Näillä muodikkailla asioilla on huono vaikutus hyvinvointiisi
Korkeat korot kannattaa välillä vaihtaa mataliin ja YOLO-asenne unohtaa.
Muoti ja muodikkaat asiat voivat olla monia asioita, kuten jännittäviä ja hauskoja, mutta siinä on myös sellaisia puolia, jotka voivat ajan saatossa vahingoittaa kehoasi ja yleistä hyvinvointiasi. Kyse on niin puettavista asioista kuin muodikkaista ajattelutavoista.
Terveys- ja fitnessasiantuntija Will Torres kertoo muodikkaista, mutta vahingollisista tavoista näin:
1. Korkeilla koroilla kävely
Korkokengillä kävely on yksi pahimmista asioista, mitä kehon linjaukselle voi tehdä. Torresin mukaan päkiöillä kävellessä torso kallistuu eteenpäin ja nojaat silloin taaksepäin. Tämä laittaa paljon painetta selkärangalle ja ajan kanssa se puristaa sen levyjä yhteen. Voi kestää viikkoja, kuukausia tai vuosia tällaista liikkumista ennen kuin niiden vaikutukset tuntee, kuten krampit varpaissa ja pohkeissa ja kivun selässä ja lantiossa. Onneksi on olemassa matalakorkoisiakin kenkiä.
2. Hittilaukun jatkuva kuljettaminen joka paikkaan
Mitä isompi laukku, sitä enemmän sinne laittaa asioita. Ja koska todennäköisesti kuljetat laukkua toisella olalla, voi Torresin mukaan tästä aiheutuvat epätasainen painon jakautuminen aiheuttaa lihasten epätasapainoa, kuten toinen olka on kehittyneempi kuin toinen, ja ryhtiongelmia, kuten toinen olka on korkeammalla kuin toinen.
Raskaat laukut voivat kuitenkin aiheuttaa myös niska-, hartia-, ja selkärankakipuja. Ratkaisu tähän on antaa keholle pari kertaa viikossa tauko ja ottaa mukaan pienempi ja kevyempi laukku.
3. Laihdutus ja pyrkimykset mallien laihuuteen
Ruoan syömisen rajoittaminen sen takia, että pyrkii olemaan muodikkaasti laiha, voi lopulta hidastaa aineenvaihduntaa, mikä voi aiheuttaa myöhemmin painonnousua. Eikä sitä auta se, että saatat ylensyödä, kun lopulta annat itsellesi luvan syödä.
4. YOLO-ajattelutapa
YOLO-ajattelutapa, eli you only live once – elät vain kerran, voi johtaa impulsiivisiin ja tuhoisiin käytöksiin epäterveellisistä syömistavoista rahojen tuhlaamiseen olennaisten asioiden sijaan mitä muodikkaampiin vaatteisiin ja laukkuihin. Vaikka se on totta, että elämme vain kerran, parempi on kuitenkin tehdä valintoja, joista on hyötyä keholle, mielelle ja lompakolle ajan saatossa.
Lähde: Women’s Health
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Et tiedä, mitä kaikkea mies kertoo sinusta ystävilleen – ainakin nämä 8 asiaa
- Pikkujoulukausi lähestyy: näin pidät maksastasi hyvää huolta, puhdistat sitä ja tuet sen toimintaa
- Miehiä ällöttävät treffeillä nämä 6 naisten tapaa – sinäkin teet niitä etkä voi sille mitään
- Tämä asia saa sinut näyttämään muiden silmissä rikkaalta
- 14 asiaa, joissa ADHD:stä kärsivä on yllättäen muita parempi
- Syö vähintään 2 näistä ruuista joka päivä ja saat suojaa dementialta – 3 niistä toimii kaikista parhaiten
- Nämä ovat ihanteellisen naisvartalon mitat – hänellä on sellainen
- Nainen tekee nämä 4 virhettä, kun hän täyttää 30 vuotta
- 40 miesten tekoa, joita toivoisit omankin miehesi tekevän
- Nainen ei pese käsiään jokaisen WC-käynnin jälkeen ja toimii omasta mielestään oikein
- Miehiä ällöttävät treffeillä nämä 6 naisten tapaa – sinäkin teet niitä etkä voi sille mitään
- Et tiedä, mitä kaikkea mies kertoo sinusta ystävilleen – ainakin nämä 8 asiaa
- 40 miesten tekoa, joita toivoisit omankin miehesi tekevän
- Nainen tekee nämä 4 virhettä, kun hän täyttää 30 vuotta
- Tässä ovat 10 oudointa miesten haluamaa asiaa, joista he eivät edes myönnä haaveilevansa
- Tällä keinolla saadaan kaksi toisille vierasta rakastumaan toisiinsa
- 14 asiaa, joissa ADHD:stä kärsivä on yllättäen muita parempi
- Syö vähintään 2 näistä ruuista joka päivä ja saat suojaa dementialta – 3 niistä toimii kaikista parhaiten
- Nämä 9 asiaa ärsyttävät aviomiehissä suunnattomasti: ”Hän ei katso tarpeeksi usein peiliin, joten…”
- Nainen ei pese käsiään jokaisen WC-käynnin jälkeen ja toimii omasta mielestään oikein