Nämä lasten käytösongelmat voivat johtua vanhempien virheistä

Usein vanhemmat voisivatkin kiinnittää huomioita omaan käytökseensä, jos haluavat myös lapsen käyttäytyvän hyvin.
Kaikkihan me haluamme uskoa, että oma lapsemme osaa käyttäytyä kauniisti tilanteessa kuin tilanteessa. Todellisuudessa se tuskin on näin ihanteellista, ja usein vanhemmat voisivatkin kiinnittää huomioita omaan käytökseensä, jos haluavat myös lapsen käyttäytyvän hyvin.
Bright Side kokosi listan vanhempien virheistä, jotka saattavat aiheuttaa ongelmia lapsen käytöksessä.
1. Toisten keskeyttäminen
Ei riitä, että kiellät lastasi keskeyttämästä. Sen sijaan opeta häntä odottamaan vuoroaan kaikissa päivän aikana käydyissä keskusteluissa kotona ja muualla, esimerkiksi perhepäivällisellä tai silloin, kun puhut puhelimessa työkaverisi kanssa.
Voit esimerkiksi ennen puhelua selittää lapsellesi, että aiot nyt soittaa jollekulle, eikä sinua saa keskeyttää. Voi helpottaa, jos pystyt vielä sanomaan, että lopetat puhelun, kun kellon pitkä viisari osoittaa jotakin tiettyä numeroa.
2. Lapsesi koskee kaupassa kaikkea ja mankuu sinua ostamaan itselleen jotakin
Lapsesi on opittava hillitsemään haluaan saada kaikkea kaupasta, sillä et voi ostaa hänelle jokaista asiaa, eikä tarvitsekaan. Lapset kuitenkin ajattelevat, että sinä valitset kaupasta asioita satunnaisesti, koska he eivät ymmärrä, että etsit tiettyjä asioita.
Valmistaudu siis kauppareissuun laatimalla ostoslista yhdessä lapsesi kanssa (piirtäkää kuvia, jos lapsi ei osaa vielä lukea). Anna lista lapsellesi kaupassa, jotta hän saa seurata, että noudatatte listaa.
3. Lapsesi ei ole kohtelias
Mitä aiemmin alat opettaa lapsellesi kohteliaisuutta, sitä parempi. Osoita lapsellesi, mikä taika kohteliaissa sanoissa on: älä tee mitään, ennen kuin hän oppii sanomaan kiitos tai pyytämään kauniisti.
Muista myös itse käyttää kohteliaita sanoja, kuten päivää, hei hei ja kiitos, äläkä odota, että lapsesi sanoo nämä ensin.
4. Lapsi ei osaa hillitä kieltään
Lapsen on vaikea ymmärtää, ettei kaikkia asioita voi sanoa ääneen. He eivät vielä ymmärrä häpeää tai nolostumista, eivätkä sitä, että joillakin sanoilla on ikävä vaikutus muihin ihmisiin. Vanhemmat voivat kuitenkin joutua kärsimään lapsen julkisesti sanomista asioista.
Yritä opettaa lapsellesi, että tietyt asiat ovat niin sanottuja kotisalaisuuksia, eli niistä ei saa puhua kuin kotona perheen kesken.
Lähde: Bright Side
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä