Nautinnollisempaa seksiä? Tämä on paras ajankohta seksin harrastamiselle kuukautiskiertosi aikana
Tiettynä ajankohtana kiertoasi seksi voi tuntua paremmalta.
Seksin aikatauluttaminen nostaa suosiotaan ja jotkut asiantuntijatkin kannustavat siihen. Mahdollisia aikatauluja tehdessä kannattaa ottaa huomioon myös kuukautiskierto, sillä se voi vaikuttaa siihen, kuinka hyvältä seksi tuntuu. Asiantuntija Nicole Prausen mukaan jos käyttää hormonaalista ehkäisymenetelmää, ei ajankohdalla ole välttämättä juuri väliä. Jos taas ehkäisymenetelmä on toinen tai ehkäisyä ei käytetä ollenkaan, ovat seksihalut todennäköisesti korkeimmillaan Glamourin mukaan ovulaation aikana, eli noin viikko kuukautisten loppumisesta. Sisätautilääkäri Alexandra Sowan mukaan tämä johtuu biologisista syistä: olet melko hedelmällinen tähän aikaan ja seksiviettisi reagoivat siihen. ”Monet naiset huomaavat, että heidän seksihalunsa kasvavat tässä vaiheessa kiertoa. Se on vartalosi tapa sanoa ’harrasta seksiä ja hanki lapsia'”, Sowa sanoi ja selitti, että koska tämä on ajankohta, jolloin haluat seksiä eniten, se myös tuntuu usein parhaimmalta.Paras mahdollisuus orgasmeihin
Gynekologi Draion M. Burchin mukaan tähän aikaan kiertoa naisilla on myös paras mahdollisuus saada orgasmeja. ”Mitä enemmän olet sopusoinnussa vartalosi ja sen tarpeiden kanssa, sitä todennäköisemmin orgasmi tapahtuu”, hän sanoi Glamourille. Entä sitten kuukautisten aikaan? Glamourin mukaan tutkimukset ovat osoittaneet, että monet naiset nauttivat seksistä kuukautisten aikana yhtä paljon kuin muulloinkin, ja kuukautisseksissä on jopa omia hyötyjäänkin, kuten helpotus kramppeihin. Glamourin mukaan seksi onkin kuin suklaa: on aikoja, kun tuntuu todella hyvältä nauttia sitä, mutta se ei ole koskaan todella pahaa, jos olet sellaisella tuulella. Lähde: GlamourLUE MYÖS:
- Luteita voi saada muualtakin kuin hotellista – yksi helppo varotoimi voi säästää suurelta riesalta
- Miksi osa koirista on muita aggressiivisempia? Suomalaistutkimuksen tulos kääntää katseen omistajaan
- Vanhempien luona aikuinenkin voi muuttua kiukuttelevaksi teiniksi – tästä se johtuu
- Vanhempien tavallinen tapa voi lietsoa katkeruutta sisarusten välille – seuraukset voivat näkyä vielä aikuisena
- Vatsarasvasta tehtiin ikävä havainto – naisilla tulokset olivat erityisen huolestuttavia
- Tämä lause kuulostaa pahalta, mutta voi olla parasta, mitä parisuhteellesi tapahtuu
- Tarkkaile näitä 9 merkkiä koirassasi syksyllä – pimeys voi vaikuttaa myös lemmikkiisi
- Jos deitti sanoo näin jo ensimmäisellä tapaamisella, miettisin toisia treffejä kahdesti
- Muistisairaus voi näkyä silmissä jo ennen muistioireita – tuore tutkimus paljasti yllättävän yhteyden
- Luulitko lihoneesi kesällä? Tarkista tämä ennen kuin uskot niin
- Vuokralla asuvan kannattaa olla nyt hereillä – laki muuttaa monta tuttua käytäntöä
- Mistä tunnistaa aidosti hyvän miehen? Tässä 11 kohdan tarkistuslista
- Jos miehen suusta lipsahtavat nämä sanat, tiedät hänen olevan rakastumassa sinuun
- Mieti kahdesti, ennen kuin kosket näihin hotellihuoneessa – 7 yllättävän likaista paikkaa
- Sanat, jotka jokainen parisuhteessa oleva mies haluaisi kuulla – mutta ei yksinkertaisesti kehtaa pyytää
- Paksusuolisyöpä voi oireilla yllättävän arkisesti – moni erehtyy pitämään näitä merkkejä vatsavaivoina
- 14 vanhaa nimeä, joihin nykyvanhemmat ovat ihastuneet – osa oli pitkään todellisia harvinaisuuksia
- Suosittuja lääkkeitä käyttävän kannattaa tarkkailla vointiaan – Euroopan lääkevirasto varoittaa vakavasta riskistä
- Miehesi tuskin sanoo tätä ääneen, mutta nämä 10 asiaa voivat viedä häneltä halut sängyssä
- Jos et halua näyttää ikäistäsi vanhemmalta, pyri eroon näistä tavoista