Näin parisuhde lopetetaan oikealla tavalla ja vaihtoehtoja on kymmenen
Parisuhteen lopettaminen ei ole koskaan mukavaa, vaikka itse olisi hän, joka haluaa erota.
Erohaluista voi kuitenkin ilmoittaa toiselle mahdollisimman mukavalla tavalla. Jos haluat lopettaa suhteesi oikealla tavalla, se jollakin näistä alla olevista tavoista.
Näin suhde lopetetaan oikein:
- Ollaan rehellisiä.
- Valitaan eroilmoitukselle oikea aika.
- Tehdään se henkilökohtaisesti eli ilmoitetaan itse eikä tehdä sitä esimerkiksi tekstiviestillä.
- Varmistetaan, että halutaan oikeasti erota.
- Ollaan valmiita kuulemaan huutoa, mutta yritetään itse pysyä rauhallisena.
- Ei mainita eron syyksi toista henkilöä.
- Otetaan toisen tunteet huomioon.
- Ei anneta turhaan toiveita jatkosta.
- Valmistaudutaan pahimpaan.
- Osataan lähteä oikealla hetkellä pois, kun erohaluista on kerrottu.
Ehkä sinä tiedät itse, mikä on paras tapa ilmoittaa erosta.
Lähde: All Women Stalk
- Ihminen voi vaikuttaa täysin onnelliselta ja tuntea silti yksinäisyyttä – tunnista 7 merkkiä
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Näitä tehtiin 80- ja 90-luvuilla ihan pokkana – nykyään saisi paheksuvia katseita
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Ilmestyykö leukaasi aina uudelleen yksi pitkä ja tumma karva? Tästä se johtuu
- Somessa leviää makuuhuonetrendi, jossa piilee ikävä ongelma
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Sokeritoukan aavemainen sukulainen yleistyy Suomessa – näin pidät sen poissa kodistasi
- Kodinkonehuoltaja kertoo, miten suomalaiset rikkovat induktiolietensä huomaamattaan
- Nämä 6 miehen tokaisemaa lausetta saavat monen naisen hermot kiristymään
- Näillä 12 lauseella kumppani voi saada sinut uskomaan, että kaikki on sinun syytäsi