Nenäpäivä lähestyy – näin voit auttaa

Nenäpäivää vietetään tänä vuonna marraskuun 5. päivä.
Tänä vuonna Nenäpäivä-kampanja starttasi tänään torstaina 15. lokakuuta, ja varsinaista Nenäpäivää vietetään marraskuun 5. päivä. Nenäpäivän keräysvaroilla Suomen UNICEF, Suomen Punainen Risti, Kirkon Ulkomaanapu, Fida International, Pelastakaa Lapset, Plan Suomi, Solidaarisuus, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus (SASK) ja Suomen Lähetysseura tekevät pitkäkestoista kehitysyhteistyötä kehitysmaiden lasten ihmisarvoisen elämän edistämiseksi Aasiassa, Afrikassa sekä Etelä- ja Väli-Amerikassa.
Nenäpäivä on mahdollisuus tehdä yhdessä hyvää viihteen voimalla. Sillä naurun sanotaan pidentävän ikää, ovat muun muassa nenäpäivälle tunnusomaiset, hauskat punaiset nenät jälleen ostettavissa ja käytettävissä kampanjan aikana niin tavallisen tallaaajan kuin yritystenkin iloitteluun ja hyvän tekemiseen. Nenäpäivä on kuitenkin paljon muutakin kuin punaisia neniä. Osallistua ja auttaa voit monella eri tapaa. Vuonna 2015 auttamisen mahdollisuudet ovat entistä laaja-alaisemmat.
Esimerkiksi näin sinä voit osallistua ja auttaa kehitysmaiden lapsia:
1. Osta hyvää tekeviä nenätuotteita
Nenäpäivän lahjoitus- ja kannatustuotteet löydät K-kaupoista. Löydät kaupoista esimerkiksi Mert Otsamon ja Krista Siegfridsin suunnitteman vuoden 2015 Pirkka Nenäpäivä-kestokassin. K-kauppojen valikoimista löydät myös perinteiset, Suomessa valmistetut Nenäpäivä-nenät.
2. Järjestä oma nenätempaus
Voit seurata listaa päivittyvistä Nenäpäivä-aiheisista tapahtumista täällä, tsempata muita tiimejä keräyksessä ja lisätä oman tiimisi mukaan täällä. Voit myös osallistua paikkakuntasi Nenätapahtumiin.
3. Lähde mukaan paikkakuntasi nenäjoukkoihin
Nenäjoukot kokoavat yhteen paikkakuntasi yritykset, yhteisöt ja vapaaehtoiset järjestämään paikallisesti näkyvää Nenätapahtumaa – tavoitteena on kerätä ennätyspotti kehitysmaiden lasten hyväksi. Voit lahjoittaa tapahtumiin osaamistasi, tarjota tapahtumapaikan tai lähteä mukaan lipaskerääjäksi. Lue lisää täällä.
4. Lahjoita suoraan Nenäpäivä-säätiölle
Voit tehdä lahjoituksen täällä joko verkkopankin kautta, puhelimitse soittamalla keräyspuhelimeen, tekstiviestillä tai yrityslaskulla.
Miten sinä aiot olla mukana? Mitä keinoja sinä aiot käyttää kehitysmaiden lasten tilanteeseen vaikuttamiseksi ja heidän auttamisekseen?
Tee jo nyt pieni hyvä teko ja jaa tämä artikkeli ystävillesi kertoaksesi heille auttamisen keinoista. Tehdään yhdessä hyvää!
Yhteistyössä: Nenäpäivä
Nenäpäivä-kampanja starttaa jälleen syksyllä 15.10. – lähde mukaan! Katso vinkit uudistuneilta Nenäpäivän nettisivuilta:…
Posted by Nenäpäivä on Thursday, June 11, 2015
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?