Moni tuntee olonsa vanhaksi jo ensimmäisen kohdan kohdalla – kuulostaako tutulta?
Moni huomaa ajan kulumisen ensimmäisenä omissa lapsissaan, kummilapsissaan tai nuoremmissa sukulaisissaan. Yhtäkkiä koululainen onkin teini ja teinistä tulee aikuinen.
Samaan aikaan on helppo unohtaa, että vuodet vierivät myös omalla kohdalla. Kunnes eräänä päivänä huomaat ähkäiseväsi noustessasi lattialta tai ihmetteleväsi, miksi nuoremmat työkaverit eivät tunnista samoja artisteja kuin sinä.
Nämä asiat saavat monet tuntemaan olonsa vanhaksi
1. Et pääse enää lattialta ylös ketterästi
Muistatko ajan, jolloin lattialta hypättiin ylös ilman sen kummempaa ajatusta?
Nykyään lasten kanssa lattialla leikkiminen saattaa päättyä siihen, että nousua täytyy hetki suunnitella. Polvet naksuvat, selkä tuntuu jäykältä ja ensimmäiset askeleet otetaan hieman varovaisemmin kuin ennen.
2. Nuoriso ei tunnista suosikkiartistejasi
Mainitset keskustelussa bändin tai laulajan, joka oli nuoruudessasi kaikkien tuntema.
Vastaukseksi saat hämmentyneen katseen.
Samaan aikaan huomaat itsekin ajattelevasi, ettei nykyinen musiikki kuulosta enää samalta kuin ennen.
3. Muoti näyttää yllättävän tutulta
Kävelet vaatekauppaan ja huomaat hyllyillä vaatteita, joita käytit itse vuosia sitten.
Leveät lahkeet, hiusdonitsit ja pikkureput ovat jälleen muodissa. Silloin tajuaa, että yksi muotikierros on tullut nähtyä jo aiemmin.
4. Muut ovat muka vanhentuneet
Tapaat vanhan koulukaverin vuosien jälkeen ja hämmästelet, kuinka paljon hän on muuttunut.
Sitten mieleen hiipii ajatus, että hän saattaa ajatella sinusta täsmälleen samaa.
5. Valvominen ei ole enää pikkujuttu
Nuorempana muutaman tunnin yöunet eivät juuri haitanneet.
Nykyään yksi myöhäinen ilta voi näkyä väsymyksenä vielä useita päiviä myöhemmin. Palautuminen ei tapahdu enää yhtä nopeasti kuin ennen.
6. Kuulostat välillä omilta vanhemmiltasi
Jossain vaiheessa huomaat sanovasi ääneen lauseita, joita pidit nuorena ärsyttävinä.
”Raha ei kasva puussa.”
”Koska minä sanon niin.”
Yllättäen ne alkavatkin kuulostaa täysin järkeviltä.
7. Muutama vuosi sitten olikin vuosikymmeniä sitten
Muistat jonkin tapahtuman kuin eilisen päivän.
Sitten huomaat, että siitä on kulunut 15 tai jopa 20 vuotta.
Ajan kuluminen tuntuu välillä suorastaan käsittämättömältä.
8. Vatsa ei siedä kaikkea entiseen tapaan
Ennen saattoi syödä myöhään illalla lähes mitä tahansa ilman ongelmia.
Nykyään raskas ateria, tulinen ruoka tai ylimääräinen annos voi tuntua vielä pitkään ruokailun jälkeen.
Lähde: Ruuhkavuodet.fi
Lue myös:
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Älä sorru näihin eron jälkeen – 10 asiaa, jotka vain vaikeuttavat eteenpäin pääsemistä
- Näistä oudoista oireista naiset arvasivat olevansa raskaana
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Meneekö työ usein kumppanin edelle? Näillä 7 keinolla estät sitä pilaamasta parisuhdettasi
- Etkö saa mitään aikaiseksi? Näillä 10 keinolla pakotat itsesi hommiin
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi