Mies halusi editoida hääkuvasta pois morsiamensa arvet – idea ei ollut oma
Tulevat häät voivat stressata monella tavalla, mutta erään naisen kihlattu on lisännyt morsiamensa stressiä erikoisella tavalla.
Tuleva morsian kertonut vaikeasta tilanteestaan Reddit-palvelussa. Hän kertoi siellä, kuinka hänellä on kasvoissaan arpi ja hänen sulhasensa oli ehdottanut, että heidän hääkuviaan muokattaisiin siten, että arpi ei näkyisi niissä.
Idea ei ollut alun perin sulhasen
Morsian loukkaantui sulhasen ehdotuksesta ja luulee nyt, että sulhasen mielestä hänen kasvoillaan oleva arpi on vika, joka häiritsee sulhasta. Nainen ei ensin uskonut, että hänen tuleva miehensä oli tosissaan kuvien photoshoppaamisesta. Mutta miehen mukaan se ei ollut vitsi, vaan ihan tosissaan tehty pyyntö.
Naisen mukaan miehen äiti eli hänen tuleva anoppinsa on ollut eri mieltä kaikista hääjärjestelyistä, joita on tähän mennessä tehty. Nyt paljastui, että tuleva anoppi on myös tämän kuvien muokkausidean takana. Mies paljasti, että hänen äitinsä on ehdottanut sitä ensin ja mies oli nyt äitinsä kanssa samaa mieltä, että kuvia voitaisiin muokata. Hänen mukaansa se kannattaa tehdä, koska kuvat kestävät vuosia ja niiden on hyvä olla virheettömiä.
Naisen mukaan mies paljasti ideallaan sen, että hän näkee naisessaan virheen, joka on hänen arpensa. Mies ei ymmärtänyt, miksi nainen reagoi tähän ehdotukseen niin voimakkaasti.
Tähän Reddit-julkaisuun kommentoineet ovat hämmentyneitä sulhasen toiminnasta ja ovat sitä mieltä, ettei naisella ole mitään syytä muokata arpiaan valokuvistaan.
Lähde: Mirror
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lista, joka saa tarkastelemaan elämää uudella tavalla – näitä asioita rahalla ei saa
- Tämä kodin yksityiskohta houkuttelee sokeritoukkia – siivousammattilainen varoittaa
- Tavat, jotka karkottavat potentiaaliset kumppanit pois luotasi
- Yli 50-vuotiaiden deittailussa toistuvat samat virheet – vältä nämä
- 6 syytä, miksi nainen teeskentelee orgasmin – harva puhuu tästä
- Näillä nikseillä kotisi tuoksuu aina hyvältä – 5 toimivaa vinkkiä
- Ahdistaako maailmantilanne? Näillä keinoilla luot turvaa itsellesi ja läheisillesi
- Nämä teot saavat miehen sydämen sulamaan – kokeile ja tee vaikutus
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?