Nämä 5 syömiseen liittyvää virhettä estävät sinua laihtumasta – etkä luultavasti edes tiedä tekeväsi niitä
Laihdutusprosessi saattaa tyssätä näihin virheisiin, vaikka luulisitkin syöväsi terveellisesti.
Laihduttaminen terveellisellä ja luonnollisella tavalla ei aina ole kauhean yksinkertaista, sillä meistä jokaisen keho toimii hieman eri tavalla, ja se, mikä sopii toiselle, ei välttämättä toimiakaan toiselle. Laihduttamiseen ei siis ole mitään ihmeellistä täsmäasetta, joka toimisi kaikilla yhtä hyvin, niin mahtavaa kuin se olisikin.
Jokaisen täytyykin siis tutustua omaan kehoosi ja niihin keinoihin, jotka omalla kohdalla toimivat parhaiten.
Vaikka tekisimmekin muutoksia elämäntapoihimme laihtuaksemme, ei sekään välttämättä aina riitä. Moni meistä nimittäin ajattelee syövänsä oikein ja tekevänsä jopa kaikkensa laihtuakseen, mutta emme usein ole tietoisia siitä, että teemme kuitenkin syömisessämme virheitä, jotka estävät laihtumisen.
Vältä siis seuraavia virheitä, ellet halua, että laihtumisesti tyssää paikalleen.
- Syöt liikaa terveellistä ruokaa
Saatat syödä periaatteessa ihan oikeita juttuja, mutta yksinkertaisesti liikaa. Esimerkiksi pähkinät, hummus ja avokado ovat sinänsä mahtavia ja terveellisiä ruokia, mutta niissä on myös paljon rasvaa. Jos syöt niitä liikaa, laihtuminen ei etene, sillä saat niistä aivan liikaa energiaa. - Liian vähän proteiinia
Riittävän proteiinin saaminen on tärkeää, jotta laihtuisit ja pystyisit pitämään saavutetun painon. Moni kuitenkin syö aivan liian vähän proteiinia, ja usein naiset välttelevät sitä, koska luulevat tulevansa liian lihaksikkaiksi. Proteiini kuitenkin pitää hyvin nälkää, joten sitä kannattaa syödä päivittäin tarpeeksi. - Liikaa öljyä
Moni tekee kokatessaan sen virheen, että läträä aivan liikaa öljyn kanssa. Vaikka oliiviöljykin on todella terveellinen valinta, tulee terveellisestäkin ruuasta ja vaikka kasviksista hyvin kaloritiheitä, jos käytät liikaa öljyä. - Herkuttelu menee överiksi
Välillä on toki tärkeää muistaa myös herkutella, sillä eihän aina voi joka hetki laskea kaloreita. Mutta kun herkuttelet, pidä kuitenkin jonkinlainen kontrolli siinäkin. Syö jotain herkkua, jota sinun tekee emieli, mutta älä ajattele, että nyt kun herkuttelet, herkuttelet koko rahan edestä ja syöt joka ikistä herkkua, jota sinun on joskus tehnyt mieli. - Liikaa lisukkeita
Jos syöt terveellisen salaatin, älä pilaa sen terveellisyyttä hukuttamalla sitä vaikkapa caesar-kastikkeeseen, sillä silloin voisit yhtään hyvin syödä vaikkapa pastaa tai hampurilaisen. Sama pätee muihinkin ruokiin. Jos käytät muuten terveellisessä ruoassa liikaa mitä tahansa kastiketta, siirappia tai vaikkapa ketsuppia, ei ruoka enää olekaan sellainen, joka auttaa sinua laihtumaan.
Oletko sinä tietämättäsi tehnyt näitä virheitä?
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Eat This, Not That
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 10 asiaa, jotka jokaisen naisen pitäisi tehdä oman hyvinvointinsa vuoksi
- Jos elit 90-luvulla, muistat taatusti nämä TV-sarjat
- 10 noloa tilannetta, joihin yhden yön juttu voi päättyä
- 9 hulvatonta yhtäläisyyttä lasten ja poliitikkojen välillä
- 5 asiaa, jotka moni puhdistaa edelleen väärin
- Yksi iltasatu, lasi vettä ja vielä yksi halaus… 15 vaihetta, jotka jokainen vanhempi tunnistaa
- 4 virhettä, jotka aiheuttavat kaksihaaraisia hiuksia
- Tutkimuksen mukaan sosiaalisesta mediasta voi olla hyötyä erityisesti naisille
- 5 syytä, joiden vuoksi myös onnellisessa parisuhteessa voidaan päätyä pettämään
- Viivytteletkö eropäätöstä lasten vuoksi? Tästä syystä ero voi olla lapsen kannalta paras vaihtoehto
- Mikä on seksikkäintä, mitä nainen voi pukea päälleen? Miehet vastasivat
- Tämä piirre vetää miehiä puoleensa kuin magneetti – ”seksikkäintä ikinä”
- 10 asiaa, joiden sanomista kannattaa harkita kahdesti parisuhteessa
- 10 taitoa, jotka jokaisen naisen pitäisi opetella – kuinka monta sinä jo osaat?
- Kuulutko keskivertoon? Vertaa seksikumppaniesi määrää tutkimustuloksiin
- 10 asiaa, jotka kannattaa tehdä päivittäin, jos haluat painon putoavan
- Tarkista, ettet julkaise näitä tietoja sosiaalisessa mediassa
- 10 syytä, joiden vuoksi moni avioliitto päättyy eroon