Näiden 5 vinkin avulla pidät parisuhteesi kipinän yllä myös lapsen saavuttua

Parisuhde muuttuu väistämättä, jos suhteeseen tulee lapsi. Näin voit siitä huolimatta pitää parisuhteesi kunnossa.
On yleistä, että parisuhteessa tapahtuu muutoksia, jos pariskunta saa lapsen. Ei ole kovinkaan harvinaista, että pikkulapsiaika laittaa monen suhteen niin kovalle koetukselle, että parisuhde päättyy eroon.
Vaikkei tilanne menisikään näin pahaksi, myöntää moni, että romantiikan ylläpitäminen parisuhteessa vaikeutuu merkittävästi, jos suhteeseen tulee jälkikasvua. Seksin harrastamiselle ja esimerkiksi deitti-illoille on vaikeaa löytää aikaa, ja lapsien aiheuttama työmäärä voi epätasaisesti jakautuessaan olla suurikin stressin aihe suhteessa.
Asiantuntija kuitenkin neuvoo, että näiden vinkkien avulla voitte pitää suhteessanne romantiikan yllä lapsen saamisen jälkeenkin.
- Antakaa toisillenne aikaa nauttia myös omasta vapaa-ajasta, ja ottakaa tasaisesti vastuuta lapsen hoitamisesta, jotta kumpikin voi välillä käydä vaikkapa salilla tai tapaamassa ystäviä.
- Panostakaa kommunikaatioon: jos jokin ärsyttää, vaivaa, tai tuntuu epäreilulta, ottakaa asia puheeksi heti, ennen kuin se ehtii kasvaa isoksi ongelmaksi.
- Ottakaa tavaksi yhteinen iltarituaali: vaikka olisitte rättiväsyneitä, tehkää kaksistaan jotain ihanaa edes hetken. Antakaa vaikkapa toisillenne niskahieronta, tai kertokaa toisillenne, mikä oli päivänne paras hetki.
- Vaikka treffi-iltojen järjestäminen onkin nyt vaikeampaa, järjestäkää välillä lapsenvahti, jotta pääsette nauttimaan ajasta kahdestaan ja pitämään perhoset vatsassa. On tärkeää pitää mielessä, miten tapasitte, mikä toisessa sytyttää ja millaisia olette, kun saatte olla kahdestaan.
- Muistakaa, että olette tiimI! Kun välillä kaikki saattaa tuntua raskaalta, ymmärtäkää toisianne, muistakaa, että olette tässä yhdessä ja tukekaa toisianne, kun toisella on vaikeaa.
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Wunderweib / Kuva: Jonathan Borba, Unsplash
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?