Kainalokarvat, kuten muutkin ihokarvat, ovat täysin luonnollinen asia eikä niitä pitäisi hävetä.

Vielä sata vuotta sitten valtaosa naisista antoi kainalokarvojen kasvaa, mutta mainostajat ja trendit saivat tilanteen muuttumaan. Nyt vuosikymmeniä myöhemmin onkin enemmän sääntö kuin poikkeus, että naiset pitävät kainalonsa karvattomina.

Vaikka kauneusihanteet sanoisivat mitä tahansa, on jokaisen oma valinta, pitääkö kainalonsa karvaisena vai ei. Karvattomat kainalot ovat kuitenkin niin pinttyneet osaksi kauneusihanteita, että naiset saattavat tuntea häpeää, jos antaisivat karvojen kasvaa ja näkyä.

Lisäksi karvaiset kainalot herättävät keskustelua. Jos esimerkiksi joku julkaisee sosiaalisessa mediassa itsestään kuvan, jossa näkyy kainalokarvat, voi kommenttikenttään ilmestyä kritisoivia ja kauhistelevia kommentteja.

Aikana, jolloin naisia yhä arvostellaan ulkonäköönsä liittyvistä valinnoista, onkin inspiroivaa nähdä tähtiä, jotka ovat jättäneet ihanteet omaan arvoonsa ja antaneet karvojen kasvaa. Alla 10 julkkista, jotka ovat normalisoineet kainalokarvoitusta.

Halsey

Popsugarin mukaan Halsey julkaisi huhtikuussa 2018 pari selfietä Twitterissä.

Sounds Like Friday Night ❤️

Eräs nettitrolli huomasi, että laulajan kainalokarvoitus näkyy toisessa kuvassa ja teki kuvan, jossa oli LOL-tarra Halseyn kainalon päällä ja kirjoitti ”mitä helvetti tämä on?!!!” Laulaja reagoi twiittiin ja totesi sen olevan kainalo, jonka päällä on tarra.

”En ole varma, mitä muuta seliteltävää tässä on”, Halsey lisäsi.

It’s an armpit you’ve put a sticker over. Not sure what else there is here to explain? x.com/gtarri22/statu…

Gery

@Gtarri22
what the hell is this ?!!!

Emily Ratajkowski

Malli ja näyttelijä Emily Ratajkowski poseerasi vuonna 2019 Harper’s Bazaarin kannessa kuvassa, jossa hänen kainalokarvansa näkyivät. Popsugarin mukaan lehden sivuilla hän selitti, että karvojen poistaminen on henkilökohtainen valinta kaikille.

”Jos päätä sheivata kainaloni tai antaa niiden kasvaa, se on minun päätös. Minulle ihokarvoitus on yksi lisämahdollisuus naisille tehdä valintoja – valinta pohjautuen siihen, millaiseksi haluavat olonsa tuntea ja mikä kytkös heillä on siihen, onko ihokarvoja vai ei”, hän totesi.

Julia Michaels

Laulaja-lauluntekijä Julia Michaels sai ylistystä faneilta sosiaalisessa mediassa viime vuonna, kun he huomasivat hänen kainalokarvoituksensa Lie Like This -kappaleen musiikkivideolla. Aiemmin hän oli todennut Twitterissä, että lopettaa kainaloiden sheivaamisen lopullisesti.

”En tiedä, miksi tein aiemmin. Sosiaaliset normit voivat syödä munakoison”, tähti twiittasi.

Michaels nähtiin tänä vuonna Grammy-gaalassa kainalot luonnollisessa tilassaan. Näet kuvan täältä.

Madonna

Popin kuningatar on esitellyt karvaisia kainaloitaan kuvissa jo vuosien ajan. Esimerkiksi tämän vuoden 2014 selfien yhteydessä Madonna kirjoitti kuvatekstiin ”Long hair…. Don’t care”, eli vapaasti käännettynä pitkät karvat, mitä väliä.

Lourdes Leon

Mitä äiti edellä, sitä tytär perässä! Madonnan tytär Lourdes Leon on ollut otsikoissa useita kertoja annettuaan karvaisten kainaloidensa näkyä. Hän on ollut mukana myös Marc Jacobsin kampanjassa ilman sheivattuja kainaloita. Viimeksi Madonnan esikoinen vilautti karvaisia kainaloita yhteiskuvassa äitinsä kanssa.

Paris Jackson

Kuten popin kuningatteren tytär, myös popin kuninkaan tytär on esiintynyt somessa kainalokarvat näkyen. Popsugarin mukaan vuonna 2017 Paris Jackson kertoi Instagramissa seuraajilleen antaneensa kainalokarvojensa kasvaa edelliset pari kuukautta. Jacksonin julkaisu otettiin vastaan tarpeettomalla kritiikillä, johon hän vastasi videolla – näet kuvan täällä.

”Rakastan karvoja, hikeä ja kehon hajuja. V*ttu rakastan sitä. Minusta se on hienoa. Joidenkin mielestä se on super ällöttävää, etenkin tytöillä, mutta jokainen ihmiskeho tekee niin. Se on luonnollista. Antakaa olla”, Jackson sanoi.

Ashley Graham

Malli Ashley Graham on ollut avoin ihokarvoistaan niin Instagramissa kuin haastatteluissa. Elle-lehden elokuun 2020 numeron kansijutussa Graham kertoi lopettaneensa sheivaamisen, kun oli raskaana.

”En ole sheivannut jalkojani, bikinirajaa tai kainaloitani kolmannen kolmanneksen alettua ja en välitä”, Graham sanoi silloin.

Marraskuussa Graham jakoi alastoman selfien Instagramin story-osiossa, missä hänen kainalokarvansa näkyivät, ja muutama kuukausi myöhemmin hän julkaisi kuvan itsestään minimekossa ja paljasti samalla ihokarvoitustaan.

Amandla Stenberg

Näyttelijä Amandla Stenberg on valittu kahdesti Time-lehden vaikutusvaltaisimpien teinien joukkoon (vuosina 2015 ja 2016). Stenberg toimii hyvänä esikuvana ja kauneusihanteiden rikkojana, sillä hän asteli The Hate U Give -elokuvansa punaiselle matolle lokakuussa 2018 hihattomassa mustassa mekossa, jossa poseratessaan hänen karvaiset kainalonsa paljastuivat. Löydät kuvan täältä.

Bella Thorne

Kun paparazzikuvat näyttelijä Bella Thornesta alkoivat levitä vuonna 2017, entinen Disney-tähti kuittasi kritiikin Twitterissä.

”Hahahah eivätkö he tiedä, etten ikinä sheivaa”, Thorne twiittasi.

BITCHIMBELLATHORNE

@bellathorne
Hahaha don't they know I never shave? x.com/ellegracex/sta…

glowluxe 🌙

@ellegracex
@bellathorne smh you're too cool for this shit

Scout Willis

Demi Mooren ja Bruce Willisin tytär Scout Willis julkaisee usein Instagramissa kuvia itsestään, missä hänen kainalokarvansakin näkyvät.

Willow Smith

Näyttelijä-laulaja Willow Smithin kainalokarvat olivat nähtävissä vuonna 2017 videolla, jossa hän ampui nuolia jousella. Kuukausia myöhemmin Red Table Talkin jaksossa, jossa Smith oli yhdessä äitinsä Jada Pinkett Smithin ja isoäitinsä Adrienne Banfield-Jonesin kanssa, hän kertoi hieman siitä, miksi mieluummin jättää kainalot sheivaamatta.

”En varsinaisesti päättänyt olla sheivaamatta, en vain sheivannut. Se vie niin paljon aikaa. Haluan vain käydä suihkussa ja päästä sieltä pois”, Smith sanoi.

”Aion olla kuin esivanhempani ja tehdä niin kuin koen tarpeen”, hän lisäsi myöhemmin.

Lähde: Popsugar