Nettisukupolvi haluaa rakastua, mutta ei juuri treffaile – tutkimus selvitti miksi

Kolme neljästä sinkusta on kuitenkin toiveikas, että rakkaus löytyy ’tuolta jostakin’.
Rakkautta etsivillä millenniaaleilla (nettisukupolvi/Y-sukupolvi) on pulma: heillä ei ole varaa käydä treffeillä. Deittisivusto Matchin tutkimuksen mukaan noin kaksi kolmesta (63%) nettisukupolveen kuuluvasta kertoi haluavansa löytää romanttisen rakkauden, mutta yksi kolmesta sinkusta koki rakkauden etsimisen vaikeaksi raha-asioiden ja deittailun hintalapun takia.
Matchin mukaan keskiverto treffien hinnaksi tulee 102,32 dollaria Amerikassa, eli noin 90 euroa. Keksiverto treffit sisälsivät illallisen kahdelle, pullon viiniä sekä kaksi elokuvalippua, kertoo tutkimuksesta uutisoinut The Independent.
”Nykyinen pelko, että nuoret eivät välitä rakkaudesta ja sitoutumisesta on yksinkertaisesti väärä. Heillä on vain vaikeuksia löytää rakkautta ja tuntevat loppuunpalamista etsimisen seurauksena”, biologinen antropologi ja Matchin johtava tieteellinen neuvoja Helen Fisher kommentoi.
Uskoa rakkauden löytymiseen riittää
Osalle millenniaaleista tarve noudattaa budjettia johtuu itselle asetetuista romanttisista odotuksista. 20 prosenttia tutkimukseen osallistuneista kertoi kokevansa, että heidän täytyy saavuttaa tietty tulotaso ennen sitoutumista vakavaan parisuhteeseen, kun taas 23 prosenttia kertoi, että heidän täytyy saavuttaa tietty piste urallaan.
Taloudellisista haasteista huolimatta millenniaalit ja Z-sukupolveen kuuluvat uskovat, että he lopulta onnistuvat löytämään sellaisen rakkauden, mitä kaipaavat.
Nuoret aikuiset eivät pidättäydy seksistä
Aiemmin on raportoitu, että millenniaalit eivät ole seksuaalisesti niin aktiivisia, mutta Matchin tutkimuksessa tultiin toisenlaiseen lopputulokseen. The Independentin mukaan kyselytutkimuksessa selvisi, että 49 prosenttia Z-sukupolvesta ja millenniaaleista etsii seksikumppania.
Suurin osa vastaajista kertoi myös olleensa seksuaalisesti aktiivisia edeltäneen viikon aikana. Enemmistö tutkimukseen osallistuneista kertoi kysyttäessä, että haluaisi harrastaa seksiä kahdesta kolmeen kertaa viikossa.
#MeToo:lla positiivinen vaikutus deittailuun
Tutkimuksessa selvitettiin #MeToo-kampanjan vaikutuksia, jotka ovat olleet sinkkumillenniaalien deittailuelämää kohtaan positiivisia, kertoo The Independent. 51 prosentia miehistä kertoi kampanjan saaneen heidät käyttäytymään yleisesti erilaisella tavalla ja 37 prosenttia sanoi olevansa varautuneempi treffeillä.
”Tämän vuoden Singles in America -tutkimus antaa ensimmäisen laatuaan olevan katsauksen #MeToo-kampanjan positiiviseen vaikutukseen sinkkumiehissä – niin treffeillä kuin työpaikoilla”, Fisher totesi.
Yleisesti 59 prosenttia millenniaaleista sanoi kampanjan olevan heille tärkeä. Lisäksi lähes puolet totesi, että se on synnyttänyt ”tarpeellista keskustelua”.
Tutkimustulokset ovat peräisin Matchin yhdeksännestä, vuosittaisesta Singels in America -tutkimuksesta, joka analysoi vastauksia yli 5 000 sinkkunaiselta ja -mieheltä, jotka asuvat Yhdysvalloissa.
Lähde: The Independent
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 10 edullista ruokaa, jotka auttavat selviämään kun rahat ovat tiukassa
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Vältä näitä 4 kuvaa – ne voivat pilata mahdollisuutesi Tinderissä