Oletko jo kuullut maskfishing-deittailutrendistä? Tämän vuoksi kannattaa olla varovainen
Sinun kannattaa pyrkiä selvittämään nopeasti ihmisen motiivit, kun kohtaat maskfishingia.
Koronapandemia on sekoittanut kaiken uusiksi, myös deittailun. Olemme tottuneet uudenlaiseen korona-arkeen ja myös deittailumme on muuttunut sen myötä. Myös uusia trendejä on syntynyt pandemian vaikutuksesta.
Oletko sinä jo kuullut maskfishing-deittailutrendistä? Kyseessä on trendi, jossa deittailusivustolla olevat henkilöt käyttävät profiilikuvia, joissa he esiintyvät kasvomaski kasvoillaan. Näin ollen suuri ja ilmeikäs osa heidän kasvoistaan on peitetty ja henkilöt antavat itsestään – tietoisesti tai tiedostamattaan – sellaisen kuvan, että he peittelevät jotain.
Peittelyn lisäksi kyse saattaa olla myös siitä, että kasvomaskilla varustetulla profiilikuvalla pyritään antamaan mahdollisimman positiivinen kuva itsestä, sillä koronaan vakavasti ja asianmukaisesti suhtautuminen on suurimmalle osalle hyvin mieluinen piirre.
Kun tapaat maskfishingia harrastavan henkilön deittailusivustolla, kannattaa pyrkiä selvittämään mahdollisimman pian, mihin henkilö kuvallaan pyrkii. Mikä hänen suhtautumiseensa pandemiaan ja sen aiheuttamiin varotoimiin on, ja pyrkiikö hän tietoisesti peittämään kasvonsa tuntemattomasta syystä?
Ole siis valppaana, kun kohtaat maskfishingia!
jaa artikkeli myös deittaileville ystävillesi!
Lähde: Cosmopolitan / Kuva: Dan Burton, Unsplash
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yli 50-vuotias? Kokeile tätä tuolitestiä – tulos voi paljastaa karun totuuden terveydestäsi
- Muistatko karppauksen? Vuosien jälkeen esiin noussut tieto yllättää
- Kiusallista alapään ongelmaa on turha hävetä – näin hoidat sen kuntoon helposti
- Haluatko eroon vatsarasvasta? Näin onnistut askel kerrallaan
- Lapset oppivat pyöräilemään jopa päivässä – tässä suosittu uusi menetelmä
- Jos sinulla on korkea verenpaine, tarkista ettet käytä näitä ravintolisiä tai rohdoksia
- Tiesitkö nämä vapusta? 11 faktaa, jotka avaavat juhlan historiaa
- 5 tapaa, joilla seksin puute näkyy kehossa ja mielessä
- Top 12 parisuhteen riidanaihetta – numero 1 on selvästi yleisin
- 9 asiaa, jotka kannattaa miettiä ennen kuin ryhdyt vanhemmaksi
- Älä hanki lapsellesi tällaista vaatetta – Tukes varoittaa turvallisuusriskistä
- Tämän verran suomalaiset säästävät pahan päivän varalle – suurella osalla jää alle suosituksen
- 6 kysymystä, jotka jokaisen pitäisi kysyä itseltään viikon jokaisena päivänä
- Lapsen yksi pahimmista peloista on tällainen vanhempi – moni ei ymmärrä vaikutusta
- Kuusi juomaa, jotka lisäävät turvotusta ja närästystä – yksi tulee monelle yllätyksenä
- Näistä merkeistä tunnistat uskollisen miehen – 6 miestyyppiä erottuu edukseen
- Kaikista onnellisimpien parien viikonloppu koostuu näistä asioista
- Tutkimus paljastaa suomalaisten miesten huolestuttavat asenteet – joka viides ajatteli näin
- Näin lenkkeily rasittaa koiran kehoa – monelle valitettavan arkipäiväinen tapa
- Mikä peppumalli sinulla on? Näin se vaikuttaa siihen, mikä näyttää hyvältä päällä