Näistä merkeistä tiedät sielunkumppanisi ajattelevan sinua – 15 mielenkiintoista uskomusta

Meillä kaikilla on yksi tai useampi sielunkumppani. Tunnemme olevamme täydellisiä heidän kanssaan.
Sanotaan, että sielumme elää fyysisessä ruumiissamme, ja sielumme kulkevat elämästä toiseen ja kehosta toiseen. Samalla sielumme jättävät taakseen särkyneitä sydämiä ja ihania suhteita, joka johtaa joko positiiviseen tai negatiiviseen karmaan. Uskoit tähän tai et, niin kannattaa lukea tästä alta viisitoista merkkiä, joista tiedät sielunkumppanisi ajattelevan sinua.
1. Tunnet äkillisen energian virtauksen sydämessäsi tai rintakehässäsi
Kun ajattelet jotakuta normaalilla tavalla, siinä ei ole mitään epätavallista. Jos sinusta tuntuu yhtäkkiä, että sydämen kohdalla tuntuu energian virtausta ja tämä ihana tunne on tuttu, tunnet ehkä juuri sillä hetkellä sielunkumppanisi ajattelevan sinua.
2. Tunnet äkillisesti jonkin äärimmäisen tunteen
Niinä hetkinä, kun koet sieluyhteyttä toiseen sieluun, saatat tuntea erilaisia tunteita äärimmäisestä surusta ja syyllisyydestä rauhaan. Tunteet voivat olla jopa mukavuusvyöhykkeesi ulkopuolella.
3. Silmäsi nykii
Tämä on outoa mutta myös erittäin mielenkiintoista. Äkillinen nykäisy silmässä liittyy yleensä siihen, että joku puhuu sinusta, joka tarkoittaa sitä, että se voisi olla sielunkumppanisi.
Miehille vasemman silmän nykiminen tarkoittaa sitä, että joku puhuu miehestä negatiivisesti, kun taas oikea tarkoittaa sitä, että joku puhuu miehestä positiivisesti. Naisille tämä on taas päinvastoin.
4. Tunnet metafyysisen kosketuksen
Jos sielunkumppanisi rakastaa sinua syvästi, voi hän onnistua lähettämään sinulle viestin, kun hän ajattelee sinua. Ne viestit voivat olla metafyysisiä kosketuksia, joka tuntuu siltä, että joku koskee sinua, vaikka ketään ei ole paikalla.
5. Menet yhtäkkiä kananlihalle
Tämä on varma merkki, että joku ajattelee sinua, kun ihosi menee kananlihalle ilman syytä. Se on heijastus erittäin voimakkaista tunteista, jotka leijuvat ympärilläsi.
6. Haaveilet sielunkumppanistasi jatkuvasti
Alitajuntasi on erittäin voimakas voima. Unet heijastavat intiimimpiä ajatuksiamme, joten jos tietty henkilö esiintyy jatkuvasti unissasi, se tarkoittaa sitä, että olet ajatellut häntä, joka puolestaan voi tarkoittaa sitä, että hän viestittää sinulle ajatuksiaan.
Tässä voi olla jotain vieläkin oudompaa, jos et ole tavannut tätä henkilöä aiemmin. Ja nämä unet vain valmistavat sinua löytämään tämän sielunkumppanisi.
7. Olosi tuntuu onnelliselta
Jos sinulla on hyvä päivä ja sinulla on jatkuvasti hymy kasvoillasi ja olet kaiken kaikkiaan todella onnellinen, mutta sille ei ole oikeastaan mitään syytä, voi olla, että sielunkumppanisi ajattelee sinua.
8. Kuulet sielunkumppaniesi ääniä
Jos olet kiireinen, hermostunut tai levoton, voivat sielunkumppanisi saada sinut yhtäkkiä rauhoittumaan. Saatat kuulla heidän äänensä, joka on merkki siitä, että sielunkumppanisi ajattelee sinua. Se on samalla merkki siitä, että teillä on vahva side.
9. Kärsit jatkuvasti hikasta
Saatko hikan jatkuvasti ilman syytä? Se voi olla yksi niistä merkeistä, että sielunkumppanisi ajattelee sinua.
10. Aivastelet enemmän kuin yleensä
Aasiassa monet ihmiset uskovat, että nenän kutina tarkoittaa sitä, että sielunkumppani ajattelee itseä juuri sillä hetkellä. Kutiseva nenä johtaa aivasteluun. Jos aivastat kolme kertaa peräkkäin tai enemmän, sielunkumppanisi ajattelee sinua.
11. Sinulla on halu kehittää itseäsi
Vaikka et olisi vielä koskaan tavannut sielunkumppaniasi, se ei tarkoita sitä, etteivät he koskaan ajattelisi sinua. Kun he tekevät sen, sielusi saa halua kehittää itseään, joka saa sinut esimerkiksi järjestämään elämäsi kuntoon ennen kuin tapaat sielunkumppanisi.
Tuntuuko sinusta joskus yhtäkkiä siltä, että haluat lopettaa kaikki huonot tapasi? Esimerkiksi jokaisen vuoden vaihtumisen kohdalla, kun teet lupauksia liikunnan ja terveellisempien elämäntapojen aloittamisesta, voi sielunkumppanisi ajatella sinua silloin ja salaa kehottaa sinua parantamaan tapasi.
12. Kuulet ”oman” laulusi
On olemassa monta laulua rakkaudesta, mutta se rakkauslaulu, jonka sinä ja joku toinen piditte merkittävänä kappaleena teidän suhteessanne, soi radiossa, ostoskeskuksessa tai ravintolassa, jossa olet, on merkki siitä, että sielunkumppanisi ajattelee sinua.
13. He ottavat sinuun yhteyttä
Tämä on selkein merkki siitä, että sielunkumppanisi ajattelee sinua. Se on myös yksi monista rakkauden merkeistä. Jos he soittavat sinulle nähdäksesi kuinka sinulla menee tai he lähettävät sinulle viestejä, kuten ”ajattelen sinua”, on se selkeä merkki.
14. Ajattelet häntä tai heitä jatkuvasti
Jos ajattelet heitä, he todennäköisesti ajattelevat sinua.
15. Löydät valkoisen sulan
Valkoinen sulka on yksi monista enkelien merkeistä, joita maailmankaikkeus lähettää sinulle. Paitsi että valkoinen sulka symboloi uskoa ja suojaa, se on myös merkki siitä, että joku, jota kaipaat, ajattelee sinua. Se on yksi maailmankaikkeuksien tavoista osoittaa sinulle, että he tuntevat samalla tavalla kuin sinä.
Valkoinen sulka on myös enkelien tapa kertoa sinulle, että kuollut sielunkumppanisi on turvassa ja onnellinen taivaassa tai hänen seuraavassa elämässään.
Ehkä edes osa näistä tuntui tutulta?
Lähde: Yourtango
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Haluatko panostaa omaan hyvinvointiisi? Nämä 20 arkista tapaa saavat sinut voimaan paremmin
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Oletko valmis hankkimaan lapsen? Varmista seuraavat 3 asiaa
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- Yksi yllättävä syy voi selittää seksin vähenemisen parisuhteessanne
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- 10 salakavalaa päivittäistä tapaa, jotka saavat painosi nousemaan – teetkö näitä huomaamattasi?
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- 10 kasvatustapaa, jotka vahingoittavat lapsiasi – vältä näitä virheitä