Nainen ei suostunut käyttämään korkokenkiä töissä – lähetettiin kotiin

Brittinainen on aloittanut kampanjan, jotta seksistisistä pukeutumiskoodista tulisi kiellettyä ja saanut tukea muilta naisilta somessa.
Lontoolainen Nicola Thorp oli aloittamassa uutta työtä viime joulukuussa, mutta työpäivä loppui lyhyeen yllättävästä syystä; matalissa kengissä töihin tullut 27-vuotias sai kuulla, että hänen olisi pakko käyttää korkokenkiä, joissa on 5-10 senttinen korko.
Thorp ei kuitenkaan suostunut lähtemään ostamaan korkokenkiä, joten hänet lähettiin kotiin palkatta. The Guardianin mukaan Thorp myös kertoi, että hänelle naurettiin, kun hän sanoi vaatimuksen olevan syrjivä.
”Sanoin, että ’Jos voitte antaa minulle syyn, miksi matalien kenkien käyttäminen haittaisia minua tekemästä töitä, niin okei’, mutta he eivät voineet”, Thorp kertoi BBC:lle.
Thorpin mukaan hänen oletettiin tekevän yhdeksän tunnin työvuoro, jonka aikana hän olisi jaloillaan ohjaamassa asiakkaita tapaamishuoneisiin.
”Sanoin, etten pysty siihen korkokengissä”, nainen sanoi.
The Guardianin mukaan Thorp puhuttuaan ystäviensä kanssa ja kirjoitettuaan tapahtuneesta Facebook-sivullaan, hän ymmärsi muiden naisten olleen samassa asemassa.
Hän on sittemmin tehnyt aloitteen lakimuutoksesta, jonka myötä yritykset eivät voisi enää pakottaa naisia käyttämään korkokenkiä töissä. Aloite on kerännyt tätä kirjoittaessa yli 133 000 allekirjoitusta ja Britannian parlamentin on otettava aihe keskusteluun.
Naiset ovat antaneet sosiaalisessa mediassa tukea Thorpille ja perjantaina 13. päivä #fawcettflatsFriday-hashtagin alla naiset julkaisivat kuvia itsestään töissä matalissa kengissä. Alta voit katsoa hashtagin alla tehtyjä julkaisuja.
Sen sijaan Kanadassa nainen on joutunut varpaat verillä tekemään pitkän työvuoron korkokengissä. Nicola Gavins julkaisi kuvan ystävänsä verisistä varpaista Facebookissa ja se on levinnyt netissä.
”Ravintolan käytäntö on, että naistyöntekijät käyttävät korkokenkiä ellei sitä ole terveydellisistä syistä rajoitettu. Ystäväni jalat vuosivat verta niin, että hän menetti yhden varpaankynnen ja silti häntä ei kannustettu vaihtamaan mataliin kenkiin ja vuoropäälikkö sätti häntä”, Gavins kertoi ystävänsä tapauksesta ja lisäsi, että ystävälle oli myös kerrottu, että korkokengät pitäisi olla jalassa seuraavan päivän työvuorossakin.
Gavinsin päivitys alla:
To anyone I know who eats at Joey Restaurants (Jasper Ave, Edmonton location specifically).
Their policy is still that…Julkaissut Nicola Gavins 3. toukokuuta 2016
Lähde: The Guardian
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 4 kehonkielen vihjettä, jotka voivat paljastaa kumppanisi miettivän eroa
- Kokeile tätä kikkaa, jos haluat ettei kukaan istu viereesi lentokoneessa
- Tämä liikuntamuoto saa kasvosi ikääntymään nopeammin – älä harrasta liian usein
- Nämä 8 asiaa paljastavat jo suhteen alkuvaiheessa, tuleeko avioliittonne kestämään
- Ota nämä 10 rutiinia osaksi aamujasi, ja elämänlaatusi paranee
- Yli 50-vuotiaan naisen kannattaa hankkiutua eroon näistä vaatekappeleista – oletko samaa mieltä?
- 10 edullista ruokaa, jotka auttavat selviämään kun rahat ovat tiukassa
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Vältä näitä 4 kuvaa – ne voivat pilata mahdollisuutesi Tinderissä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta