Näin suutelet tieteellisesti parhaalla tavalla – katso havainnollistava video
Suutelemisessa kannattaa käyttää tiettyjä tapoja.
Suutelemisessa on kyse paljon muustakin kuin vain huulten painamisesta kiinni toisen ihmisen huuliin – ainakin jos haluaa kokea hyviä suudelmia. Jotta saisit mahdollisimman hyviä suudelmia, on BuzzFeed selvittänyt tieteellisesti parhaan tavan suudella. Paras tapa suudella sisältää muutaman eri vaiheen, joista ensimmäinen on merkin antaminen sinua kiinnostavalle ihmiselle katsekontaktin avulla. BuzzFeedin mukaan silmät viestivät toiselle osapuolelle romanttisista aikeista ja katsekontaktin ottaminen saa aivoihin oikeanlaisen kemian suutelemista varten. Toisessa vaiheessa toista ihmistä lähestytään ja päätä käännetään sivulle, jotta suuteleminen onnistuu paremmin. BuzzFeedin mukaan kaksi kolmesta kääntää päätään oikealle, joten tämä on hyvä muistaa. Huulten kohdatessa verisuonet saavat aivosi täyttymään hapesta ja pupillisi laajentuvat, joten BuzzFeedin mukaan kannattaa sulkea silmät. Silmien pitäminen auki voi myös tuntua kiusalliselta tai kummalliselta. Kolmannessa vaiheessa annetaan palaa ja suudellaan kunnolla, sillä pikaisella suukolla ei voita ketään puolelleen, vaan suudelma saa kestää pidempään. Huulissa on myös suuri määrä hermoja, jotka lähettävät sinun ja suutelukumppanisi aivoille miljoonia merkkejä ja vapauttavat hyvää olo aiheuttavia hormoneja, ja tätä tehostaakseen kannattaa muutaman sekunnin ajan antaa hieman painetta ja lämpöä suutelukumppanin huulille. BuzzFeedin mukaan tämä hormonaalinen ja kemiallinen seuraus auttaa sinua ja kumppaniasi päättämään, pitäisikö suutelemisen antaa johtaa johonkin muuhunkin vai jääkö kohtaaminen vai suudelmien asteelle.Voit katsoa tätä tieteellisesti parasta tapaa havainnollistavan videon artikkelin yltä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Miksi naiset käyvät kuumana parrakkaisiin miehiin? Tässä 11 syytä
- Harrastukset, jotka kertovat itsevarmuudesta ja intohimosta – moni pitää niitä varsin seksikkäinä
- Tummat linssit eivät vielä tarkoita hyvää suojaa – tämä kannattaa tietää aurinkolaseista
- Moni on unohtanut nämä lapsuuden keräilyhullutukset täysin – oliko sinullakin näitä?
- Isovanhempi, näitä lauseita ei kannata sanoa lapsenlapselle edes vitsillä
- Et tarvitse kalliita seerumeita näyttääksesi nuoremmalta – ota käyttöösi nämä vinkit
- Ennen kuin ostat seuraavan kosmetiikkatuotteen, tarkista nämä 5 asiaa
- Tutkimuksen mukaan tämä tykätty seksiasento aiheuttaa eniten vammoja miehille
- Eron jälkeen moni tajuaa vasta myöhemmin halunneensa sanoa nämä asiat
- Nämä tavat saavat ihmiset viihtymään seurassasi
- Tuttu mauste pitää muurahaiset loitolla – tehokas mutta myrkytön niksi
- 10 merkkiä siitä, että parisuhteesi on tulossa tiensä päähän
- Jos kumppanisi ei saa sinua tuntemaan näitä asioita, hän ei ole se oikea
- Gynekologi kertoo vähän puhutusta muutoksesta, joka voi tulla iän myötä
- Tyvisolusyöpä kehittyy hitaasti ja salakavalasti – tällainen muutos iholla kannattaa tutkituttaa
- Jos sinulla on siniset silmät, pukeudu ensisijaisesti näihin väreihin
- Tutkimus paljastaa iljettävän tavan, johon sekä miehet että naiset syyllistyvät
- Outo oire jalassa voi kertoa vakavasta sairaudesta – näitä merkkejä ei pidä sivuuttaa
- 5 asiaa, joita mies tekee vain, jos on oikeasti rakastunut
- Miesten mielestä viehättävin nainen ei vastaa vanhaa stereotypiaa