Naiset teettävät kauneusleikkauksia käsiinsä – kihlasormuskuvan takia
Täydellistä kihlasormusta sormessa esittelevää kuvaa varten naiset käyvät plastiikkakirurgin luona ”kaunistuttamassa” käsiään.
Yhdysvalloissa monet naiset teettävät kauneusleikkauksia saadakseen kätensä näyttämään kauniimmalta ennen kihlasormuskuvan ottamista itsestään. Metron mukaan naiset käyvät ottamassa Juvederm-pistoksia käsiinsä. Juvedermiä käytetään myös kasvoissa ryppyjen silottamiseksi ja saadakseen ihon näyttämään nuoremmalta. Se on siis kuin Botoxia käsillesi, Metro kirjoittaa. Pistosten ottaminen kestää noin 5-10 minuuttia. Hintaa tällä trendillä on hieman alle tuhat euroa, mikä on mojova lisäys muiden hääkulujen päälle. ”En koskaan pitänyt siltä, miltä käteni näyttivät. Minusta ne olivat aina poikamaiset, joten ajattelin, että miksipäs ei. Kihlakuvat otetaan ihan pian ja nyt oli hyvä aika”, Juvedermiä käsiinsä ottanut nainen kommentoi yhdysvaltalaiselle nettisivustolle Metron mukaan ja paljasti hänen miehensä pitäneen päätöstä huvittavana. Nähtäväksi jää, leviääkö tämäkin trendi Yhdysvalloista myös Eurooppaan ja lopulta Suomeenkin. Lähde: MetroLUE MYÖS:
- Harva suomalainen välttyy tältä suun ongelmalta – näin ehkäiset sitä
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Älä laita näitä 8 oiretta automaattisesti iän piikkiin – taustalla voi piillä tulehdustila
- Eripariset kivekset ovat tavallinen näky – tästä puoliero johtuu
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- 8 merkkiä siitä, että suhteellanne on hyvät edellytykset kestää läpi elämän
- 11 lausetta, jotka jokaisen pojan olisi hyvä kuulla vanhemmiltaan
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen
- Onko sinun vaikea pitää puoliasi? Taustalla voi olla 3 lapsuudesta tuttua asiaa
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- Miksi aikuinen lapsi katkaisee välit vanhempiinsa? Taustalla toistuvat nämä 11 asiaa
- Lempivärisi paljastaa, millainen olet parisuhteessa – katso, osuuko kuvaus sinuun
- Yli 60-vuotiaiden parisuhteissa yleistyy ratkaisu, joka lisää onnellisuutta
- 11 merkkiä siitä, ettei miehesi ole enää yhtä kiinnostunut sinusta kuin ennen
- 5 asiaa, jotka yhdistävät pareja, jotka pysyvät yhdessä vaikeinakin aikoina
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Eronneet kertoivat mitään kaunistelematta, miksi heidän avioliittonsa päättyi