Moni unohtaa laittaa aurinkorasvaa tärkeään osaa kehoa
Nyt on taatusti edessä paljon lämpimiä ja aurinkoisia päiviä.
Jos oleskelee auringossa, on syytä suojata ihoa sen vaikutuksilta. Sen voi tehdä esimerkiksi aurinkorasvoilla ja -suihkeilla, mutta myös vaatetuksen avulla. Ihoa ei kannata altistaa auringolle liian pitkään, vaikka käyttäisikin suojia.
Vaikka moni suojaa ihonsa auringolta, he eivät hoksaa suojata sitä kaikilta osin. On eräs kohta, joka jää monilla rasvaamatta. Se on keskeinen alue, mutta silti se jää monilta ihan huomaamatta suojaamatta. Se alue löytyy vielä kaiken lisäksi kasvoilta, johon aurinko porottaa helposti.
Tällä alueella tai alueilla, jotka jäävät usein suojaamatta auringolta, tarkoitetaan silmäluomia. Moni pitää toki päässään aurinkolaseja, jotka suojaavat silmäluomia. Mutta jos aurinkolasit eivät ole koko ajan päässä, olisi silmäluomille syytä pistää aurinkorasvaa.
On tärkeää levittää aurinkovoidetta kaikille UV-säteilylle alttiina oleville ihoalueille, mukaan lukien silmäluomet. Silmäluomien alueelle iskevä ihosyöpä on usein vaikeampi hoitaa, kuin muualla kehossa olevat ihosyövät.
Lähde: Huffpost
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Näillä 12 lauseella kumppani voi saada sinut uskomaan, että kaikki on sinun syytäsi
- Nykykodeissa moni ratkaisee tilaongelman näin – asiantuntija varoittaa sen vaaroista
- Näitä tehtiin 80- ja 90-luvuilla ihan pokkana – nykyään saisi paheksuvia katseita
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- 4 merkkiä, jotka paljastavat heti, ettei joku pidä sinusta
- Ilmestyykö leukaasi aina uudelleen yksi pitkä ja tumma karva? Tästä se johtuu
- Somessa leviää makuuhuonetrendi, jossa piilee ikävä ongelma
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Sokeritoukan aavemainen sukulainen yleistyy Suomessa – näin pidät sen poissa kodistasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Mitä vaatteidesi väri kertoo sinusta? Näitä asioita eri värit symboloivat
- Kodinkonehuoltaja kertoo, miten suomalaiset rikkovat induktiolietensä huomaamattaan