Tutkimuksen mukaan naiset harrastavat myös useammin seksiä yli 36-vuotiaana.

Iän myötä seksielämä usein paranee, kun on enemmän sinut itsensä ja vartalonsa kanssa. Tätä ajatusta tukee Natural Cyclesin tutkimus, jonka mukaan naiset kokevat parhaat seksikokemuksensa yli 36-vuotiaana, kertoo Metro.

Tutkimukseen osallistui yli 2 000 naista, jotka jaettiin kolmeen ryhmään: alle 23-vuotiaat, 23-36-vuotiaat ja yli 36-vuotiaat. Tutkimusta tehneet saivat selville, että yli 36-vuotiaat naiset kokivat parhaimmat orgasmit, tunsivat olonsa kaikista viehättävämmäksi ja nauttivat seksistä eniten.

Taustalla on Metron mukaan pitkälti itsevarmuus, jota iän karttuessa on enemmän ja samalla tuntee olonsa mukavammaksi omissa nahoissaan. Tutkimuksen mukaan kolmikymppistensä lopulla olevat naiset olivat itsevarmimpia kehossaan, kun taas 23-36-vuotiaat olivat vähiten tyytyväisiä ulkonäköönsä.

Yli 36-vuotiaat saivat tutkimuksen mukaan eniten orgasmeja ja nautinnollisimpia orgasmeja. He myös harrastivat seksiä useammin.

Metron mukaan tämä ei ole ensimmäinen tutkimus, jonka mukaan naiset nauttivat paremmasta seksielämästä 30 täytettyään. Aiemman tutkimuksen mukaan naisen seksuaalinen huippu on 33-vuotiaana.

Metron mukaan tämä johtuu todennäköisesti useammasta tekijästä. Yksi niistä on jo mainittu itsevarmuus, jolla on suuri rooli, mutta myös kokeilu ja ymmärrys siitä, mikä itselle toimii seksuaalisessa mielessä, merkitsevät paljon.

Kolmekymppiset todennäköisesti tievät paremmin, mistä pitävät ja uskaltavat pyytää myös kumppaniaan tekemään sellaisia asioita, joista he nauttivat, kun taas parikymppisenä moni saattaa vasta alkaa tutustua paremmin siihen, mistä pitää ja aloittaa deittailua.

Metron mukaan tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että nuoremmat naiset olisivat tuomittuja surkeaan seksielämään, kunnes täyttävät 33 vuotta. Oppia ja vinkkejä voi pyytää elämässään olevilta vanhemmilta naisilta ja hyödyntää niitä omassa seksielämässään sekä tutustua kehoonsa ja siihen, mistä pitää sekä rohkeasti puhua haluistaan (seksi)kumppaninsa kanssa nauttiakseen parhaasta mahdollisesta seksistä.

Lähde: Metro