Nämä 7 ihanaa tuoksua virkistävät parhaiten – tällaisia vaikutuksia eri tuoksuilla on sinuun

Joskus tuoksu voi muuttaa mielialaasi täysin ja jopa kuljettaa sinut ajatuksissasi ja mielessäsi toiseen paikkaan.
Erilaisilla tuoksuilla voi olla vahva vaikutus sinuun. Esimerkiksi tuoreiden, juuri uunista tulleiden pullien tuoksu tuo monelle lohdullisen olon ja muistoja esimerkiksi lapsuuden reissuista mummolaan, kun taas vastaleikatun ruohon tuoksu muistuttaa kesäpäivistä, jotka on vietetty yhdessä vanhan ystävän kanssa.
Hajuaistisi pystyy vaikuttamaan asenteeseesi ja mielialaasi. Popsugar teki yhteistyötä kauneustuotemerkki Doven kanssa ja selvitti, mitkä tuoksuista ovat virkistävämpiä ja miten tuoksut vaikuttavat.
7 ihanaa tuoksua, jotka virkistävät ja elävöittävät:
1. Kaneli
Kaneli on lohdullinen, rauhoittava tuoksu, jonka monet yhdistävät leipomiseen ja se on tuoksu, joka tehostaa aivojen toimintoja ja parantaa valppautta. Sitä on usein hajuvesissä tuomassa metsäistä tuoksua sekoitukseen, mutta se on myös elävöittävä. Kanelipohjaiset tuoksut voivat saada sinut energiseksi koko päivän ajaksi.
2. Appelsiini
Vastaleikatun appelsiinin tuoksun haistaminen voi tehostaa mielialaa ja lieventää stressiä, jättäen olosi ihanan onnelliseksi. Sitruuna ja lime ovat myös suosittuja tuoksuja kauneustuotteissa saaden aikaan putipuhtaan olon.
3. Vanilja
Tämä on yksi dominoivammista tuoksuista hajuvesissä nykyisin ja se on kytköksissä nostalgiaan aiheuttaen rauhallista oloa. Vaniljan tuoksun haistaminen vähentää stressiä ja ahdistusta jättäen virkistyneen olon ja tunteen kuin voisit ottaa vastaan mitä tahansa.
4. Piparminttu
Piparmintun tuoksukin on yksi sellaisista, joka elävöittää mieltä ja kehoa. Pienikin tuoksahdus voi lisätä motivatiota ja valppautta, miksi sitä on usein tuotteissa, jotka edistävät virkistymistä.
5. Tuoreet kukat
Erilaiset kukat ovat mielialaa kohentavia, joten kukkakimppukin huoneessa on aina miellyttävä, mutta monien kukkien tuoksuja käytetään tunnushajuna monissa kauneustuotteissa. Esimerkiksi kosteusvoiteissa on eteerisiä öljyjä, jotka on tehty erilaisista kukista. Mikä tahansa häivähdys kukkien tuoksua on mielialaa nostava, kuljettaen sinut onnellisuuden kedolle.
6. Rosmariini
Rosmariini tunnetaan sen antibakteerisista ja antimikrobisista ominaisuuksista ja sen tuoksu on mielialaa tehostava ja mieltä luonnollisesti tyhjentävä. Sen tuoksua on muun muassa shampoissa, joita kannattaa hieroa muutama minuutti hiuksiin, jotta tuoksu kunnolla tarttuu hiuksiisi.
7. Kurkku
Kurkkua on virkistävä syödä, mutta sen tuoksu on myös elävöittävä. Sen tuoksu on kuin rentoutuisi kasteenraikkaassa puutarhassa, minkä takia se on tunnustuoksu monille suihkusaippuoille ja ihovoiteille. Onkin täysin hyväksyttävää nuuhkaista salaatissasi olevia kurkkuja pitkään.
Lähde: Popsugar
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Haluatko panostaa omaan hyvinvointiisi? Nämä 20 arkista tapaa saavat sinut voimaan paremmin
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Oletko valmis hankkimaan lapsen? Varmista seuraavat 3 asiaa
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Vältä näitä 4 kuvaa – ne voivat pilata mahdollisuutesi Tinderissä
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- Yksi yllättävä syy voi selittää seksin vähenemisen parisuhteessanne
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- 10 salakavalaa päivittäistä tapaa, jotka saavat painosi nousemaan – teetkö näitä huomaamattasi?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Nämä muutokset tapahtuvat kehossasi, kun kävelet 15 minuuttia päivässä
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- 10 kasvatustapaa, jotka vahingoittavat lapsiasi – vältä näitä virheitä