Miten pääset yli eksästä? Rosanna Kulju antoi blogissaan mainiot ohjeet
Näillä vinkeillä unohdat eksän.
Kelläpä ei olisi kokemuksia ihmisuhteiden kariutumisesta. Eron jälkeen voi olla vaikeaa unohtaa entistä kumppaniaan ja jatkaa elämää eteenpäin. Oman eronsa läpikäyneenä Miss Helsinki -kisan vetäjä Rosanna Kulju jakoi blogissaan kymmenen vinkkiä, joista Nainen.com poimi nämä viisi.
Näillä Rosannan neuvoilla pääset yli eksästäsi
Itke kaikki ulos
Laita soimaan surullisin kappale, jonka tiedät ja ota lasi viiniä. Itke kunnes kyyneliä ei tule enää ja sitten päätät mennä eteenpäin.
Varaa kampaaja
Tee joku iso muutos, värjää tummasta vaaleaan, leikkaa pitkästä lyhyeen tai kokeile pidennyksiä. Tuut tuntemaan olosi aivan uudelta ihmiseltä ja se auttaa ison muutoksen keskellä.
Osta uusi tuoksu
Ota hyvä kaveri mukaan ja menkää Stokkalle valitsemaan sulle uutta hajuvettä. Käykää ensin skumpalla ja sitten menette haistelemaan kaikkia erilaisia tuoksuja ja mietitte sopisiko sulle. Uusi tuoksu on kans ihana juttu, aluksi kun sen tuntee niin vahvasti itsekin ennen kuin siihen tottuu.
Vaihda sisustusta kotona
Käy IKEAssa ostamassa esimerkiksi muutama uusi koristetyyny jossain hauskassa värissä ja niiden kaveriksi viltti ja matto. Voila, sun koti tuntuu kuin uudelta.
Hemmottele itseäsi
Osta itsellesi joku elämys kuten esimerkiksi matka Lappiin tai ulkomaille tai…. Osta itsellesi joku juttu mitä oot kauan halunnut ja mikä on ehkä sun eksän mielestä ollut ihan tyhmä juttu. Osta se ja nauti siitä.
Loput vinkeistä voit lukea siirtymällä Rosanna Kuljun blogiin tästä linkistä. Lisäksi Rosanna on tehnyt podcastiin jakson, jonka voit kuunnella täältä.
Onko sinulla jakaa neuvoja, miten unohtaa ex-kumppani?
LUE MYÖS:
- Miehet kertovat rehellisesti, miksi ovat sinkkuja – samat teemat toistuvat vastauksissa
- Ihmiset, joilla on heikko itsetunto, tekevät usein nämä 5 asiaa huomaamattaan
- Monet naiset kokevat miesten kanssa ystävystymisen helpommaksi – nämä 11 syytä selittävät miksi
- Jääkö sänky sinulta usein petaamatta? Näistä luonteenpiirteistä se voi kertoa
- Unohdatko muiden nimet helposti? Tämä simppeli keino auttaa jatkossa
- Varmista sähkökiukaan turvallisuus ennen joulua – näihin merkkeihin kannattaa puuttua heti
- Miksi itkukohtauksen jälkeen iskee usein kova päänsärky? Syy on yllättävän looginen
- Nämä 10 lemmikin tuomaa oppia ovat kullanarvoisia – pysähdy niiden äärelle ennen kuin on myöhäistä
- Tiedätkö jonkun, joka reagoi kaikkeen herkästi? Näistä syistä se usein johtuu
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Ihmiset, joilla on heikko itsetunto, tekevät usein nämä 5 asiaa huomaamattaan
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- Jääkö sänky sinulta usein petaamatta? Näistä luonteenpiirteistä se voi kertoa
- 11 helppoa tapaa huomata, että mies on oikeasti rakastunut
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- Pieni itku silloin tällöin on vain hyväksi – 8 syytä miksi
- 11 asiaa, joista vain onnettomat ihmiset valittavat – onnelliset osaavat olla jopa kiitollisia