Nämä kuusi neuvoa voivat auttaa, jos omat ja kumppanin seksihalut eivät käy yksiin.

Ihanteellisessa maailmassa pariskunnilla seksivietti ja -halu olisivat identtiset, mutta näin ei kuitenkaan ole. Huffington Postin mukaan tässä ongelmana on epärealistisuuden lisäksi se, että seksihalut muuttuvat läpi elämän ja niihin vaikuttavat monet tekijät stressistä ikääntymiseen, lääkityksestä lapsen syntymään.

Etenkin pitkissä parisuhteissa on varsin yleistä, että pari ei ole seksin suhteen samalla sivulla jossain vaiheessa suhteen aikana. Yleensä ajatellaan, että miesten seksihalut ovat suuremmat ja naisille riittää vähemmän, mutta tämä on vain sukupuolistereotypia, joka ei pidä paikkaansa.

”Noin 60 prosenttia pareista, joita minun vastaanotolla käy, niissä nainen on se, jolla on suuremmat seksihalut”, seksiterapeutti Gila Shapiro kertoi.

Jos seksihalujen eroavaisuutta ei käsittele, voi siitä syntyä epämukava dynamiikka parisuhteessa: halukkaampi osapuoli voi ottaa itseensä kumppanin toistuvat torjunnat ja hänen itsetuntonsa kärsii, kun taas vähemmän halukasta kumppania voi alkaa ahdistaa toisen halukkuus ja hän voi kokea, ettei vastaa kumppaninsa odotuksia.

Erilaiset seksihalut eivät kuitenkaan välttämättä kaada suhdetta – psykologi ja seksiterapeutti Janet Briton mukaan kunhan parit ovat valmiita käymään rehellisiä keskusteluja aiheesta ja tekemään kompromisseja, voi suhde selvitä.

”Vaatii todellakin yhteistyötä löytää jotain yhteistä maaperää ja suostua kohtaamaan toistensa mielialat, ei 100-prosenttisesti ajasta, vaan enemmänkin 50 prosenttia ajasta”, hän sanoi.

”Keskiössä on enemmän se, miten seksuaalinen intiimiys ja sillä tavalla yhteydessä oleminen hoivaa suhdetta sen sijaan, että keskiössä olisi yksilölliset tarpeet”, Brito lisäsi.

Miten sitten toimia, jos seksihalut kumppanin kanssa eivät kohtaa? Huffington Post kysyi neuvoja seksiterapeuteilta ja me suomensimme ne alle.

1. Totutelkaa puhumaan seksistä (ja muista vaikeista aiheista)

Vahva kommunikaatio seksiongelmien kohdalla on avainasemassa. Seksi voi olla herkkä aihe, mutta silti on tärkeää voida puhua asiat halki. Seksiteraperutti Douglas C. Brooks ohjeistaa asiakkaitaan keskittämään huomionsa siihen, miten kommunikoivat omista tarpeistaan ja epävarmuuksistaan.

”Puhukaa enemmän tunteista liittyen seksiin ja intiimiyteen. Kunnioittavasti kommunikoimalla toistensa kanssa, voi se johtaa siihen, että ongelman ymmärtää paremmin”, hän totesi.

Seksiterapeutti Shannon Chavezin mukaan niin kauan, kun omat näkemykset voi ilmaista ja todella kuunnella, mitä kumppani sanoo ilman syyttelyä tai häpäisyä, ongelmasta ei tarvitse tulla syytä erolle.

”Toisiinsa sopimattomat seksihalut ovat vain suhteen rikkova tekijä silloin, kun komminikointi ei suju tehokkaasti ja jää jumiin tilanteisiin, joissa toinen tai molemmat ovat puolustuskannalla, loukanneet tunteitaan tai kohtuuttomia seksiin liittyvien odotuksien suhteen”, hän selitti.

2. Selvittäkää, milloin teillä on eniten energiaa

Kun on uupunut ja virta on lopussa, seksi on luultavasti viimeinen asia mielessä. Kun tunnistaa päivän ja ajankohdan, milloin on eniten energiaa ja sitten selvittää, missä tämä kohtaa kumppanin energisimmät hetket, voi se auttaa kartoittamaan otollisia hetkiä seksille.

”Tämä on tärkeää, sillä saamalla energiatasot sopimaan yhteen, pari maksimoi mahdollisuudet seksin harrastamiseen”, Brito kertoi.

”Kun se on selvitetty, suosittelisin paria varaamaan tämän ajan heitä itseään varten”, hän jatkoi.

3. Luokaa oikea tunnelma

Brito suosittelee kohdistamaan huomion hetkiin, jotka saavat halukkaalle tuulelle ja niihin, jotka toimivat päinvastoin.

”Tunnistakaa, mitkä ovat sillat (siisti koti, hyvä tuoksu) tai myrkyt (kinat, kaunat) himoillenne ovat. Sitten tarkoituksella rakentakaa enemmän siltoja ja vähentäkää myrkkyjä”, hän kehotti.

Sama pätee myös kivoihin pikkujuttuihin, joita voi tehdä itsensä eteen, mitkä saavat olon seksikkääksi – olipa se sitten uusi hiustyyli tai kunnon treeni.

”Selvitä, mikä saa sinut tuntemaan olosi hyväksi itsesi suhteen, mikä saa sinut tuntemaan itsesi seksikkääksi, jotta sabotoit vähemmän ja olet yhteydessä enemmän”, Brito lisäsi.

4. Olkaa intiimejä ilman seksiä

Keskittymällä liikaa itse seksiin, voi se lisätä tarpeettomasti paineita tilanteen suhteen. Sen sijaan on parempi aloittaa hitaasti ja tehdä seksuaalisia tekoja, jotka eivät välttämättä huipennu yhdyntään. Chavez suosittelee tutustumaan erilaisiin eroottisiin ”menuihin”, jotka keskittyvät kytkökseen eivätkä vain seksuaalisiin tekoihin, kuten koskettelu, suuteleminen, silmiin tuijottelu ja leikkiminen.

”Kytkös parin välillä rakentaa turvallisuutta ja läheisyyttä, missä eroottinen energia voi kehittyä”, hän totesi.

Ajan mittaan nämä pienet teoh voivat parantaa intiimiä kytköstä – harrastipa pari seksiä sinä iltana tai ei.

”Tie aktiivisempaan seksielämään alkaa esileikistä, seksuaalisesta kiusoittelusta ja koskettelusta ennen ’sitä itseään'”, Brooks sanoi.

Joskus laatuaika itsekseen – jopa seksuaaliton sellainen – on kaikki se, mitä tarvitsee, jotta tuntee aidosti olevansa yhteydessä kumppaniinsa.

”Käy kävelyllä, katso elokuva sängyssä, osta seksikkäitä alusvaatteita ja pidä hieman hauskaa”, Brooks vinkkasi.

”Kytköksessä oleminen kumppaniin on tärkeää yleisen hyvinvoinnin kannalta”, hän jatkoi.

5. Älkää väheksykö itsetyydytystä

Itsetyydytys mielletään yleensä yksin tehtäväksi, mutta näin ei tarvitse olla. Jos parin osapuolista toinen ei ole halukas yhdyntään, katsominen – tai auttaminen – kun kumppani tyydyttää itseän voi olla hyvä varasuunnitelma.

”Masturbointia ei pidä määritellä alempiarvoisemmaksi seksuaaliseksi teoksi”, Shapiro sanoi.

”Siitä voi tulla jaettu teko ja kumppani voi ottaa toisen osaksi sitä katsekontakin avulla, kosketuksella, puhumalla ja silti säilyttää seksuaalisen kontaktin samalla, kun huolehtii omista tarpeistaan”, hän jatkoi.

Ja jos kumppani ei ole halukas auttamaan, voi sooloseksi silti vapauttaa osan seksiaalisesta jännitteestä ja parantaa hyvinvointia.

”Itsetyydytys voi olla mahtava vaihtoehto omien tarpeiden täyttämiseksi”, Brooks kertoi.

6. Harkitkaa seksiterapeuttia

Jos homma ei vain klikkaa, voi seksiterapeutin luo meneminen olla tarpeen, sillä hänellä voi olla tarjottavana näkemyksiä ja ehdotuksia, jotka auttavat.

”Joskus parit jäävät jumiin kinaan seksihaluongelmiin liittyen ja tarvitsevat terapeutin, joka näkee kummankin näkökulmat ja antaa vinkkejä ja suunnitelman, jota parit voivat noudattaa ilman kinaa”, Chavez sanoi.

Seksiterapeutti voi myös kyetä osoittamaan piileviä ongelmia, jotka voivat vaikuttaa siihen, että pari on eri sivulla seksuaalisesti.

”Tapauksissa, joissa (seksihalujen ristiriita) tulee ongelmaksi, on yleensä alla piileviä haasteita, jotka yhdistyvät vaikeisiin kommunikaatiotapoihin ja ratkaisemattomiin kaunoihin tai konflikteihin”, Brito totesi.

”Seksuaalisen oireen on tapana edustaa jotain syvempää kipua tai tarvetta, jota ei ole kohdattu”, hän lisäsi.

Lähde: Huffington Post