Neljä yllättävää uskomusta voivat pitää sinut sinkkuna – uskotko sinä näihin?
Rakkautta, parisuhdetta ja pitkäaikaista kumppania etsiessä monet antavat paljon painoarvoa yhteensopivuudelle.
Samanlaiset arvot, harrastukset ja mieltymykset ovat seikkoja, joihin luultavasti jos ei jokainen, niin ainakin valtaosa ihmisistä kiinnittää huomiota, kun etsii uutta kumppania ja parisuhdetta. Muun muassa näistä asioista muodostuu romanttinen yhteensopivuus, joka pyritään löytämään itseä kiinnostavan ihmisen kanssa.
Cosmopolitan UK kuitenkin huomauttaa, etteivät romanttisen yhteensopivuuden määrittävät tekijät välttämättä olekaan paras pohja, jonka perusteella päätetään, annetaanko orastavalle suhteelle mahdollisuus vai ei.
”Romanttisen yhteensopivuuden tekijät pohjautuvat vanhoihin myytteihin ja (yksiavioiseen) parisuhdemalliin, jota meille on myyty aikojen alusta asti romanttisissa komedioissa ja rakkauslauluissa”, lehti kirjoittaa.
Kun nykypäivänä monilla ei ole onnea rakkaudessa – ensitreffien jälkeen ei tulekaan toisia ja avioliittoja solmitaan vähemmän – voisi ollakin tarpeen pohtia, mitä yhteensopivuus todella on. Tätä silmällä pitäen britti-Cosmo kävi läpi neljä yleistä myyttiä romanttisesta yhteensopivuudesta ja miksi ne voivat laittaa kapuloita rattaisiin rakkauden rintamalla.
Myytti 1: On oltava yhteiset kiinnostuksen kohteet
Samoista asioista pitäminen ei ole niin tärkeää pitkäaikaisen yhteensopivuuden kannalta. Ensitreffit alttarilla -sarjan brittiversion matchmaker Geneviève Zawada-Gresset toteaa, että se voi olla pinnallista ja tylsää, jos on samanlaiset kiinnostuksen kohteet.
”Jos olette toistenne taskuissa koko ajan, se voi olla tukahduttavaa”, hän lisää.
Relaten parisuhdeneuvoja Simone Bose myöntää Cosmo UK:lle, että on tervettä olla myös omia harrastuksia.
”Kunhan on yksi tai kaksi juttua, joita tykkäätte tehdä yhdessä, ei yhteisillä kiinnostuksen kohteilla ole väliä”, hän toteaa.
Yhteensopivuus on enemmän toisen kiinnostuksen kohteiden ja intohimojen kunnioittamista ja antaa tilaa nauttia niistä.
Myytti 2: On oltava samankaltaisia
Cosmopolitan UK:n mukaan yhteensopivuus sotketaan usein samankaltaisuuteen, mutta parilla voi olla erilaiset luonteet ja he silti sopivat toisilleen.
”Voit olla puhelias, kupliva persoona ja kumppanisi on epäsosiaalisempi. Sillä ei ole väliä, kunhan täydennettä toisianne ja kasvatte toistenne kautta – hänestä tulee sosiaalisempi sinun kautta ja sinä opit arvostamaan hiljaisempaa aikaa”, Bose selittää.
Lopulta sillä on merkitystä, että olet aito, oma itsesi. Bosen mukaan kumppanisi on hyväksyttävä sinut sellaisena kuin olet ja sama päinvastoin – ei pyrittävä muuttamaan toista.
”Jos olet itsetietoinen tai koet olosi tyhmäksi hänen seurassaan tai pelkäät, että kumppanisi nauraa sinulle, ei jokin ole oikein”, Bose sanoo.
Myytti 3: On oltava samanlainen mielipide politiikasta
Esimerkiksi politiikan ja uskonnon suhteen ei tarvitse olla täysin samaa mieltä (kunhan riitoja ei tule koko ajan siitä, pitäisikö olla osa EU:ta vai ei). Näiden sijaan väliä on tavallisilla ydinarvoilla.
”Näihin lukeutuu käsitykseksi perheestä, miten haluat elää elämäsi, mihin käytä rahojasi ja miten kohtelet muita”, Bose taustoittaa.
Zawada-Gresset lisää, että todellisen yhteensopivuuden kannalta parin tavoitteien pitäisi käydä yksiin.
”Jos on todella kunnianhimoinen ja toinen ei ole lainkaan, voi se olla turn-off. Kunnianhimon on käytävä yksiin”, hän kertoo.
