Nainen muutti itsensä puiseksi nukeksi – huikea optinen illuusio on toteutettu meikeillä
Meikkitaiteilija muutti itsensä puiseksi nukeksi meikkien avulla.
Meikkien avulla pystyy loihtimaan suuriakin muodonmuutoksia ja luomaan myös optisia illuusioita. Luova meikkitaiteilija ja body painting -osaaja Mirjana Kika Milosevic kuuluu näiden taitureiden joukkoon ja hänen tekemä puunukke-illuusio onkin alkanut levitä netissä.
Milosevic on YouTube-kanavallaan julkaissut melkein 11,5 minuuttia kestävän videon, jolla hän meikkien avulla muuttaa itsestään puiseksi nukeksi. Esimerkiksi hänen kaulansa muuttuu vain ohueksi valkoiseksi tikuksi meikkien avulla ja vatsa valkoiseksi vieteriksi – nukke-lookinsa hän viimeistelee laittamalla päähänsä sinisen peruukin ja silmiinsä piilolinssit.
Milosevic toteutti illuusionsa osallistuttuaan vuoden 2016 Serbian NYX Face Awardseihin, jossa hän myös nappasi voiton itselleen. Voit katsoa jutun yllä olevalta videolta Milosevicin huikean muodonmuutoksen, mutta jos haluat nähdä sen tiivistetympänä versiona, voit katsoa sen UNILAD:n Facebook-sivulla täällä.
Muita Milosevicin tekemiä upeita muodonmuutoksia ja hänen toteuttamiaan kehonmaalauksia löydät esimerkiksi hänen Instagram-sivultaan täällä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Haluatko panostaa omaan hyvinvointiisi? Nämä 20 arkista tapaa saavat sinut voimaan paremmin
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä