Nämä 23 hurjaa asiaa tapahtuvat naisen kehossa sekstailun aikana
Et ehkä mieti näitä asioita silloin, kun harrastat seksiä. Mutta ehkä nyt, kun katsot tätä listaa, tunnistat niistä jo useamman naiskehossasi seksin aikana tapahtuvan asian.
Nyt saat tietää tarkoin, että mitä kaikkea kehosi käy läpi seksin aikana. Self esittelee sivustollaan peräti 23 asiaa, jotka kehosi käy läpi sen aikana. Seksi jaetaan yleensä neljään päävaiheeseen, mutta ne on jaettu tässä vielä useampaan pienempään osaan. Tässä ne kaikki nyt ovat, ja ne ovat syynä siihen, että miksi seksi tuntuu niin hyvältä.
Päävaihe 1: Herää halu seksin harrastamiseen
Tässä ensimmäisessä vaiheessa ehtii kehossasi jo tapahtumaan paljon:
1. Sydämen lyöntisi tihenevät.
2. Ja niin kiihtyy myös hengityksesi.
3. Saatat huomata ihossasi punoitusta kuten esimerkiksi rinnoissa ja selässä.
4. Kehosi alkaa vapauttaa enemmän typpioksidia, josta seuraa kehossasi erilaisia tapahtumia kuten verenkierron vilkastumista.
5. Vagina alkaa laajenemaan, jonka tarkoituksena on esimerkiksi se, että miehen sukuelin mahtuisi sinne paremmin.
6. Klitoris koostuu samanlaisista kudoksista kuin penis, joten sekin siirtyy jonkinlaiseen erektioon, kun se täyttyy verellä. Siitä tulee tämän takia herkempi stimulaatioille.
7. Myös pienemmät sisemmät häpyhuulet täyttyvät verellä.
8. Ja niin käy myös vaginan seinille (Joko kuulostaa tutulta?).
9. Verenkierron vilkastuminen tekee myös vaginan kosteammaksi.
10. Nännit voivat nousta pystyyn ja tuntua herkemmiltä verenkierron vilkastumisen takia.
11. Lihakset tulevat kireämmäksi ja ne valmistautuvat orgasmiin.
Päävaihe 2: Kiihottuminen
Tässä vaiheessa seksi alkaa tuntumaan entistä paremmalta.
12. Aktiivisuus lisääntyy tietyissä aivojen osissa. Tätä pitäisi tutkia enemmän, mutta vaikuttaa siltä, että ne osat aktivoituvat, jotka käsittelevät tunteita.
13. Nyt ollaan vaiheessa, jossa stressitekijät jäävät taustalle. Se vaikuttaa myös orgasmin saamiseen.
14. Vaginan seinät muuttuvat violetiksi. Sitä on vaikea nähdä, eikä sitä kannata tässä vaiheessa ruveta tarkistelemaan.
15. Lihaksesi kiristyvät vielä vähän lisää.
16. Lihakset voivat kouristella tietyissä kehon osissa kuten käsissä, jaloissa sekä kasvoissa.
17. Klitoriksesta tulee yhä herkempi ja se vetäytyy sisäänpäin, jotta stimulointia ei tapahdu liikaa.
Päävaihe 3: Orgasmi
Seksi voi olla hyvää ilman tätäkin vaihetta, mutta jos et saa tätä huipennusta, voi se tuntua turhauttavalta.
18. Sykkeesi, hengityksesi ja verenpaineesi ovat nyt korkeimmillaan.
19. Oksitosiinin tuotanto on lisääntynyt huomattavan paljon.
20. Lihakset supistelevat ja kouristelevat
21. Tässä vaiheessa on mahdollista, että nainenkin ejakuloi.
22. Jännitys vapautuu. Jokainen voi tuntea orgasmin eri tavalla kuin muut. Joskus se voi tuntua niin voimakkaalta, että melkein menettää tajuntansa ja toisinaan taas paljon lievemmältä.
Päävaihe 4: Paluu normaaliin tilaan
Nyt keho palaa normaaliin tilaan.
23. Verenkierto, syke, hengitys ja verenpaine palaavat lähtötilaan sekä kehosi osat normaalin värisiksi. Nainen voi yleensä aloittaa kaiken aika pian uudelleen ja saavuttaa taas kerran orgasmin. On aika lähteä toiselle kierrokselle?
Lähde: Self
LUE MYÖS:
- Unohdatko muiden nimet helposti? Tämä simppeli keino auttaa jatkossa
- Varmista sähkökiukaan turvallisuus ennen joulua – näihin merkkeihin kannattaa puuttua heti
- Miksi itkukohtauksen jälkeen iskee usein kova päänsärky? Syy on yllättävän looginen
- Nämä 10 lemmikin tuomaa oppia ovat kullanarvoisia – pysähdy niiden äärelle ennen kuin on myöhäistä
- Tiedätkö jonkun, joka reagoi kaikkeen herkästi? Näistä syistä se usein johtuu
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Myöhästytkö jatkuvasti? Tausta voi juontaa juurensa lapsuuteen
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Pieni itku silloin tällöin on vain hyväksi – 8 syytä miksi
- 7 merkkiä, joista voit päätellä, onko läheiselläsi alkoholiongelma
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Vaivaako kuiva iho joka talvi? Ratkaisu voi löytyä ihan muualta kuin purkeista
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- 11 helppoa tapaa huomata, että mies on oikeasti rakastunut
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- 11 asiaa, joista vain onnettomat ihmiset valittavat – onnelliset osaavat olla jopa kiitollisia
- Nämä huomaamattomat merkit paljastavat, että kumppani yrittää manipuloida sinua syyllistämällä