Miesystävä asensi taloonsa piilokameran – tyttöystävän väkivaltainen salaisuus paljastui välittömästi
Kiukkuiset lapset voivat olla rasittavia, mutta tämä ei poista sitä faktaa etteivätkö ne olisi jokaiselle vanhemmalle maailman rakkaimpia ihmisiä.
Lastenvahdin valitseminen vaatii tarkkuutta, sillä jokainen vanhempi haluaa varmasti lapselleen parasta mahdollista hoitoa.
Se että tuntematon henkilö pääsee kotiin ja kohtelee lapsia kaltoin, on karmiva ajatus.
Perheenäiti sai selville painajaismaisen totuuden
Desiree LeBlanc työskentelee lastensuojelussa ja hän oli tämän vuoksi erityisen tarkka valitsemaan lapselleen oikeanlaisen hoitajan.
Desiree oli saanut suosituksen ystävältään ja löysi tämän avulla 28-vuotiaan Christina Williamsonin, joka pyöritti lastentarhaa omassa kodissaan.
Lapsenvahti vaikutti luotettavalsta sekä pätevältä, ja kaikki sujuikin aluksi hyvin. Eräänä päivänä kaikki kuitenkin muuttui.
Lapsenvahdin miesystävä oli huomannut että Christina käyttäytyi erikoisesti lasten läheisyydessä ja osa lapsista oli jopa valittanut erikoisista tapauksista omille vanhemmilleen. Jokin ei täsmännyt, joten miesystävä päätti asettaa piilokameran kotiinsa.
Hän katsoi videokameran tallentamaa nauhaa ja meni shokkiin. Tyttöystävä töni ja repi lapsia, hän heitti heitä ympäriinsä ja piteli heitä väkisin lattiaa vasten.
Miesystävä ja Desiree eivät meinanneet uskoa näkemään todeksi
Desiree ei ollut uskoa tapausta todeksi, eikä myöskään lapsenvahdin miesystävä, mutta he päättivät viedä materiaalin suoraan poliisille.
Lastenvahdi sai videoiden perusteella 5 vuoden vankeustuomion ja onneksi kukaan lapsista ei luokkaantunut vakavasti, uutiskanava KCCI Des Moines 8 raportoi.
Tässä tapauksessa kävi todella hyvä tuuri, sillä ilman valpasta miesystävää tilanne olisi voinut jatkua huomattavasti pidempään.
Voit halutessasi katsoa oheiselta videolta, mitä lastenhoitaja teki lapsille päivähoidon aikana.
Emme kuitenkaan suosittele videomateriaalia herkimmille:
Tällaisesta rikoksesta kuuluu saada kunnon tuomio! Viattomien ja puolustuskyvyttömien lasten pahoinpitely on yksi raukkamaisimmista asioista joita tiedän.
Jaa uutinen Facebookissa, jotta vanhemmat muistavat valita lastenvahdit tarkasti.
LUE MYÖS:
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Sanat ja teot, joita lapsi ei unohda – vanhempi, älä sorru näihin
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Äiti, älä aja itseäsi burnoutiin – 10 keinoa ehkäistä uupuminen ajoissa
- Onko ystävyytenne muuttunut? Nämä merkit voivat enteillä loppua
- Tunnetko hotellien kirjoittamattomat säännöt vai oletko tietämättäsi töykeä asiakas?
- Jos kävit koulua 80- tai 90-luvulla, nämä muistot vievät hetkessä takaisin
- 10 asiaa, joilla saat sekä kaupan työntekijät että muut asiakkaat kiroamaan mielessään
- Ihailetko isoja rintoja? Isorintaisten naisten kokemukset saavat sinut takuulla toisiin ajatuksiin
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- 11 merkkiä siitä, ettei miehesi ole enää yhtä kiinnostunut sinusta kuin ennen
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen