Monet naiset ovat saattaneet elämänsä aikana oppia pyytämään anteeksi asioista, joista ei oikeasti tarvitsisi.

Naisilla ei ole mitään tarvetta tuntea oloaan surkeaksi asioista, joille he eivät voi mitään tai jotka ovat täysin luonnollisia. Kuin miehillä, myös naisilla on oikeus elää elämäänsä kuin parhaaksi kokevat.

Siitä huolimatta naiset monesti pyytelevät anteeksi asioista, vaikka ei sille olisi mitään tarvetta. Alle on listattu 10 asiaa, joista naisten ei tarvitsisi pyytää anteeksi.

1. Kuukautiset

On ihan naurettava ajatus, että naisten täytyisi pahoitella sitä, että joka kuukausi kärsivät kramepeista, turvotuksesta ja ovat huolissaan siitä, että vuoto pääsee kuin pääseekin vuotamaan vaatteiden läpi. Ja kaikki vain sen takia, että tähän maailmaan saataisiin lisää väkeä.

2. Seksuaaliset mieltymykset

Kenenkään ei tarvitse perustella ketä tai mitä rakastaa, oli se sitten miehiä, naisia tai puita.

3. Itsenäisyys

Se, että pystyy huolehtimaan itsestään ja luottamaan itseensä on hienoa. Oli kyse sitten taloudellisesta itsenäisyydestä, tunteellisesta itsenäisyydestä tai vain siitä, että voi istua penkillä yksin juomassa jääkahvia, siitä ei tarvitse tuntea oloaan huonoksi.

4. Meikkaaminen

Jos nainen tuntee olonsa varmemmaksi meikattuna, siinä ei ole mitään väärää. Meikkaaminen on hauskaa ja monesti saa olon tuntumaan siltä, että on parhaimmillaan. Ja vaikka meikkiä olisi paksu kerros kasvoilla, jos niin vain haluaa tehdä, ei sitä tarvitse kenellekään pahoitella.

5. Räjähtänyt olemus

Jos pahoittelee räjähtäneen näköistä olemustaan, antaa silloin muille luvan pilkata olemustaan. Kukaan ei odota naisten näyttävän täydelliseltä koko ajan.

6. Suuseksi ei innosta

Koskaan ei tarvitsisi puolustella sitä, mitä suuhunsa haluaa laittaa. Oli kyse sitten miesten sukuelimistä tai ruoasta. Kaikkia suihinotot eivät kiinnosta tai huvita ja se on ihan ok.

7. Tyttömäisyys

Tyttömäiset jutut ovat todella hauskoja, mutta jostain syystä nekin mielletään välillä nykyisin negatiivisiksi asioiksi. Siinä ei ole kuitenkaan mitään pahaa, että naiset ovat pakkomielteisiä toistensa hiustyyleistä, katsovat hömppäelokuvia ja suovat itselleen manikyyrejä.

8. Parisuhteen laittaminen muun edelle

Nykyisin on harvinaisempaa, että parisuhde menee kaiken muun edelle ja kumppani on kaikista tärkein ihminen, mutta jos niin on, kannattaa siitä pitää kiinni. Jos se tarkoittaa, että toisen ihmisen edestä tekee henkilökohtaisia uhrauksiakin välillä, ei niiden arvoa kuitenkaan tarvitse perustella kenellekään.

9. Suhtautuminen lapsiin

Kaikki lapset ovat omalla tavallaan ihania, mutta kaikki lapset eivät ole pidettäviä eikä kaikkien tarvitse pitää lapsista tai haluta lapsia itselleen. Sekin on ihan ok eikä sitä tarvitse pahoitella.

10. Seksiä ei ole pakko haluta

Tämä on yksinkertaista: jos seksi ei huvita, se ei silloin huvita ja siinä(kään) ei ole mitään väärää. Tämä pätee niin ensitreffien jälkeen kuin pitkässä parisuhteessakin.

Katso toiset kymmenen asiaa, joista naisten ei tarvitsisi pyytää anteeksi Elite Dailyn sivuilta.