Mitä ihmiset todella ajattelevat pettämisestä? Kysely selvitti vastaukset
Kysely selvitti miesten ja naisten aitoja, todellisia ajatuksia aiheesta.
Pettäminen koituu nykyisin monen parisuhteen kohtaloksi. Pettäminen myös jakaa mielipiteitä ja herättää keskustelua.
USA Network päätti tehdä kyselyn, jolla selvitettiin ihmisten todellisia mietteitä pettämisestä. Kyselyyn vastasi tuhat ihmistä ja heidän vastauksistaan kävi ilmi seuraavia asioita:
Pettäminen – väärin, mutta monet silti tekeisivät niin
82 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoi, ettei sietäisi pettämistä parisuhteessaan. Tästä huolimatta melkein sama määrä – 81 prosenttia – sanoi, että jos sillä ei olisi mitään seuraamuksia, he pettäisivät itsekin.
Tietynlainen pettäminen on sallittua
Women’s Healthin mukaan hieman yli puolet vastaajista sanoi uskovansa, että on oikeutettuja syitä pettää. Tällaisia ovat äärimmäinen epäonni suhteessa tai jos pettäminen tapahtuu julkkisihastuksen kanssa. Kaikista hyväksytyin syy oli kuitenkin kosto; pettäminen miellettiin sallituksi, jos kumppani oli pettänyt ensin.
Teknologia auttaa
Teknologia on helpottanut pettämistä tekstiviesteistä Tinderiin – tätä mieltä oli ainakin 86 prosenttia vastaajista. Vaikka pettäminen alkaisi netissä, ei se aina pysy siellä; vain 31 prosenttia vastaajista sanoi pettäneensä digitaalisessa, mutta ei fyysisessä suhteessa.
Fantasiat ovat sallittuja
19 prosenttia miehistä ja 13,5 prosenttia naisista myönsi omaavansa romanttisia tuntemuksia jotain toista kohtaan, ketä he seuraavat netissä, mutta eivät tunne oikeassa elämässä. Tämän lisäksi 48 prosenttia sanoi, ettei tunne syyllisyyttä, jos fantasioi jostain toisesta henkilöstä.
Yksiavioisuus ei ehkä olekaan realistista
Women’s Healthin mukaan suurin osa kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että yksiavioisuus on sosiaalinen odotus, mutta ei mahdollista biologisesti. 45 prosenttia vastaajista olikin sitä mieltä, että useat pitkäaikaiset kumppanit ovat realistisempia. Sen lisäksi yksi viidestä miehestä suosi yksiavioisehkoa suhdetta, mutta sen merkitys jäi hämäräksi.
Lähde: Women’s Health
- Ihminen voi vaikuttaa täysin onnelliselta ja tuntea silti yksinäisyyttä – tunnista 7 merkkiä
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Näitä tehtiin 80- ja 90-luvuilla ihan pokkana – nykyään saisi paheksuvia katseita
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Ilmestyykö leukaasi aina uudelleen yksi pitkä ja tumma karva? Tästä se johtuu
- Somessa leviää makuuhuonetrendi, jossa piilee ikävä ongelma
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Sokeritoukan aavemainen sukulainen yleistyy Suomessa – näin pidät sen poissa kodistasi
- Kodinkonehuoltaja kertoo, miten suomalaiset rikkovat induktiolietensä huomaamattaan
- Nämä 6 miehen tokaisemaa lausetta saavat monen naisen hermot kiristymään
- Näillä 12 lauseella kumppani voi saada sinut uskomaan, että kaikki on sinun syytäsi