Naisen sateenkaarikoti ihastuttaa Instagramissa – katso kuvat
Los Angelesissa asuva 34-vuotias Amina Mucciolo viihtyy värikylläisyyden keskellä – ainakin hänen kotiansa esittelevät Instagram-kuvat viittaavat siihen.
Mucciolon kodissa on violetit seinät, värikkäitä sohvia ja tyynyjä ja söpöjä koristeita. Keittiön kaapit ovat kaikki eri värisiä, ja tiskikonettakin koristaa sininen taivas valkoisilla pilvillä.
Kämpässä aina kevät
Mucciololla on oma design-yritys, Studio Mucci, jonka perustana on ajatus siitä, että jokaiseen päivään voi sisällyttää unenomaisia piirteitä. Studio Muccilla on oma Instagram-tili, jolla on jo 159 000 seuraajaa.
– Halusin tämän paikan tuntuvan elävältä taideinstallaatiolta. Lisäksi halusin, että täällä tuntuisi siltä kuin olisi aina kevät, sillä se on suosikkivuodenaikani, Mucciolo kertoo.
A post shared by Amina Mucciolo (@studiomucci) on
Sateenkaari seinällä
Mucciolo asuu sateenkaariasunnossaan miehensä Salvatoren kanssa. He ovat muuttaneet asunnon värikkääksi yhdessä. Yksi Mucciolon lempiasioista asunnossa on sateenkaariroiskeilla maalattu seinä, vaikka häntä hermostuttikin maalata se.
– Halusin sateenkaarielementin kotiini, mutta minua pelotti tehdä se. Seurasin kuitenkin vaistojani ja lopputulos on mahtava.
Mieskin viihtyy
Vaikka Mucciolon asuntoa voisi kuvailla tyttömäiseksi, hän kertoo myös miehensä viihtyvän siellä.
– Hän on niin hyvä tyyppi. Hän rakastaa asuntoamme, se tekee myös hänet onnelliseksi.
Lähde: Independent
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Näillä 12 lauseella kumppani voi saada sinut uskomaan, että kaikki on sinun syytäsi
- Näitä tehtiin 80- ja 90-luvuilla ihan pokkana – nykyään saisi paheksuvia katseita
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- 4 merkkiä, jotka paljastavat heti, ettei joku pidä sinusta
- Ilmestyykö leukaasi aina uudelleen yksi pitkä ja tumma karva? Tästä se johtuu
- Somessa leviää makuuhuonetrendi, jossa piilee ikävä ongelma
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Sokeritoukan aavemainen sukulainen yleistyy Suomessa – näin pidät sen poissa kodistasi
- Mitä vaatteidesi väri kertoo sinusta? Näitä asioita eri värit symboloivat
- Kodinkonehuoltaja kertoo, miten suomalaiset rikkovat induktiolietensä huomaamattaan