Morsian kävelee kohti alttaria – sulhanen vilkaisee puhelintaan, mutta miksi?
Sen hetken, kun ollaan menossa naimisiin, pitäisi viedä huomio kaikesta muusta.
Eräs sulhanen, nimeltään Russell, kuitenkin teki sillä hetkellä jotain sellaista, joka oli loukannut varmasti morsianta. Hän nimittäin vilkaisi puhelintaan juuri sillä hetkellä, kun hänen tuleva vaimonsa, nimeltään Taylor Loren, asteli kohti alttaria.
Taylor julkaisi TikTok-palvelussa tästä tilanteesta otetun videon ja kertoo, että tuo hetki oli hänen elämänsä yksi tärkeimmistä hetkistä. Silti hänen sulhasensa toimi tuona hetkenä omituisella tavalla, koska matkapuhelimen vilkaisu ei ole kovinkaan monen mielessä juuri silloin.
Russel kertoi, miksi hänen piti vilkaista puhelintaan näinkin tärkeällä hetkellä
Russel antoi kuitenkin hyvän syyn tälle kummalliselle toiminnalleen. Kyse ei ollut siitä, että hänen joku läheisensä olisi ollut sairaalassa ja hän olisi tarkistanut, oliko joku soittanut hänelle sairaalasta. Hänen syynsä olivat valuuttamarkkinat ja erityisesti kryptovaluuttaan liittyvät. Hän kertoi, että nämä markkinat muuttuvat koko ajan, joten tilanne on hyvä tarkistaa, vaikka olisi näinkin tärkeä hetki menossa.
Sen sijaan, että katselisi elämänsä rakkauden kulkevan kirkon käytävää pitkin, tämä sulhanen päätti, että hänen täytyi tarkistaa markkinat. Monet videon nähneet toivoivat, että hänellä olisi ollut esittää parempi syy, ja monet epäilevät, että sulhanen ei kiinnitä avioliittoonkaan tarpeeksi huomiota, jos hän ei voi keskittyä kunnolla edes vihkimistilaisuuteen.
Moni antoi Russelille neuvoja, joissa korostettiin sitä, että jos hän ei anna vaimolle tarpeeksi huomiota joku muu tulee antamaan sitä.
Olisitko itse voinut antaa tällaisen teon anteeksi?
Lähde: Mirror
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 6 syytä, miksi nainen teeskentelee orgasmin – harva puhuu tästä
- Näillä nikseillä kotisi tuoksuu aina hyvältä – 5 toimivaa vinkkiä
- Ahdistaako maailmantilanne? Näillä keinoilla luot turvaa itsellesi ja läheisillesi
- Nämä teot saavat miehen sydämen sulamaan – kokeile ja tee vaikutus
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Pitkä parisuhde opettaa arvokkaita asioita – nämä 3 nousevat esiin
- Nämä lauseet paljastavat ihmisen, jonka maailma pyörii oman navan ympärillä
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?