustapaa, jotka vahingoittavat lapsiasi – vältä näitä virheitä