Parisuhteessa olevalle voi tulla joskus eteen epävarmoja hetkiä, jolloin epäilee kumppanin pettävän.

Jos epäilet, että kumppanisi pettää sinua, seuraa näitä alla olevia merkkejä. Jos varsinkin suuri osa niistä on totta, on aikaa varmaa, että hän pettää sinua. Muista kuitenkin, että avoin viestintä on paras keino ymmärtää mitä tapahtuu ja mistä pitäisi olla oikeasti huolissaan.

15 merkkiä siitä, että miehesi pettää sinua:

  1. Hänestä on tullut normaalia kiireisempi.
  2. Hän on alkanut salailemaan sijaintejaan.
  3. Hän osoittaa sinulle vähemmän hellyyttä kuin ennen.
  4. Hän viestittelee jollekin salaa sinulta.
  5. Hän välttelee puhumasta puhelimeen, kun sinä olet kuuloetäisyydellä.
  6. Häntä ei tunnu kiinnostavan sinun suunnitelmasi.
  7. Hän pitää sinua pimennossa asioista.
  8. Joudut odottamaan häntä sovitussa paikassa selittämättömistä syistä.
  9. Hän välttelee katsekontaktia kanssasi.
  10. Teillä on tappeluita, jotka ovat kummallisia.
  11. Ette keskustele enää yhteiseen tulevaisuuteenne liittyvistä asioista.
  12. Hän ei näytä enää tunteitaan sinua kohtaan.
  13. Huomaat epäjohdonmukaisuuksia siitä mitä hän sanoo ja mitä hän lopulta tekee.
  14. Hän puolustaa helposti itseään jopa aggressiivisella tavalla.
  15. Ette viesti enää kovinkaan paljon keskenään.

Jos näistä kovin moni on totta, hänellä on selkeästi joku toinen.

Lähde: News18

LUE MYÖS