Nainen, pesetkö rintaliivejäsi yhtä harvoin kuin muotisuunnittelija Stella McCartney?
Muotisuunnittelija on paljastanut hiukan hämmentäviäkin mielipiteitänsä siitä kuinka usein eri vaatekappaleita kannattaisi pestä. Montaa vaatetta pestään hänen mielestään ihan liian usein kuten rintaliivejä.
Muotisuunnittelija Stella McCartneyn vaatteiden pesuohjeita on jaettu Woman -lehdessä. Niiden ansiosta moni vaate voi jäädä nyt jopa kokonaan pesemättä. Hänen ohjeensa kiteytyy hyvin siihen, että jos jotain ei välttämättä tarvitse pestä, pesu kannattaa silloin jättää tekemättä. Esimerkiksi mittatilauspukuja ei hänen mielestään kannata pestä koskaan. Jos ne likaantuvat, lian voi antaa vain kuivua, jonka jälkeen sen voi harjata pois.
Rintsikoita toki täytyy välillä pestä, mutta sen mukaan kuinka usein ja millaisissa tilanteissa niitä käytetään. Moni taitaa pestä niitä ihan liian usein. Stella kertoo toki käyttävänsä rintsikoita joka päivä, mutta kuten monia muitakin vaatteita, ei hän niitäkään nakkaa pesukoneeseen vain sen takia, että niitä on yhden kerran käytetty.
Jos päivän aikana ei tee mitään sellaista, joka saa hikoilemaan, voi rintsikoita vielä käyttää sen jälkeen ilman, että niitä pitää ensin pestä. Hän kertoo silti huolehtivansa hyvin hygieniastaan, vaikka ei olekaan kuiva- ja muiden pesujen fani.
Kuinka usein rintsikoita sitten oikeasti kannattaa pestä? Monien mielestä hyvä rintsikoiden pesujen väli on kolmesta kuuteen päivään. Siihen vaikuttaa tietysti se, että kuinka usein niitä käytetään, kuinka hikisenä niitä käytetään ja ovatko ne likaantuneet jollakin muulla tavalla.
Ehkä jokaisen kannattaisi miettiä välillä vähän tarkemmin, että pitääkö jotain vaatetta oikeasti vielä pestä. Pesut kuluttavat vaatteet nopeammin käyttökelvottomiksi. Harvemmat pesut myös säästävät luontoa.
Lähde: Womanmagazine
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 7 asiaa, joita et naisystävänä saisi laiminlyödä
- Kesä koettelee monen parisuhdetta – tämä ongelma toistuu vastaanotoilla
- 15 asiaa, joita lapsettomat naiset toivovat, ettei heidän tarvitsisi selittää
- 10 asiaa, jotka kannattaa tehdä päivittäin, jos haluat painon putoavan
- Uskallatko vastata rehellisesti? Nämä kysymykset voivat paljastaa ongelman, jonka moni yrittää sivuuttaa
- 14 asiaa, jotka tekevät deittailusta välillä todella raskasta
- Tämä lista vie takaisin aikaan, jolloin Nokia 3310 ja Tamagotchi olivat kaikki kaikessa
- Testaa tietosi: tunnetko näiden 8 tutun sanonnan alkuperän?
- Tarkista, ettet julkaise näitä tietoja sosiaalisessa mediassa
- Krapulaa helpottava smoothie valmistuu kolmesta raaka-aineesta
- Miehet ovat tästä yllättävän yksimielisiä – nämä asiat saavat kiinnostuksen lopahtamaan
- Oletko kasvattanut pilalle lellityn lapsen? Nämä 7 merkkiä paljastavat
- Pettääkö kumppanisi? Näihin merkkeihin moni havahtuu aivan liian myöhään
- Tämä piirre vetää miehiä puoleensa kuin magneetti – ”seksikkäintä ikinä”
- 10 asiaa, joiden sanomista kannattaa harkita kahdesti parisuhteessa
- Oletko erityisherkkä? Katso, kuinka moni näistä 10 merkistä osuu sinuun
- Kuivaatko pyykit sisällä? Tämä voi lisätä yllättävää terveysriskiä
- Haluatko exäsi takaisin? 10 neuvoa ennen kuin otat yhteyttä
- Nämä 10 virhettä voivat pilata suhteen heti alkuunsa – älä tee niitä uuden poikaystävän edessä
- Pesetkö hiukset yleensä iltaisin? Tätä tapaa kannattaa harkita uudelleen