Kysy nämä 5 asiaa itseltäsi, jos läheisesi ei pidä kumppanistasi

Perheenjäsenten ja läheisten mielipiteitä ja heidän jakelemia neuvoja ei halua mielellään kuulla, kun ne ovat negatiivisia tai liittyvät omaan kumppaniin.
Joskus käy niin, että löytää rinnalleen kumppanin, josta oma perhe ja/tai lähipiiri ei pidä, ja he myös kertovat mielipiteensä ääneen. Parisuhdeasiantuntija Wendy Walshin mukaan moista kuullessaan kannattaa puolustelun sijaan kiittää läheisiä huolenpidostaan ja kertoa pohtivansa heidän sanomisiaan.
Walshin mukaan moinen toimintatapa saa rauhoittaa läheisten mielen toistaiseksi. Sen jälkeen kannattaa pohtia seuraavia kysymyksiä, jotta itselle selviää, onko läheisten huoli tarpeen vai tarpeetonta.
Onko läheinen huolissaan turvallisuudestani?
”On eri asia, jos läheinen kertoo olevansa huolissaan siitä, oletko oikean ihmisen kanssa kuin, jos hän kertoo sinun olevan vaarassa tai ilmassa olevan henkisen väkivallan merkkejä. Silloin on todella perheenjäsenen tehtävän kertoa ajatuksistaan”, sanoo lisensoitu psykoterapeutti Rachel Sussman.
Tämä siis tarkoittaa sitä, että nämä ovat hetkiä, jolloin läheisiä kannattaa todella kuunnella ja luultavasti myös päättää parisuhde, sillä oma turvallisuutesi ja psykologinen hyvinvointi ovat riippuvaisia siitä.
Kuinka usein kyseinen perheenjäsen neuvoo minua?
Jos vastaus tähän kysymykseen on ’jatkuvasti’, kannattaa sanomisiin suhtautua hieman skeptisesti. Jos taas läheinen ei juuri ikinä sano mitään tapailemistasi henkilöistä ja nyt ilmaisee huolensa siitä, kuinka sinua kohdellaan, kannattaa siihen kiinnittää huomiota.
Tällöin läheinen todella ajattelee jonkin olevan hullusti kumppanissa tai parisuhteessa, jos hän normaalista poiketen kommentoikin suhdettasi. Sussmanin mukaan tässä tilanteessa kannattaa vakavasti harkita, onko läheisen sanomisissa jotain perää.
Mikä läheistä motivoi kommentin esittämisessä?
Women’s Healthin mukaan joskus on kyse täydestä huolesta ja joskus taustalla voi olla muutakin. Usein ihmiset sanovat kriittiisiä kommentteja, koska läheiset eivät ole nähneet sinua niin paljon, koska vietät paljon aikaasi kumppanisi kanssa heidän sijaan.
Joskus kyse voi olla myös siitä, että kertomalla mielipiteensä läheinen koettaa estää sinua tekemästä samaa virhettä kuin hän on itse tehnyt. Tämän kysymyksen pohtiminen ja vastaus voi auttaa sinua päättämään, miten vastata läheisten huoleen. Jos motivoiva tekijä on vain kaipuu seuraasi, koeta viettää enemmän aikaa läheisten kanssa.
Onko kritiikki perusteltua?
Varsinkin silloin, kun ihmiset ovat pahoittaneet mielensä jostain muusta syystä, he aloittavat riitelyn kumppanistasi ja silloin heidän valituksillaan on vähemmän aihetta.
Jos kritiikki on perusteltua, onko se minulle ihan ok?
Sussman ehdottaa kysymään itseltäsi, kuinka paljon kumppanisi luonteenpiirre häiritsee sinua nyt, sillä vastaus voi auttaa päättämään, kannattaako suhteessa jatkaa vai ei.
”Jos asia häiritsee sinua paljon nyt, on hyvin mahdollista, että se häiritsee sinua ajan kanssa aina vain enemmän”, Sussman sanoo.
Lähde: Women’s Health
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ota nämä 10 rutiinia osaksi aamujasi, ja elämänlaatusi paranee
- Yli 50-vuotiaan naisen kannattaa hankkiutua eroon näistä vaatekappeleista – oletko samaa mieltä?
- 10 edullista ruokaa, jotka auttavat selviämään kun rahat ovat tiukassa
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Vältä näitä 4 kuvaa – ne voivat pilata mahdollisuutesi Tinderissä