Myytti 4: Kemia on kaikki kaikessa
Cosmopolitan UK:n mukaan on aika lopettaa kemian jahtaaminen. Neurotieteilijä, terapeutti ja Attached-kirjan kirjoittaja Amir Levine on todennut, että niin kutsuttu kipinä on vain biologinen järjestelmä, joka pohjautuu vetovoimaan eikä yhteensopivuuteen.
Psykologi ja The Psychology of Sex -teoksen kirjoittaja, tohtori Meg-John Barkerin mukaan kemian käyttäminen sen mittarina, onko joku sinulle oikea pitkäaikaisesti on todella riskialtista.
”Hetken aikaa nuo isot kemialliset reaktiot pitävät loitolla pelon, häpeän ja vaikeat tunteet. Meillä on se ’rakastunut’-vaihe, joka tuntuu turvalliselta ja jännittävältä. Se johtuu osittain siitä, että selviytymisreaktiot ovat alhaisemmat”, Barker selittää.
Kun tuo vaihe menee ohi, ongelmia alkaa ilmetä.
”Siitä tulee himon vetämä juttu ja se ei kestä”, Zawada-Gresset sanoo.
Vetovoima ja viehätys voi kasvaa ajan mittaan, joten alkuvaiheessa kipinä ei ole tärkeää. Sen sijaan vahva ystävyys on jykevä terveelle, pitkäaikaiselle parisuhteelle.
Näin löydät jonkun todella sopivan
Mieti uudelleen parisuhdemallia
Barkerin mukaan sinun on selvitettävä, mitä romanttinen parisuhde tarkoittaa itsellesi. Nykymallissa kumppanin pitäisi olla kaikki kaikessa, mutta Barkerin mukaan ei yksikään ihminen voi täyttää kaikkia niitä tarpeita ja odotuksia. Cosmopolitan UK:n mukaan onkin esimerkiksi ihan okei, että jotkut ystävyyssuhteet täyttävät tarpeita, joita romanttinen suhteesi ei täytä.
Toinen tapa on joko päättää, mitkä asiat ovat sinulle kynnyskysymyksiä ja mistä olet valmis joustamaan tai harkitse vaihtoehtoista parisuhdemuotoa, kuten avointa suhdetta.
”Yhden ihmise kanssa saatat olla seksuaalisesti yhteensopiva ja nauttia samojen asioiden tekemisestä, joten hän voi olla sinulle se, jonka kanssa käyt museoissa ja harrastat seksitä. Sitten voi olla toinen ihminen, jonka kanssa asut ja jaat samankaltaiset tavoitteet elämän suhteen”, Barker kertoo.
”Jos voisimme päästää irti kaikista myyteistä liittyen siihen, minkälaisia suhteita meillä pitäisi olla, voisi meille sitten olla näitä mahtavia suhteita, missä erilaiset tarpeet täyttyvät erilaisten ihmisten avulla”, hän jatkaa.
Etene hitaasti
Toisin kuin kemia tai kipinöinti, yhteensopivuus ei tule ilmi heti. Tästä syystä asiantuntijat suosittelevat ottamaan aikasi ja tutustumaan toiseen ihmiseen. Cosmopolitan UK:n mukaan Zawada-Gressetilla on kolmien treffien sääntö asiakkailleen ja hän uskoo, että vaatii vähintään sen verran aikaa tietää, voisitteko olla yhteensopivia.
”Joskus ihmiset ovat tuomitsevia ja liian analyyttisiä. He etsivät epätäydellisyyksiä ja syitä olla deittailematta jotakuta. Olen nähnyt niin monien asiakkaiden pesevän kätensä jonkun suhteen ensimmäisten treffien jälkeen. Ja kolmansiin treffeihin mennessä, he ovat valmiita kosimaan”, Zawada-Gresset paljastaa.
Barker huomauttaa, että hitaasti eteneminen voi olla vaikeaa, koska täytyy purkaa osiin tapa toimia ihmissuhteissa, mikä on populaarikulttuurin kautta opittu.
”Tämä voi kuulostaa radikaalilta ehdotukselta, mutta en aloittaisi eroottista tai romanttista suhdetta tai muuttaisi yhteen jonkun kanssa kuin vasta tunnettuani hänet vähintään vuoden ajan”, hän sanoo.
”Parasta, mitä voit tehdä, on muodostaa ensin ystävyyssuhteen”, Barker päättää.
Lähde: Cosmopolitan UK
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Tiettyjen ruokien syöminen illalla tekee unista levottomampia – kierrä nämä kaukaa