Jos huomaat nämä merkit, saattaa miehesi suunnitella suhteenne lopettamista.

Parisuhteet loppuvat ikävä kyllä usein niin, että suhteen toisella osapuolella ei ollut lainkaan aavistusta siitä, että toinen harkitsee eroamista. Toinen osapuoli saattaakin olla aivan tyytyväinen suhteeseen, jossa toinen ei enää voi hyvin tai ole onnellinen.

Usein toisellakin kuitenkin saattaa olla häiritsevä tunne siitä, että kaikki ei ehkä enää ole suhteessa aivan mallillaan, ja toinen ei kenties enää olekaan aivan yhtä sitoutunut kuin ennen.

Sinun olisikin hyvä tunnistaa merkit, jos suhteen toisen osapuoli harkitsee eroa. Parisuhde onkin vielä kenties pelastettavissa, jos huomaat ajoissa, että toisella pyörii ero mielessä.

Seuraavista merkeistä tunnistat, että miehesi suunnittelee eroa.

  1. Ei enää romanttisia tapoja
    Kun herätyskello aamulla soi, miehesi herää ja nousee suoraan sängystä kylppäriin. Ennen sait aamulla pusun, nyt siitä ei enää ole tietoakaan.

  2. Olette hiljaa
    Ennen teillä oli tapana keskustella pöydän ääressä, mutta nykyään miehesi vain istuu hiljaa paikallaan ja keskittyy syömiseen. Sinusta olisi kiva jutella, mutta et keksi mitään puheenaihetta, jolla saisit hänet kiinnostumaan tai osallistumaan keskusteluun enempää kuin murahtelemalla.

  3. Hän ei ota sinua huomioon suunnitelmissaan
    Kun miehesi suunnittelee tekemistä viikonlopuksi tai lomalle, hän keksii tekemistä ystävien ja perheen kanssa, mutta sinä et enää kuulu hänen suunnitelmiinsa.

  4. Ei seksiä
    Seksiä ei ole ollut enää ikuisuuteen, eihän hän vaivaudu enää edes tulemaan lähellesi.

  5. Hän ärsyyntyy
    Miehesi tuntuu ärsyyntyvän kaikesta, mitä teet. Yhdentekevää mitä sanot tai teet, niin hän polttaa päreensä.

  6. Hän ei enää näe vaivaa
    Synttärilahjaksi saat puoliksi kuivuneen, halvimman kukkapuskan lähikaupasta. Mitään sen ihmeellisempää ei kannata häneltä enää odottaa.

  7. Hän ei enää panosta kotiinne
    Aiemmin miehesi teki aina jonkinlaista pientä remppaa tai pieniä parannuksia kodissanne. Nyt hän ei enää vaivaudu panostamaan kotiinne lainkaan, mikä osoittaa, ettei hän enää näe tulevaisuutta siellä kanssasi.

  8. Ei yhteistä arkea
    Aikaisemmin kävitte yhdessä ruokaostoksilla ja suunnittelitte, mitä syötte seuraavan viikon aikana. Nykyisin hän käy hakemssa itselleen pizzan tai ostaa kaupasta eineksiä, ja syö ne itsekseen.

  9. Asunto haussa
    Aiemmin hän luki mieluiten urheilu- tai talousosion sanomalehdestä, mutta nyt hän tuntuu juuttuvan aina lukemaan asuntoilmoituksia.

  10. Hänellä on salaisuuksia
    Saako hän usein sähköposteja tai viestejä, joita hän ei halua avata ja lukea sinun läheisyydessäsi? Hänellä saattaa olla uusi nainen jo kierroksessa, tai kenties hän viestittelee kiinteistönvälittäjän kanssa sopiakseen yksiön näytöstä. Joka tapauksessa, jokin salaisuus hänellä on.

    Mitä useampi näistä merkeistä kuulostaa tutulta, sitä todennäköisemmin hän miettii eroa.

    Jaa artikkeli myös ystävillesi!

    Lähde: Wunderweib / Kuva: Priscilla du Preez, Unsplash