Kun Tucker-koira kohtasi hirveän jännittävän hiusklipsin – katso hulvattomat reaktiot
Somessa suositun koiran reaktiovideosta on tullut nettihitti.
Ihmisen parhaalla ystävällä voi mennä toisinaan pasmat sekaisin mitä kummallisimmista asioista, mistä syntyy hulvattomia tilanteita. Tästä saatiin hyvä osoitus, kun Courtney Budzyn julkaisi videon Tucker-koiran ja hiusklipsin kohtaamisesta.
Hiusklipseissä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä – ainakaan jos aikuisilta ihmisiltä kysytään – mutta Tucker tuntuu olevan toista mieltä. Hauskalla videolla vuoden ikäinen kultainennoutaja katselee klipsiä kummastellen, välillä säpsähtäen, ja yrittää toisinaan lähestyä klipsiä.
Videon koomisuutta lisäävät sen taustalle laitettu musiikki sekä tekstit, jotka kuvastavat koiran ajatuksia. Tuckerin tuntemukset vaikuttavat vaihtelevan puolustautumisesta uteliaisuuteen, hämmentymisestä turhautumiseen ja lopulta leikkisyyteen.
Video on julkaistu Tuckerille omistetuilla somekanavilla, kuten Instagramissa ja YouTubessa, missä sitä on katsottu yhteensä useita miljoonia kertoja. Video on saanut varsin ilahtuneen vastaanoton kommentoijien keskuudessa.
”Parannatte masennukseni tämän koiran kanssa”, yksi Tucker-fani kirjoitti Instagramissa.
”Rakastan sua Tucker! Kiitos kun aina piristät päivääni”, toinen kommentoi.
”Kansainvälinen terapiakoira. Rakastan katsoa sen reaktioita asioihin”, YouTubessa sen sijaan kommentoidaan.
”Tucker onnistuu saamaan minut aina nauramaan”, toinen sanaili kommenttiosiossa.
Voit katsoa alta lyhyemmän version Tuckerin ja hiusklipsin kohtaamisesta ja koko videon löydät artikkelin yltä. Voit seurata Tuckeria somessa sen YouTube-kanavan lisäksi niin Instagramissa, Faceboookissa, TikTokissa kuin Twitterissäkin.
Lähde: New York Post
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Lempivärisi paljastaa, millainen olet parisuhteessa – katso, osuuko kuvaus sinuun
- Yli 60-vuotiaiden parisuhteissa yleistyy ratkaisu, joka lisää onnellisuutta
- 7 valkoista valhetta, joilla vanhemmat huijaavat lapsiaan – moneenko uskoit?
- 10 merkkiä siitä, ettei nainen ehkä ole tyytyväinen seksiin
- Eronneet kertoivat mitään kaunistelematta, miksi heidän avioliittonsa päättyi
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- Jos mies ei halua seksiä, moni ajattelee heti pahinta – tässä todennäköisimmät syyt
- Puolet naisista lihoavat vaihdevuosien aikana – kiinnitä huomiota tähän
- 10 piirrettä, jotka tekevät yli 40-vuotiaasta miehestä erityisen viehättävän
- Kärsitkö nivelkivuista? Tämä ikivanha keino voi tuoda helpotusta
- Nainen, kasvaako leukaasi tai ylähuuleesi tummia karvoja? Taustalla voi olla jokin näistä syistä
- Jos tämä kipu herättää öisin, sairaus on voinut edetä jo pitkälle
- Hyväkin parisuhde joutuu koetukselle näiden tapojen vuoksi – 10 merkkiä epäkypsästä käytöksestä
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- 4 merkkiä, jotka voivat viitata siihen, että saatat joskus pettää kumppaniasi
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Nämä piirteet nuoremmissa naisissa vetoavat vanhempiin miehiin
- Jos tässä kohtaa vatsaa tuntuu kipua, voi olla tosi kyseessä
- 5 asiaa, joita lentoemännät eivät voi sietää – sorrutko itse johonkin näistä?
- 5 syytä, miksi seksi on parempaa viisikymppisenä kuin parikymppisenä