Nestehukkaisena ajaminen yhtä vaarallista kuin humalassa ajaminen, varoittaa tutkimus
Kuva: Fotolia
Nestehukasta kärsiminen voi vaikuttaa haitallisesti reaktionopeuteen ja arviontiin samalla tavalla kuin alkoholikin.
Ennen kuin siirryt auton rattiin, pidä huolta, että olet juonut tarpeeksi – vettä. Nestehukkaisena ajaminen voi olla yhtä haitallista kuin alkoholin vaikutuksen alaisena ajaminen, kertoo Journal of Physiology and Behaviorin julkaisema tutkimus. Shapen mukaan brittitutkijat saivat selville, että ihmiset tekivät saman verran virheitä ajaessaan nestehukkaisena kuin ajaessaan humalassa ja kummankin kaltaiset kuskit tekivät tuplasti virheitä verrattuna riittävästi vettä juoneisiin kuskeihin. Tutkijoiden mukaan nestehukka voi johtaa vähentyneeseen aivojen toimintaan, keskittymiseen, valppauteen ja voi haitata lyhytkestoista muistia. ”Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö ajaminen alkoholin tai huumeiden vaikutuksen alaisena lisäisi onnettomuusriskä, mutta löydöksemme korostavat tunnistamatonta vaaraa”, päätutkija Ron Maughan kommentoi. ”Kaikki paheksumme humalassa ajamista, mutta emme yleensä ajattele muiden asioiden vaikutusta ajotaitoon ja yksi niistä on nestehukka”, hän jatkoi. Ongelma on onneksi helppo korjata. Nestehukkaiset osallistujat olivat juoneet vain 200 millilitraa vettä tuntia kohden, kun suositus on noin 1,5-2 litraa päivässä. Jos olet siis yleensä juonut tuon verran, ei nestehukka todennäköisesti pääse vaikuttamaan ajotaitoihisi. Jos taas sinulla on vaikeuksia juoda tarpeeksi, kannattaa ennen rattiin siirtymistä juoda tarpeeksi vettä. Lähde: ShapeLUE MYÖS:
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- 6 asiaa, jotka pitäisi löytyä jokaisen naisen käsilaukusta
- Väärä niistämistapa voi altistaa ikäville vaivoille – tarkista, niistätkö oikein
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Unohda yleinen harhaluulo hyvästä parisuhteesta – riidattomuus ei välttämättä olekaan hyvä merkki
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen